Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Huonoa johtamista, ammattitaidotonta rakentamista… – Berliinin kovan onnen lentokenttä avautui viimein

LEHTIKUVA / AFP John Macdougall

Saksan pääkaupungissa avattiin lauantaina liikenteelle uusi Berliini-Brandenburgin lentokenttä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ensimmäiset lennot laskeutuivat Saksan entisen liittokanslerin Willy Brandtin nimeä kantavalle kentälle iltapäivällä.

Ensimmäisinä kentälle saapuivat Easyjetin ja Lufthansan lentokoneet. Easyjetin kone teki vain lyhyen pyrähdyksen Berliinin Tegelin kentältä, ja Lufthansan kone lensi Berliiniin Münchenistä.

Uusi BER-tunnuksella toimiva kenttä aloittaa toimintansa yhdeksän vuotta suunniteltua myöhemmin. Viivästysten takia kentän kustannusarvio nousi lopulta 6,5 miljardiin euroon eli yli kolminkertaiseksi alkuperäisistä suunnitelmista.

Lentokentän rakennustyöt aloitettiin vuonna 2006, ja valmista piti tulla 2011. Toistuvat viivästykset johtuivat niin huonosta projektijohtamisesta, ammattitaidottomasta rakentamisesta kuin kyseenalaisista poliittisista päätöksistäkin.

Uusi Berliini-Brandenburgin kenttä korvaa vanhan Tegelin lentokentän, joka sulkeutuu lopullisesti viikon kuluttua. Toinen Berliinin vanhoista kentistä, entisen Itä-Saksan pääkenttä Schönefeld, jatkaa toimintaansa uuden Brandenburgin kentän viitosterminaalina.

BER-kentän arvioitiin vielä jokin aika sitten olevan jo valmistuessaan liian pieni kymmenille miljoonille lentomatkustajille. Koronapandemian myötä lentojen ja matkustajien määrä on kuitenkin romahtanut.

Kenttä avasikin lauantaina vain uuden ykkösterminaalin. Myös terminaali 2 on valmis, mutta se avataan näillä näkymin joskus ensi vuoden aikana.

Mitään juhlallisuuksia ei avajaisten yhteydessä järjestetty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE