Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

26.4.2022 14:02 ・ Päivitetty: 26.4.2022 15:44

Hotellivarausjärjestelmästä vuosi yli 20 000 asiakkaan tiedot – luottokorttitietoja ei tiettävästi ole päätynyt vääriin käsiin

LEHTIKUVA / ONNI OJALA

Vähintään kahden suomalaishotellin asiakkaiden tietoja on vuotanut tietomurrossa, joka on kohdistunut ison kansainvälisen yrityksen Sabren hotellivarausjärjestelmään. Tietovuodosta kertoi alun perin maanantaina MTV:n uutiset.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Helsingin poliisi kertoo selvittelevänsä tapausta. Asiasta on ilmoitettu myös Suomen tietosuojavaltuutetulle.

-  Asia on selvittelyssä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että teko olisi kohdistunut ulkomailla sijaitsevaan palvelimeen. Ohjelmistotoimittajalta on pyydetty tarkempia tietoja siitä, mistä järjestelmään on syötetty sähköpostiosoitteita, kommentoi rikostarkastaja Jukkapekka Risu tiistaina.

Vuodot koskevat Helsingissä sijaitsevia hotelli Kämpiä ja hotelli F6:ta, jotka kuuluvat laajempaan Nordic Hotels and Resorts -ryhmään. Hotelliryhmän viestintää edustava Jonathan Blom kertoi STT:lle tiistaina sähköpostitse, että vuodossa on kyse yhteensä 20  650 asiakkaasta. Näistä vajaat 16  000 on Kämpin asiakkaita ja loput F6:n asiakkaita.

Blomin mukaan tietomurto tapahtui 10.-14. helmikuuta välisenä aikana. Vuodon havaitsi Sabren turvatiimi 14. helmikuuta.

Esimerkiksi hotelli Kämpin asiaa koskeva tieto tavoitti vasta nyt huhtikuussa.

-  Me saimme tiedon tästä asiasta 9. huhtikuuta yhteistyöpartnerimme Leading Hotels of The Worldin kautta, kertoi hotelli Kämpin johtaja Tuomas Liewendahl.

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa parhaillaan selvittelyssä on se, mistä viive tiedon saannissa Sabren suunnalta on johtunut.

Tietomurron yhteydessä on voinut vuotaa julki niin asiakkaiden nimiä, osoitteita, puhelinnumeroita, sähköpostiosoitteita kuin majoittumista koskevia päivämääriä. Niitä asiakkaita, joiden tiedot ovat saattaneet vaarantua, on informoitu tietovuodosta sähköpostitse.

Muista hotelleista ei toistaiseksi tietoja

Varmuutta ei toistaiseksi ole siitä, kuinka laajasti asiakkaiden tietoja on lopulta konkreettisesti vaarantunut tietomurron takia.

-  Tällä hetkellä meillä ei ole mitään merkkejä siitä, että esimerkiksi mitään luottokorttitietoja olisi vuotanut, Kämpin johtaja Liewendahl sanoi.

Myös Sabren mukaan asiakkaiden korttitiedot olisivat olleet turvassa.

-  Havaitsimme, että tiettyihin varaustietoihin Sabre Hospitality Solutionsissa oli päästy luvatta. Tietoihin lukeutui minimaalinen määrä henkilötietoja, mutta ei maksukorttitietoja. Tiimimme eristi ja korjasi ongelman nopeasti, kommentoi yrityksen kansainvälisestä viestinnästä vastaava Peter Melcher MTV:n uutisille sähköpostitse.

Nordic Hotels and Resorts -ryhmän viestintää edustavan Blomin mukaan heille on ilmoitettu, että hyökkäys olisi koskenut myös muita hotelleja Suomessa.

-  Meille ei ole ilmoitettu, mitä hotelleja tai kuinka montaa hotellia asia koskee, koska kyse on (järjestelmä)toimittajan ja hotellien välisestä asiasta.

Melcher viestitti MTV:n uutisille, että tapaus rajoittui pitkälti vain muutamaan hotelliin Suomessa ja niitä on tiedotettu tapauksesta.

Rikostarkastaja Risun mukaan ainakaan hänen tiedossaan ei ole toistaiseksi kuin mainitut kaksi helsinkiläishotellia, joiden tietovuotoasiasta on tehty poliisille ilmoitus.

Tietosuojavaltuutetun toimisto on saanut alustavat ilmoitukset hotelli Kämpiltä ja F6:lta tapahtuneesta. Muilta hotelleilta ei ainakaan tiistaihin aamupäivään mennessä ollut tullut tietosuojavaltuutetun toimistoon vastaavanlaisia ilmoituksia kuin mitä Kämpiltä ja F6:lta.

STT – Mia Peltola

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU