Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Hiilamo ja kumppanit yllättävät: “Viime aikojen sote-kritiikki on ajastaan jäljessä”

Kolme sote-asiantuntijaryhmän jäsentä kiittelee sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen viimeaikaista valmistelua, joka ei heidän mielestään ole ollut niin huolimatonta kuin julkisuudessa on väitetty.

– Ja asiantuntijoita on nyt kuultu viime kesän jälkeen. Kuuleminen on myös johtanut lukuisiin parannuksiin laki­paketissa, Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo (kuvassa), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marina Erhola ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Katariina Silander kirjoittavat Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Heidän mielestään sote-keskustelu on saanut uutta väriä ja vauhtia, kun uuden valinnanvapauslain käsittely eduskunnassa on alkanut.

– Viime aikojen sote- ­kritiikki on kuitenkin ajastaan jäljessä. Nyt toistetaan vuosien varrella tuttuja uhkakuvia ja osin vääriä näkemyksiä, he arvioivat.

Uudistuksessa on riskinsä, mutta niin on valmistelun pitkittymisessäkin.

Viittaukset sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijaryhmän yksimielisen kriittiseen lausuntoon johtavat heidän mielestään nekin harhaan.

– Ryhmä kritisoi viime syksynä lausuntokierroksella ­ollutta esitystä valinnanvapauslaiksi. Siihen hallituspuolueet tekivät joulun alla yhteisellä ­sopimuksella korjauksia, jossa huomioitiin lausuntokierroksella ja asiantuntijaryhmältä saatu kritiikki.

Lisää aiheesta

Eerola, Hiilamo ja Silander korostavat, että hallitus ei enää esitä, että ­valinnanvapaus ja asiakassetelit koskisivat myös erikoissairaanhoitoa. Asiantuntijat näkivät sen johtavan hallitsemattomaan tilanteeseen. Valinnanvapauden piirissä ovat nyt pääosin peruspalvelut sosiaali- ja terveydenhuollossa.

– On ymmärrettävä ja luotettava, että jossain vaiheessa monimutkainen ja laaja lainsäädäntökokonaisuus on riittävän hyvä toimeenpantavaksi. Uudistuksessa on riskinsä, mutta niin on valmistelun pitkittymisessäkin.

He näkevät haasteena tilaajan ja tuottajan jäykän erottamisen maakunnissa. Samoin sosiaalipalvelujen heikko inte­grointi sote-keskuksiin on ongelmallista. Näihin kysymyksiin voidaan kolmikon mukaan palata eduskunnassa tai myöhemmin uudistusta tarkistettaessa.

Maakunnat odottavat henkeään pidätellen poliittisia päätöksiä.

Asiantuntijakolmikko varoittaa, että uudistuksen tarpeettomalla pitkittämisellä on arvaamattomat vaikutukset.

– Koskettaahan se koko väestöä ja yli 250 000 ammattilaista. Maakunnat ovat suunnitelmissaan pitkällä ja odottavat henkeään pidätellen poliittisia päätöksiä, jotta pääsisivät vihdoinkin rakentamaan omia palvelujärjestelmiään.

Kolmikolla on viesti uudistuksen “uuskriitikoille”.

– Heillä ei ole esittää toimeenpanokelpoista vaihtoehtoa vuosia valmis­tellun lakipaketin tilalle. Osan ideoista ovat jo edelliset hallitukset haudanneet.

He muistuttavat, että Suomen palvelujärjestelmä ei suinkaan pysyisi muuttumattomana, jos uudistus nyt pysähtyisi: Sote-palvelut yksityistyvät nopeasti, hoivapalvelut, lastensuojelun laitospalvelut, mielenterveyspotilaiden palveluasuminen sekä työterveyshuolto ovat siirtyneet valtaosin yksityisille palveluntuottajille 10–15 viime vuoden aikana.

– Samalla kunnat ja sairaan­hoitopiirit jatkaisivat omia kehityspolkujaan, mikä johtaa eri­arvoistaviin käytäntöihin eri puolella Suomea. Sote-uudistuksen lainsäädännöllä rajattu kehitys on parempi kuin palvelujärjestelmän villi kehitys, Erhola, Hiilamo ja Silander kirjoittavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE