Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Huolestuttava tilasto työelämästä julki: +7 % – “Kymmenisen vuotta jatkunut positiivinen kehitys katkesi”

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi viime vuonna seitsemän prosenttia enemmän ihmisiä kuin toissa vuonna, kertoo Eläketurvakeskus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sen mukaan kasvu näkyi varsinkin mielenterveyssyistä myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrässä. Mielenterveysongelmat näkyvät entistä enemmän myös sairauspoissaolojen taustalla.

Kaikkiaan työkyvyttömyyseläkkeelle jäi viime vuonna 19 900 ihmistä. Heistä hieman alle kolmannes jäi osatyökyvyttömyyseläkkeelle.

– Kymmenisen vuotta jatkunut positiivinen kehitys katkesi vuonna 2018. Alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden ja niistä täytenä myönnettyjen eläkkeiden määrä kääntyi selvään kasvuun. Ikäryhmittäin katsottuna kasvu kohdistui lähinnä 25–44-vuotiaisiin ja 60 vuotta täyttäneisiin, kertoo Eläketurvakeskuksen tilastoyksikön päällikkö Tiina Palotie-Heino tiedotteessa.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden keski-ikä oli 52 vuotta. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneissä oli naisia hieman enemmän kuin miehiä. Yleisimmät syyt työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.

Suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen oli masennus.

Mielenterveyssyyt ajavat etenkin nuoria sairauslomalle

Mielenterveysongelmat näkyvät entistä enemmän myös sairauslomien taustalla. Terveyspalveluyritys Terveystalo julkisti torstaina omaan potilasaineistoonsa perustuvia tietoja, joiden mukaan mielenterveyden ongelmista aiheutui viime vuonna keskimäärin 17 sairauspoissaolopäivää potilasta kohden. Kolmessa vuodessa niiden määrä on kasvanut yli 50 prosenttia.

Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren vahvistaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että nuorilla naisilla mielenterveyden ongelmat ovat jo nyt selvästi suurin syy Kelan korvaamiin sairauspoissaoloihin. Myös nuorilla miehillä mielenterveyden ongelmat ovat nousseet ykköseksi sairauspoissaolojen syynä, samoin 35–49-vuotiailla naisilla.

– Jos trendi jatkuu, mielenterveyssyyt ohittavat kohta tuki- ja liikuntaelinsairaudet sairauspoissaolon syynä, Blomgren sanoo HS:n mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE