Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

HUSin diagnostiikkapomo HSL:n ja VR:n linjauksista: “Väärä signaali”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Maskipakko poistuu tänään niin VR:n kuin Helsingin seudun liikenteen HSL:n joukkoliikenteestä. Maskia kuitenkin edelleen suositellaan käytettävän.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen pitää HSL:n ja VR:n päätöksiä “vääränä signaalina”:

– Minun mielestäni oli turhaa nyt lähteä keventämään järjestelyä. Maskipakkohan ei nyt ole erityisen tiukasti valvottu muutenkaan, mutta ehkä tilanne olisi hiukan paremmin pysynyt kondiksessa. Nyt hiukan tulee taas vähän väärä signaali epidemiatilanteen suhteen, Lehtonen muotoilee.

– Maskia kannattaisi käyttää, koronavirusta on paljon liikkeellä. Meillä on rokottamattomia kuitenkin edelleen ihan merkittävä osa väestöstä. Toisaalta pikku hiljaa riskiryhmiä pitäisi rokottaa kolmannen kerran. Suojaustoimenpiteitä kannattaisi jatkaa. Nyt alkaa myös influenssakausi, joka lisää terveydenhuolon kuormitusta.

Lehtonen summaa, ettei tällaisessa epidemiatilanteessa pidä erilaisten suojaustoimenpiteiden keventämistä kovin perusteltuna.

– Olisi hyvä pitää edes jotkut tartunnanlähteet vähän paremmin hallussa. Riippuu loppupeleissä ihmisistä itsestään, noudattavatko he suositusta.

Lehtonen kehottaa ihmisiä käyttämään joukkoliikenteessä maskeja.

Lehtonen toteaa, että VR ja HSL pohjaavat toimensa valtakunnallisiin suosituksiin, “joilla varmaan on omat perusteensa”.

– Mutta ei tämä epidemiatilanne nyt pääkaupunkiseudulla parantunut ole. Ja edelleen koronapotilaat kuormittavat sairaalahoitoa.

On tietysti hyvä, jos siellä on valmiutta kiristää omaa linjaa.”

THL suosittelee toistaiseksi kasvomaskin käyttämistä julkisessa liikenteessä koko maassa. Maskin käyttö on erityisen suositeltavaa ruuhka-aikoina ja kun liikennevälineen matkustamossa on paljon ihmisiä.

Julkisessa liikenteessä tartunnan riski on pääasiallisesti arvioitu pieneksi. THL on arvioinut kuitenkin varovaisuusperiaatteen mukaisesti, että maskisuositus on syytä pitää toistaiseksi voimassa julkisessa liikenteessä.

Sosiaali- ja terveysministeriössä johtajana työskentelevä Pasi Pohjola toteaa, että on hyvä, että VR ja HSL yhä suosittelevat maskin käyttöä. Hän toteaa tämän olevan linjassa THL:n nykyisen maskisuosituksen kanssa.

– On tietysti hyvä, jos siellä (VR:llä ja HSL:llä) on valmiutta kiristää omaa linjaa, mikäli tilanne menee huonompaan suuntaan, Pohjola näkee.

Pohjola on valittu STM:n strategiajohtajaksi, jona hän aloittaa viikon päästä.

Pohjola sanoo olevan “vaikeaa lähteä puntaroimaan”, millaisen päätöksen hän olisi tehnyt, jos olisi saanut päättää VR:n ja HSL:n linjauksesta.

– Ehkä se, millä tavalla käyttö jatkuu tästä eteenpäin näyttää sen, tapahtuuko oikeasti mitään muutosta aikaisempaan. Sinänsä THL:n suositus kuitenkin on, että sisätiloissa jossa on ruuhkaa ja etäisyyksiä ei pystytä pitämään, maskia suositellaan käytettäväksi. Sinänsä hyvä, että VR ja HSL suosittelevat maskin käyttämistä, varsinkin ruuhka-aikana se on olennaista, Pohjola toteaa.

HUSin Lasse Lehtonen näkee, että HSL ja VR lähettivät väärän signaalin. Oliko tämä hyvä signaali?

– Ehkä itse ajattelen, että enemmän sitten se, millaisena maskin käyttö jatkuu, näyttää oliko se oikea vai oliko se sellainen päätös, joka tuli vähän hätiköiden. En suoraan ainakaan tässä vaiheessa tuomitsisi sitä, koska se kuitenkin noudattaa yleistä THL:nkin ohjetta. Jos viesti jatkossakin on, että edelleen vahvasti suositellaan maskin käyttöä, toivottavasti se sitten ajaa asiansa, Pohjola vastaa.

Pohjola painottaa, että jokaisen ihmisen henkilökohtaiset toiminnot suojautumisessa koronaa vastaan ovat yhä yhtä keskeisiä kuin aiemminkin. Hän viittaa niin maskien käyttöön, hyvään käsihygieniaan kuin etäisyyksien pitämiseen sekä siihen, että sairaana ei pidä lähteä töihin, harrastuksiin eikä juhliin.

– Näistä ei ole vieläkään syytä luopua.

Koronapassin käyttö jatkunee vuodenvaihteen jälkeen, mutta tuskin laajenee rajoituksettomille alueille

Hallitukselta odotetaan piakkoin toimia koronapassin käytön jatkamiseksi vuodenvaihteen jälkeen.

Koronapassin käyttö on ollut viikon verran mahdollista alueilla, joilla on epidemiatilanteen vuoksi voimassa alueviranomaisten asettamia rajoituksia. Henkilöiden määrää ja aukioloon vaikuttavat rajoitukset voi välttää, jos ravintolassa tai vaikkapa yleisötapahtumassa edellytetään sisäänpääsyyn koronapassia.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) osastopäällikkö Taneli Puumalainen on kertonut STT:lle pitävänsä todennäköisenä, että nykyisessä epidemiatilanteessa hallitus esittää koronapassille jatkoa myös vuodenvaihteen jälkeen.

– Se on hallituksen päätös loppupeleissä, annetaanko esitys vai ei. Se on harkinnassa ja pohdinnassa parhaillaan, Pasi Pohjola toteaa Demokraatille.

Kysyttäessä, pitäisikö koronapassin käyttöä voida laajentaa myös tilanteisiin, joissa ei ole voimassa alueviranomaisten asettamia rajoituksia, Pohjola viittaa lainsäädännön aikataulun kireyteen.

Vaikka muutoksien tekemistä kokonaisuuteen arvioidaan, hän pitää aikataulua lakimuutoksille tiukkana.

– Tämän hetken malli on arvioitu perustuslakivaliokunnassa ja eduskunnan hyväksymä. Jos edellytykset on, se on varmaan lähtökohta jolla hyvä lähteä liikkeelle, Pohjola sanoo.

Toisin sanoen koronapassin käyttö ei olisi laajentumassa rajoituksettomille alueille.

– Se on se todennäköisin vaihtoehto, Pohjola toteaa.

Hän lisää kuitenkin vielä, ettei ennakollisesti pysty spekuloimaan, miten asiassa edetään.

– Jos valmisteltuun lähdetään ja poliittista tahtotilaakin on, totta kai arvioidaan onko jotain tarvetta päivittää.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi Ylelle viikonloppuna pitävänsä perusteltuna sitä, koronapassille haetaan jatkoa eduskunnalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE