Rantala on saanut Jussi-palkinnon suomalaisuuden pimeimpiä puolia ruotineesta mosaiikkielokuvasta Paha maa. Hän lukeutuu uusimman Tuntematon sotilas -elokuvan ja televisiosarja Karpin luojiin.

Kolmas Tuntematon on 2000-luvun katsotuin elokuva Suomen elokuvateattereissa ja rikosjännäri Karppi laajimmalle, yli 200 maahan Netflixin kautta levinnyt kotimainen tv-sarja.

Viime vuonna otsikoihin ja kahvipöytäkeskusteluihin noussut minisarja Konflikti palkittiin tammikuussa parhaana draamasarjana Kultainen Venla -gaalassa. Rantala on yksi sarjan käsikirjoittajista.

Ensin kotimaisen elokuvan tuotantotuesta oltiin leikkaamassa 7,8 miljoonaa euroa osana hallituksen säästötalkoita. Budjettiriihessä linjattu leikkaus olisi vienyt Suomen elokuvasäätiön jakamasta tuesta peräti kolmanneksen.

Tuki mahdollistaa käytännössä sen, että teattereissa pyörii kotimaisia elokuvia.

Kun asiasta syntyi äläkkä, hallitus ilmoitti ensin, että leikkaus pienenee 5,5 miljoonaan. Lopulta tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.) kertoi lokakuun alkupuolella, että leikkaus perutaan kokonaan ja säästöt haetaan muualta.

Leikkaus uhkasi suoraan valkokankaalla esitettävien suomalaisten tuotantojen määrää ja pieniä maakunnallisia teattereita, jotka elävät nimenomaan kotimaisella elokuvalla.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Aluksi on palattava menneisyyteen, lähes viisikymmentä vuotta.

RANTALA MUISTAA hyvin, miten kaikki alkoi. Matka vakavampaan elokuva-harrastamiseen, opintoihin ja lopulta ammattiin.

George Lucasin Tähtien sota sai Suomen ensi-iltansa joulun alla vuonna 1977.

Rantala oli tuolloin 10-vuotias meriporilaispoika, Yyterin naapurustosta.

– Star Wars oli käännekohta, kerrankin hiljenin leffateatterissa.

Lucasin avaruussaaga oli suunnaton kassamenestys kaikkialla ja elokuva, joka muutti koko alaa. Toki nuori Rantala katsoi paljon muutakin.

Esimerkiksi ”pahimpia kauhuelokuvia”, joita haalittiin milloin mistäkin. Video-vuokraamotkin rantautuivat Suomeen ja terästivät tenavien heräävän innostuksen.

– Ei ollut varmastikaan kaikkein fiksuinta touhua katsoa läpi yön jotain splatter-elokuvia.

Nuoreen aikuisuuteen osui puolestaan hektisin elokuvafestivaalivaihe.

– Kolmekymmentä elokuvaa viidessä päivässä, hän muistelee varhaista Rakkautta ja anarkiaa -elokuvajuhlaa.

MTV:n verkkosivuille kirjoittaessaan Rantala katsoi kriitikkona yli kolmesataa elokuvaa vuodessa pelkästään elokuvateatterissa.

– Sen jälkeen on ollut paljon, paljon hiljaisempaa.

Hänen oma mielenkiintonsa on suuntautunut Hollywood-elokuvista laadukkaan tv-draaman suuntaan. Valkokankaan vallanneet supersankarit lukemattomine versioineen ja jatko-osineen eivät Rantalaa jaksa kiinnostaa.

RANTALAN ISÄ oli työnjohtajana Kemiran tehtaalla ja äiti farmaseutti. Poika päätyi Turkuun lukemaan tiedotusoppia kokoomuksen perustamaan Paasikivi-opistoon.

Armeijassa tapahtui pari merkittävää asiaa tulevan uran kannalta. Rantala alkoi kirjoittaa elokuvakritiikkejä Ruotuväkeen ja tutustui Reserviupseerikoulussa Aku Louhimieheen, tulevaan elokuvaohjaajaan.

– Ensimmäinen yhteinen työmme oli kurssikirjaan tehty juttu Pekka Parikan Talvisodan kuvauksista.

