Politiikka
3.5.2022 04:14 ・ Päivitetty: 3.5.2022 04:14
HS: Erkki Tuomioja kertoo olevansa valmis äänestämään Suomen Nato-jäsenyyden puolesta
Sosialidemokraattien kansanedustaja Erkki Tuomioja kertoo Helsingin Sanomille olevansa valmis äänestämään Nato-jäsenyyden puolesta eduskunnassa.
- En näe asiaa niin, että periaatteesta pitäisi äänestää vastaan. Kun joka tapauksessa tähän [jäsenhakemukseen] ollaan menossa, niin sitten siihen pitää mennä laajalla yhteisrintamalla, Tuomioja sanoo HS:lle.
Tuomioja korostaa, ettei ole varauksetta Nato-jäsenyyden kannalla. Hän on kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että Nato-jäsenyys on lopulta jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi, sillä muita vaihtoehtoja käsittelevä keskustelu puuttuu.
Hänen mukaansa muille vaihtoehdoille ei ole annettu tänä keväänä riittävästi näkyvyyttä. Sama ongelma oli hänen mukaansa myös viime kuussa julkaistussa selonteossa, jossa käytiin läpi turvallisuuspoliittisen ympäristön perustavanlaatuista muutosta.
Keskeisin kysymys Tuomiojan mukaan Nato-jäsenyydessä on se, onko se paras tapa estää Suomea joutumasta sotaan.
- Jos sota syttyy jossain muualla, olisimme Nato-jäsenenä automaattisesti siinä osapuolena. Ja jos se tulisi Naton ja Venäjän välinen sota, me olisimme silloin eturintama.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.