Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Hoitajaliitot: Palkkoja korotettava 1,8 prosenttiyksikköä miesaloja enemmän 10 vuoden ajan – nykyvauhtia palkkaero häipyy vasta 2090

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ja sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy esittävät vuosille 2019– 2029 konkreettista ohjelmaa, jolla saavutetaan palkkatasa-arvo sekä varmistetaan työvoiman saatavuus ja pysyvyys. Liitot vaativat palkkatasa-arvo-ohjelmaa uuteen hallitusohjelmaan.

Demokraatti

Demokraatti

Liitot vaativat, että koulutetun hoitohenkilöstön tehtäväkohtaisia palkkoja on korotettava 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesvaltaisten alojen palkkoja joka vuosi kymmenen vuoden ajan. Valtion budjetissa on osoitettava tälle ajalle vuosittain 100–150 miljoonaa euroa tasa-arvorahaa tähän tarkoitukseen.

– Valtion taloudellinen sitoutuminen on välttämätöntä, koska kunnilla tai muilla sote-palveluiden järjestäjillä ei ole tähän tarvittavia rahoja, Superin puheenjohtaja Silja Paavola painottaa.

Liittojen mielestä työmarkkinapöydissä palkkatasa-arvon ongelmia ei voida korjata, koska osapuolilla ei ole enää käytettävissään keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen samapalkkaerää.

Suomessa naisen säännöllisen työajan palkka on keskimäärin vain 83,9 prosenttia miehen palkasta. Vuonna 2018 miesten keskimääräinen kuukausiansio oli lähes 600 euroa korkeampi kuin naisten.

– Palkkaeron kurominen umpeen ei ole mielipidekysymys, vaan siihen velvoittavat kansainvälinen ja EU-oikeus sekä kansallinen lainsäädäntö. Tasa-arvolain samapalkkaisuuden periaatteen mukaan samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka, liitot muistuttavat tiedotteessaan.

13 vuodessa palkkaero on kaventunut vain noin neljä prosenttiyksikköä.

Lisää aiheesta

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat vuosina 2006–2019 sitoutuneet kaventamaan palkkaeroa samapalkkaisuusohjelmilla. Liitot huomauttavat, että 13 vuodessa miesten ja naisten palkkaero on kuitenkin kaventunut vain noin neljä prosenttiyksikköä.

– Tällä muutosvauhdilla palkkatasa-arvo saavutetaan vasta vuonna 2090, mikä ei ole hyväksyttävää, muistuttaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Sosiaali- ja terveysalan työvoimasta 90 prosenttia on naisia.

– On selvää, että he eivät voi odottaa tasa-arvolain toteutumista vuosikymmeniä.

Liitot vaativat, että nyt on sijoitettava tulevaisuuteen, jos suomalaisten terveydenhuolto ja vanhustenhoito halutaan pitää turvallisena ja laadukkaana.

– Hoitotyön kuormittavuus on hyvin suuri. Osaavasta henkilöstöstä on pulaa, ja alan vetovoima heikkenee huolestuttavasti. Väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveysalan työvoiman tarve kasvaa edelleen.

Kokemukset muualta liittojen mukaan osoittavat, että samapalkkaisuuden tavoite on täysin mahdollista saavuttaa. Uusi-Seelanti on päättänyt nostaa naisvaltaisen sote-alan minimipalkkoja 15-49 prosenttia viiden vuoden aikana. Päätöksen taustalla oli tuomioistuinprosessi. Saksassa on tänä vuonna päätetty nostaa julkisen sektorin palkkoja 8 prosenttia. Lisäksi Saksan hoitoalalle on kohdennettu satojen eurojen korotukset alan vetovoiman lisäämiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE