Kotimaa

Hovioikeus korotti äidin tuomiota jutussa, jossa tämä jätti 5-vuotiaan uimataidottoman lapsensa valvomatta uima-altaaseen

Helsingin hovioikeus on korottanut tuomiota jutussa, jossa äiti jätti uimataidottoman lapsensa valvomatta altaaseen uimahallissa.

Tapaus sattui viime vuoden tammikuussa Helsingissä. Äiti jätti lapsen lastenaltaaseen ja meni saunaan lämmittelemään. Viisivuotias uimataidoton lapsi päätyi lastenaltaasta monitoimialtaaseen, jossa oli suihkuputous ja virtausta.

Lapsen jalat eivät yltäneet pohjaan ja hän vajosi välittömästi veden alle, jossa ehti olla liki viisi minuuttia ennen kuin sivullinen huomasi tapahtuneen. Lapsi oli eloton liki kolme minuuttia, mutta hänelle ei koitunut pysyviä vammoja.

Äiti myönsi syytteen. Käräjäoikeudessa hänet tuomittiin neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus korotti tuomion kymmeneen kuukauteen ehdollista.

Hovioikeus katsoi, että vaikka teko johtui ennen kaikkea ajattelemattomuudesta, äidin menettely osoitti silti suurta syyllisyyttä. Sen takia hovioikeuden mukaan rikoksesta tuli tuomita selvästi ankarampi rangaistus kuin heitteillepanosta keskimäärin.

44-vuotias nainen vetosi hovioikeudessa rangaistusta alentavana seikkana siihen, että tapaus oli saanut paljon julkisuutta. Hovioikeuden mukaan uutisoinnissa ei kuitenkaan ollut tuotu esille naisen nimeä eikä häntä ollut muutenkaan mahdollista tunnistaa julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Näin ollen julkisuutta ei otettu huomioon rangaistusta mitattaessa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat