Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Hovi lievensi Karhu-ryhmän ex-varajohtajan vankeustuomiota poliisilaitoksen huijaamisesta – rangaistusta alennettiin rikoksesta kuluneen pitkän ajan takia

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Helsingin hovioikeus lievensi perjantaina Helsingin poliisin Karhu-ryhmän entisen varajohtajan vankeusrangaistusta muun muassa poliisilaitokseen kohdistuneesta törkeästä petoksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Karhu-ryhmä on poliisin valtakunnallisesti vaarallisia tehtäviä hoitava valmiusyksikkö. Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut ryhmän entisen varajohtajan Timo Olavi Lillqvistin, 62, vankeuteen 2,5 vuodeksi muun muassa törkeästä petoksesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden syyksilukemisen muuten ennallaan, mutta katsoi Lillqvistin syyllistyneen pelkän törkeän petoksen sijaan törkeään petokseen ja törkeään lahjuksen ottamiseen. Myös se piti oikeudenmukaisena seuraamuksena 2,5 vuoden vankeutta.

Hovin mukaan asiassa oli kuitenkin perusteita kohtuullistaa rangaistusta rikoksesta kuluneen huomattavan pitkän ajan takia. Pisimmillään rikoksen tekemisestä kesti hovioikeuden tuomion antamiseen yli yhdeksän vuotta. Näin ollen hovi katsoi, että Lillqvistin tuomiota voitiin kohtuullistaa kolmella kuukaudella, joten se tuomitsi hänet kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen.

Myös rikoskumppanin tuomio lieveni

Samalla perusteella hovioikeus lievensi kolmella kuukaudella myös Lillqvistin rikoskumppanina tuomitun, valmiusryhmälle tarvikkeita myyneen turvallisuustarvikeyhtiö Finnrappelin johtohenkilön ja omistajan Olli Tapio Salon, 61, tuomiota. Hovioikeus tuomitsi hänet muun muassa törkeästä petoksesta ja törkeästä lahjuksen antamisesta kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeuteen.

Oikeuden mukaan Lillqvist luovutti Salolle virkansa perusteella haltuunsa saamiaan tietoja muiden tarjouskilpailuun osallistuneiden yritysten antamista tarjouksista, jotta yritys sai etua tarjouskilpailussa. Hovi katsoi Lillqvistin muun muassa ottaneen rikoskumppaniltaan vastaan lähes 95 000 euron edun, jonka tarkoituksena oli vaikuttaa hänen toimintaansa.

Myyntivaiheessa kaksikko laati yhtiön nimissä laskuja, joiden perusteella Helsingin poliisilaitos maksoi käräjäoikeuden mukaan yhtiölle perusteettomasti yli 150 000 euroa. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että todellisuudessa määrä oli noin 46 000 euroa.

Henrietta Nyberg, Maria Rosvall – STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE