HS: Näin julmaa oli elämä Isisin tyrannian alla— ”Miksi Suomi ei halua ottaa ihmisiä täältä?”

Kuva: Lehtikuva

Helsingin Sanomat kertoo, millaista elämä oli kahden ja puolen vuoden ajan kylpyläkaupungissa Hammam al-Alilissa Pohjois-Irakissa. Isis kielsi heti muun muassa tupakoinnin ja yhteydet ulkomaailmaan. Myös kännykät, tietokoneet ja satelliittitelevisiolautaset menivät pannaan. Kaikki meni uusiksi.

Englanninopettaja Riad al-Joboury kertoo muun muassa naapuritalonsa tapahtumista.

—Yöllä sieltä kuului huutoja, kiljuntaa, hän sanoo.

Al-Jobouryn enoa Amer Thaeria ruoskittiin kahdeksan päivää. Hänen isänsä vietiin. Kukaan ei tiedä, missä hän on.

— Olen kysellyt joka paikasta. Isis sanoi vain, että isäsi oli petturi, joka ansaitsi kuolemansa.

Ne jotka yrittivät paeta kaupungista, teloitettiin. Al-Joboury sanoo HS:lle katsoneensa parvekkeeltaan, kun Isis kivitti kolme naista hengiltä. Vahvistamattomien kertomusten mukaan Isis saattoi esimerkiksi kietoa ihmisen ympärille dynamiittia ja räjäyttää.

Waad Ibrahim turvautui salakuljettajien apuun päästäkseen pois. Hän pyrki Suomeen. Toisin kävi.

— Miksi Suomi ei halua ottaa ihmisiä täältä?

Nyt kalifaatti on ajettu kaupungista.

— Nyt minusta tuntuu kuin olisin vasta aloittanut elämän. Viime viikolla minä synnyin uudelleen, opettaja Al-Joboury sanoo lehdelle.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Sosialistien Lenin ennakkosuosikki Ecuadorin presidentinvaaleissa

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO Rodrigo Buendia
Sotilaat vievät tarvikkeita äänestyspaikoille presidentinvaalien alla Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa.

Ecuadorilaiset äänestävät tänään presidentinvaaleissa. Niissä valitaan seuraaja vasemmistolaiselle Rafael Correalle, joka ei enää ole ehdolla kymmenen vuoden ja kolmen kauden presidenttiyden jälkeen.

Vaalien ennakkosuosikkina pidetään sosialistien Lenin Morenoa, jota pidetään Correan perinnön jatkajana maan talousahdingosta huolimatta.

Hänen päävastustajansa on entinen pankkiiri, oikeiston Guillermo Lasso, joka on luvannut veronkevennyksiä ja menoleikkauksia. Lasso on myös uhannut häätää maan Lontoon-lähetystöstä siellä vuosikausia lymyilleen Wikileaksin perustajan Julian Assangen.

Kisasta odotetaan tiukkaa ja vaikeasti ennustettavaa. Mielipidetiedusteluissa poikkeuksellisen moni on ilmoittanut, ettei ole tehnyt äänestyspäätöstä.

Morenon odotetaan voittavan vaalien ensimmäisen kierroksen, mutta oikeiston ennustetaan kokoavan äänensä toisella kierroksella tätä vastaan.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat puoliltaöin Suomen aikaa. Toinen kierros järjestetään tarvittaessa huhtikuun 2. päivänä.

Keskustelua aiheesta

Mosulissa taas valtausyritys – Tutkija: Voi lisätä terrori-iskuja Euroopassa

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / AL-FURQAN MEDIA / - / / HO
Mosulilaisessa moskeijassa kuvatulta propagandavideolta otetussa kuvassa vuodelta 2014 väitetään olevan itseään Isisin kalifiksi kutsuva Abu Bakr al-Baghdadi.

Jos Irakin hallituksen joukot onnistuvat kukistamaan äärijärjestö Isisin Mosulissa, seurauksena voi olla uusia terrori-iskuja Euroopassa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Wolfgang Mühlberger.

Irakin hallitus kertoi tänään aloittaneensa hyökkäyksen Länsi-Mosuliin, joka on Isisin viimeinen iso tukikohta Irakissa.

Valloitus onnistuu, Mühlberger arvioi.

Yksi seurauksista voi tutkijan mukaan kuitenkin olla, että Euroopasta Isisin riveihin Irakiin lähteneitä ihmisiä palaa Eurooppaan ja tekee terrori-iskuja.

Irakin hallituksen joukot hyökkäävät Mosuliin – kaupungissa 800 000 siviiliä

Kuva: Lehtikuva
Irakin armeijan T-72 tankki Mosulin liepeillä tammikuussa.