Talvisodasta alkanut yhteistyö palkitun ja kiistellynkin Louhimiehen kanssa on jatkunut näihin päiviin saakka ja sota on aiheena heidän monissa projekteissaan. Käsky sijoittuu Suomen sisällissotaan, Tuntematon sotilas jatkosotaan ja Louhimiehen tuleva ohjaus Lapin sotaan.

Kaikkiaan Rantala on ollut käsikirjoittamassa peräti viittä Louhimiehen elokuvan käsikirjoitusta. Myös tv-sarja Konflikti on Louhimiehen ohjaus.

Monessa työssä on vahva sosiaalinen eetos, heikomman puolelle asettuminen.

Rantalan läpimurto ja ensimmäinen julkaistu pitkä elokuvatyö Paha maa oli 2000-luvun alun tapauksia. Käsikirjoitus sai innoituksensa Leo Tolstoin novellista Väärennetty korkolippu. Louhimies pyysi Rantalan mukaan kehittämään ideaa.

Aluksi suunnitelmissa oli lyhytelokuva, mutta käsikirjoitus laajeni kokopitkän elokuvan tarpeisiin. Työtä tehtiin eri vaiheissa kymmenen vuoden ajan. Lopullisen kuvausversion kirjoitti Paavo Westerberg.

Elokuvan henkilöistä moni muistaa ainakin Sulevi Peltolan esittämän alkoholisoituneen pölynimurikauppiaan, joka katkeruuttaan surmaa ryyppykaverinsa.

Paha maa menestyi lippuluukulla ja palkintogaaloissa ja sai Turun Sanomien kriitikkolegenda Tapani Maskulankin heltymään.

Rakettimainen nousu suoraan huipulle.

– Elokuva menestyi hyvin ja jatkoimme Akun kanssa duunia. Käsky oli seuraava elokuvamme, mutta vasta 2009-10 siirryin kokonaan kirjoittajaksi.

RANTALA ON itseoppinut skenaristi, vähän kuin Quentin Tarantino, joka työskenteli videovuokraamossa ennen kuuluisuutta.

Ei sillä, etteikö Rantala olisi pyrkinyt elokuvakouluun. Ovet eivät vain auenneet Taideteollisen korkeakoulun ohjaaja- eikä käsikirjoittajalinjalle.

Erään pääsykokeen aikana jo kolmikymppiseltä Rantalalta tivattiin, mitä hän täällä tekee nuorten joukossa. Mitta täyttyi.

Sen sijaan Rantala luki kirjallisuutta ja elokuva- ja televisiotutkimusta Helsingin ja Turun yliopistoissa, valmistumatta kummastakaan.

Mutta kokemusta leikkaamisesta, ohjaamisesta ja kirjoittamisesta karttui muun muassa päivätyössä MTV:llä ja alan pienemmissä yrityksissä.

Viime keväänä Rantalakin viimein valmistui, Aalto-yliopiston elokuva- ja televisiodramaturgian kaksivuotisesta erikoistumiskoulutuksesta.

– Dramaturgin työ on pähkinänkuoressa sitä, että jeesataan käsikirjoittajaa ylipäänsä ja esimerkiksi tilanteessa, kun jokin ei etene. Autetaan eteenpäin.

Freelance-ammattilainen päätyi välillä neljäksi vuodeksi ns. house-kirjoittajaksi Snapper Filmsiin. Yksi tuotannoista tulee ulos vasta helmikuussa, toinen koko perheen Vinski-elokuva.

– Kun työsuhde loppui ja siirryin taas freelanceriksi, tuli tämä notkahdus. Käytännössä huhtikuusta 2024 huhtikuuhun 2025 minulla ei ollut lainkaan tilattuja duuneja.

Silti Rantala vaikuttaa olevan enemmän huolissaan alan ”duunareista”, tuotantoportaan moninaisista ammattilaisista. Suuri yleisö ei aina tiedosta, että samat tekijät voivat tehdä Kaurismäen taidetta ja Koivusalon yleisöfilmejä.

2020-luvulla tulivat ensin korona ja televisiotuotantojen buumi, sitten ylitarjonta, sota ja inflaatio.

– Tuli sitä ja tuli tätä. Olemme edelleen siinä samassa jamassa.

Rantala kaipaa rahoitukseen logiikkaa, järkeä ja jatkuvuutta. Syksyn leikkausepisodi olikin erikoinen.

JOS JOSSAIN vielä on elokuvan glamouria, sitä ei ole viljalti Riihimäellä, missä Rantala on asunut jo kaksikymmentä vuotta.

Sata vuotta vanha Kino Sampo sentään muistuttaa suomalaisen elokuvan menneistä vuosikymmenistä keskustan laitamilla.

Käsikirjoittaja sopisi katu-uskottavalta habitukseltaan ja möreältä ääneltään omiin elokuviinsa.

Haastattelin Rantalaa ensin syyskuussa, kun leikkausuhka oli vielä päällä. Sanoissa oli painoa, kun hän puhui hallituksen kaavailemista leikkauksista.

– Surullisinta tässä on se, etteivät meidän päättäjämme tajua kulttuurin merkitystä. Muut Pohjoismaat lisäävät tukea leffalle ja kulttuurille.

Rantala sanoi tuolloin, että ”luvut ovat julmia” vertailussa, sillä Norja panostaa elokuvaan yli 70 miljoonaa vuodessa ja Virokin asukaslukuun suhteutettuna Suomea enemmän. Tämä ei muuttunut leikkauksen perumisesta.

Suomalaisen elokuvan katsojaosuus on silti eurooppalaista huippuluokkaa, lähes 30 prosenttia valtakunnallisesti. Pikkuteattereissa osuus on voi olla paljon suurempikin.

Suomen Filmikamarin mukaan Suomessa on tällä hetkellä 195 elokuvateatteria 137 paikkakunnalla.

Kuvaavaa kenties on, että kun viitisenkymmentä elokuvan ja television ammattilaista kävi haastatteluviikolla syyskuussa eduskunnassa puhumassa alansa tilanteesta päättäjille, yksikään hallituspuolueen edustaja ei tullut kuuntelemaan sanomaa.

Kun leikkaus peruttiin, kokoomus koetti kuitenkin esiintyä jonkinlaisena suomalaisen elokuvan pelastajana, vaikka esitys leikkauksesta oli Orpon hallituksen.

Rantala muistutti, että puolustusrahoitukseen lyödään samalla miljardeja lisää, Rantala sanoi näin ”itsekin kovana reserviläisenä ja yliluutnanttina”.

– Ramppaan kertausharjoituksissa, viimeksi vuosi sitten korsussa makaamassa. Haluan puolustaa maata, mutta mitä puolustaa, jos tämä kulttuuri näivettyy. Kulttuuri on ihan täysin kiinnekohtani tähän elämään.

Rantala viittaa Winstonin Churchilliin, jonka kerrotaan sanoneen: ”Minkä takia me sitten sodimme ellemme kulttuurimme takia.”

Leikkauksen peruminen oli tietysti myönteistä, Rantala sanoo, kun otan häneen uudelleen yhteyttä lokakuussa. Rantala kehuu alan lobbaustyötä.

– Tämä vain korostaa sitä, että pitää mennä ruohonjuuritasolle selittämään asiaa kansanedustajille. Tällaiset leikkaukset tahtovat mennä niin omalla painollaan, että ne ovat vain numeroita paperilla jossain taulukossa.

Tosiasia on edelleen se, että rahoitus laahaa perässä keskeisiä kilpailijamaita.

– Keskustelu Suomessa tuntuu mustavalkoiselta.

RANTALA SITEERAA toistakin tunnettua kirjoittajaa, kaksinkertaista Oscar-voittajaa William Goldmania. Hänen lentävän lauseensa mukaan ”Nobody knows anything”. Kukaan ei tiedä mitään.

Goldman viittasi siihen, että menestystä ei voi ennustaa.

Karppi murtautui maailmalle, mutta toista ja kolmatta kautta tehtiin ensimmäistä kautta pienemmällä budjetilla. Käsikirjoittajat istuivat puoli vuotta yhteisessä kirjoitushuoneessa.

– Saatavissa oleva raha pyrittiin saamaan kestämään mahdollisimman pitkään. Nostimme pientä kuukausiliksaa, että saimme istua siellä. Tämä on sellainen yhtälö, että jos teet huonon rikosjuonen, Netflix ei ota seuraavaa kautta.

Moni Rantalan käsikirjoituksista on syntynyt toisin. Käskyn takana on Leena Landerin romaani, 8-pallo perustuu Marko Kilven kirjaan ja Tuntematon on Väinö Linnan klassikkoteos.

Käskystä Rantala ja Louhimies päättivät tehdä kronologisen. 8-pallon elokuvaversio nosti vankilasta vapautuvan nuoren naisen päärooliin ohi kirjan miespoliisihahmon.

– Rajaus on suurin asia adaptaatioissa.

Rantalalle romaanisovitukset ovat olleet jollakin tapaa mieluisempia tai ainakin helpompia kuin kokonaan uuden luominen.

– Muuten olisinkin mieluummin kirjailija, hän naurahtaa.

Silti Rantala on myös kirjailija. Linnan Tuntemattomastakin tehtiin paitsi elokuva ja tv-sarja myös Rantalan kirjoittama elokuvakirja.

Tuntemattoman kohtauksia tai jaksoja haluttiin lähestyä aina jonkun henkilön kautta laveamman ryhmävalaisun sijaan.

– Näkökulma vaihteli, koska varsinaista päähenkilöä ei ollut. Edellisiin verrattuna tekninen etumatka oli aika iso, hän viittaa Edvin Laineen ja Rauni Mollbergin versioihin.

Synkistä ja kenties raskaistakin aiheista huolimatta tai sen vuoksi Rantala korostaa olevansa tarinankertoja.

– Olen aika juoniorientoitunut, tykkään tarinankerronnasta. Tarina on tärkein. Elokuva on ollut minulle eskapismia ja tv-draamasta ajattelen samalla tavalla. Realityä en katso käytännössä ollenkaan.

Synkkyys tarjoaa enemmän draamaa. Syy kuulostaa yksinkertaiselta.

– Esimerkiksi rikossarjoja on mielenkiintoista tehdä ja katsoa.

RANTALA KEHUU amerikkalaista kirjailijaa Stephen Kingiä, jonka tarinoissa on monesti onnellinen loppu, mutta ”paljon tavaraa siinä välissä”.

Kun Rantalalta kysyy, ketä käsikirjoittajaa hän ihailee, hän mainitsee David Simonin nimen. Simon tunnetaan Baltimoreen sijoittuvista tv-sarjoistaan. Niistä kuuluisin ja kehutuin on The Wire.

– Simon on nerokas rakentamaan isoja asioita ja teemoittamaan. The Wire on siinä suhteessa ihan loistava.

Elokuvantekijöistä Rantala nostaa esille brittiohjaaja-käsikirjoittaja Alex Garlandin. Myös Garland tunnetaan synkistä elokuvista: dystopiakuvauksista 28 päivää myöhemmin ja Civil War.

Myös tuore Task-sarja saa kehut ja sen luoja Brad Ingelsby.

– Se on briljantti. Hänen sarjansa Mare of Easttown oli myös loistava. Näen niissä brittidraamatyylin ja jenkkityylin sekoituksen. Britit vääntävät kaikkien hahmojen elämäntilanteet tappiin draamamielessä. Se on minun mielestäni peräisin brittiläisestä sosiaalidraamasta, jossa kaikilla menee koko ajan päin helvettiä.

Rantala paljastaa, että nyt hänellä on tekeillä parikin adaptaatiota eli sovitusta. Kyse on kahdesta elokuvasta.

Kesällä Rantala kirjoitti lisäksi ”tv-trillerin” pilottijakson.

Toista, yhdessä Rike Jokelan kanssa kirjoitettua elokuvaa Rantala valottaa vähän.

– Komedia Suomen ensimmäisestä punk-bändistä, jotka 70-vuotiaina ukkoina päättävät tehdä sen keikan, jota he eivät koskaan aikoinaan tehneet. Spinal Tap – ja Hevi reissu -fibaa.

Elokuvalla on nimikin: Meillä menee lujaa. Mitä ilmeisimmin viittauksena Pelle Miljoonaan.

– Kova tavoite on, että valmistuminen olisi niillä huitteilla, kun punk täyttää 50 vuotta 2027. Toivotaan, että se saataisiin tehtyä.

Töitä on taas.