Politiikka
2.2.2017 21:00 ・ Päivitetty: 2.2.2017 10:37
HS: SDP:n ex-varapuheenjohtaja kokeilisi kannabiksen laillistamista: ”Jos homma ei toimi, antaa sen bisneksen takaisin rikollisliigoille”
Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio olisi valmis kokeilemaan kannabiksen laillistamista, hän kertoo Helsingin Sanomien Nyt-liitteen haastattelussa.
— Kannabiksella on toki negatiivisia vaikutuksia yksilön terveyteen, mutta ei se kuitenkaan itsessään johda rikoksiin. Eli mun mielestä kannattaisi kokeilla sen laillistamista, jäisi poliisilta paljon voimavaroja muuhun ja toisaalta valtio voisi kerätä verotulot. Ja jos homma ei toimi, antaa sen bisneksen takaisin rikollisliigoille.
Vainion kanssa samoilla linjoilla on muun muassa Palkansaajien tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Ohto Kanninen, joka esitti Demokraatin viikkolehdessä syyskuussa kannabista lailliseksi, verolle ja Alkoon myyntiin.
Kannisen mukaan Suomessa laillistaminen olisi suhteellisen helppo toteuttaa, sillä Alko tarjoaa jo testatun ja toimivan jakeluverkon, joka ei myy alaikäisille.
— Julkinen sektori voisi ainakin aluksi ottaa hoitaakseen myös kannabiksen tuotannon.
30-vuotias Vainio on SDP:n entinen varapuheenjohtaja. Hän nousi hurjan kampanjan siivittämänä SDP:n kolmanneksi varapuheenjohtajaksi vuonna 2012.
Vainio valittiin viime vuonna keskustaenemmistöisen Petäjäveden johtoon. Syyskuussa hän sanoi Demokraatin haastattelussa, että hänen sielunsa on nyt vapaa.
Lisää aiheesta
— Pääsen haastamaan ja laittamaan itseni likoon. En ole enää ennakkoluulojen vanki, hän luonnehtii.
Marihuana (ja nuuska) Alkoon (K-20), verot valtiolle, poliisi tutkimaan isompia ongelmia ja valistukseen voimaa. #docventures
— Eero Vainio (@EeroVainio) 21. syyskuuta 2016
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
7.9.2016 19:00
Tutkija: ”Kannabis lailliseksi, verolle ja Alkoon myyntiin — julkinen sektori voisi hoitaa tuotannon”
21.4.2016 07:28
Ministeri: Kannabis lailliseksi
19.3.2015 06:00
Pössyttely kiusaa armeijaa – HS: Palveluksen keskeyttämisen syynä yhä useammin kannabis
10.3.2015 19:12
Irlannin kömmähdys – laillisti vahingossa ekstaasin
23.1.2013 10:13
Kannabis-Leijonista syntyneen kohun tausta: Joka kolmas 25–34-vuotias kokeillut ainetta
Kotimaa
7.9.2016 09:29
Ex-kansanedustaja: ”Muistan erinomaisen hyvin ensimmäisen kannabiskokeiluni”