Irakissa hallituksen joukot aloittavat hyökkäyksen äärijärjestö Isisiä vastaan Mosulin länsiosissa, kertoi Irakin pääministeri Haider al-Abad televisioidussa puheessa. Mosul on Isisin viimeinen iso tukikohta Irakissa.

Pääministerin mukaan operaatiossa alkaa nyt uusi vaihe, ja asukkaat vapautetaan Isisin terrorilta.
Kaupunki on sama, jossa Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julisti Isisin kalifaatin alueelle vuonna 2014.

Edessä voivat olla säälimättömimmät taistelut sitten lokakuun, jolloin Mosulin valtaus Isisiltä alkoi. Suurin osa Mosulin asukkaista ei ole paennut kaupungista taistelujen alta. Asukkailla on jo valmiiksi huonot olot, ja edessä voivat olla viikkojen taistelut. YK:n mukaan kaupungin länsiosissa, jonne hyökkäys kohdistuu, on jopa 800 000 siviiliä.

Lähes puolet kaupungin ruokakaupoista on YK:n mukaan suljettu, ja juokseva vesi on vähissä. Luvassa lienee vaikeaa, talosta taloon liikkuvaa ja veristä taistelua, arvioi tiedusteluun erikoistuneen konsulttitoimisto Soufan Groupin Patrick Skinner.

Isis on aiemmin käyttänyt siviilejä ihmiskilpinä ja tappanut asukkaita, jotka ovat yrittäneet paeta kaupungista. Tämä on tehnyt kaupungista poistumisesta sekä vaikeaa että vaarallista.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Trump mainitsi puheessaan Ruotsin – Ruotsissa ei ymmärretä miksi

Kuva: Lehtikuva-AFP

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin puheet Ruotsista ovat herättäneet kysymyksiä naapurimaassa.
Trump käytti lauantaina paikallista aikaa Floridassa pitämässään puheessa Ruotsia huolestuttavana esimerkkinä – mutta mistä, ei ole täysin selvää. Vihjailu liittyi kuitenkin ilmeisesti maahanmuuttajiin.

– Katsokaa, mitä tapahtui Saksassa. Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa. Ruotsissa! Kuka olisi uskonut, presidentti sanoi.

Ruotsin suojelupoliisi Säpokaan ei osaa sanomalehti Aftonbladetin mukaan antaa selitystä sille, mistä on kyse.

– Mikään uhka-arviossa ei ole muuttunut sitten perjantai-illan, kertoo Karl Melin Säpon viestinnästä Aftonbladetille.
Ruotsin ulkoministeriö ja Yhdysvaltain Ruotsin -lähetystö eivät halunneet kommentoida asiaa lehdelle.

Mitä illalla sitten tapahtui?

Ei. Mitään ei ole tapahtunut Ruotsissa.

– He ovat ottaneet sisään paljon ihmisiä. Heillä on ongelmia, joita he eivät ikinä pitäneet mahdollisena, Trump jatkoi nostaen hetken päästä esille myös Nizzan ja Pariisin tapahtumat.

Trumpin mukaan jotain Ruotsissa oli edellisenä iltana tapahtunut, mutta ruotsalaisilla on ollut vaikeuksia selvittää, mistä tapahtumista presidentti puhui.

Sosiaalisessa mediassa asiaa on arvailtu kiivaasti. Keskustelua asiasta on käyty ainakin Twitterissä hashtagilla #LastNightInSweden.

– Ei. Mitään ei ole tapahtunut Ruotsissa. Ei ollut terrori-iskua. Ollenkaan. Uutiset käsittelevät vain Melfestiä, tviittaa koulukirjastonhoitaja Emma ja viittaa Melodifestivalen -laulukilpailuun.

Trump on aiemmin väittänyt, että mediat piilottelevat terrori-iskuja. Valkoinen talo julkaisi viime viikolla jopa listan iskuista, joista media on sen mukaan raportoinut ”liian vähän”. Listalla olivat muun muassa laajasti mediassa esillä olleet Pariisin ja Nizzan iskut.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Juna suistui raiteilta lähellä Brysseliä – ainakin yksi kuollut

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / BELGA / Siegried Evens /
Poliiseja onnettomuuspaikalla Kessel-Lossa Leuvenissä.

Belgiassa juna on suistunut raiteiltaan lähellä Leuvenin kaupunkia noin 25 kilometriä Brysselistä itään. Uutislähteiden mukaan onnettomuudessa olisi kuollut yksi ja loukkaantunut yli 20 ihmistä.

BBC:n mukaan onnettomuus sattui, kun juna oli lähdössä Leuvenin asemalta kohti Brysseliä. Junayhteydet kaupunkien välillä on keskeytetty.

Keskustelua aiheesta