On voinut huomata, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman kirjaus peruspalvelujen vahvistamisen suuntaan on hyvinvointialueilla jäänyt pitkälti tyhjäksi sanahelinäksi, kun erilaisia terveysasemia ja lähipalveluja on lopetettu.

Hallitus on pysynyt tiukasti hyvinvointialueiden rahoituslakiin perustuvassa alijäämien kattamistavoitteessaan. Alueet ovat joutuneet palvelujen leikkaamisen ja keskittämisen lisäksi rajusti irtisanomaan ammattitaitoista henkilöstöään.

Työikäisiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan ammattilaisia tarvittaisiin juuri nyt tuottamaan yhteiskuntaan tulevaa kasvua.

Väitteet väestöpohjasta alueiden selviytymisen kannalta olennaisena tekijänä pohjautuvat tiheän asutuksen Keski-Euroopan terveydenhuoltojärjestelmään ja siinä lähinnä erikoissairaanhoitoon. Se on harvan asutuksemme sotepe-mallissa vain kolmasosa.

Raportista löytyy monia viittauksia siihen, että sosiaali-, terveys ja pelastuspalvelujen uudistus on kesken ja alueet etenevät eritahtisesti. Paljon huomiota saaneet alueiden alijäämät ja hoitojonot ovat seurausta raportin mukaan muun muassa rahoitusmallin ongelmista, rahoituksen siirtymisestä vain osittain kunnilta hyvinvointialueille, kustannusten noususta ja koronaviruksen seurauksena syntyneestä hoitovelasta.

Hyvinvointialueiden reaalitaloutta ei voi enää sivuuttaa. Rakenteita on tarkasteltava.

ON SURULLISTA seurata niitä hyvinvointialueiden päättäjiä, jotka eivät kykene tarkastelemaan hyvinvointialueen yhteisen kokonaisuuden kannalta tärkeää yhdenvertaisten, laadukkaiden ja saavutettavien palvelujen kokonaisuutta, vaan katsovat asioita edelleen vain oman kuntansa näkökulmasta.

Palveluverkon pitää olla kestävästi kustannusvastaava. Nykyisellä toimintatavalla ja rakenteella ei ole mahdollista enää jatkaa.

Hyvinvointialueiden rahoitusmalli on paitsi monimutkainen myös virheellinen ja korjaustarpeessa. Ensimmäiset tilinpäätökset osoittavat, että rahoitus on sekä alimitoitettu että jakautunut alueiden kesken epätasaisesti.

Koska osa alueista on saanut liikaa rahaa ja jaettu määrä on jo käytetty, alirahoitetut hyvinvointialueet joudutaan hallituksen viivyttelystä huolimatta kohta pelastamaan lisärahoituksella.

Vaarana on, että rahoitusvääristymä kasvaa miljardeihin euroihin.

HALLITUS ON tehnyt lakiesityksen sote-palvelujen priorisoimiseksi ja painopisteen siirtämiseksi väestön terveyttä ja hyvinvointia edistäviin sekä sairauksia ja sosiaalisia ongelmia ehkäiseviin palveluihin.

Tavoite on hyvä, mutta lakiluonnos ei tuo konkreettisia keinoja hyvinvointialueen päätöksentekoon. Luetellut kuusi periaatetta (tarveperiaate, turvallisuus, vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus, yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus) ovat hienoja, mutta miten niihin päästään, jää hämäräksi.

Se mitä olisi tarvittu, on kansallisesti yhtenäinen perusta päätöksenteolle niistä palveluista ja menetelmistä, jotka kuuluvat julkisesti rahoitettuun palveluvalikoimaan ja mitkä rajataan sen ulkopuolelle.

Tämä ja lakiesityksen kunnollinen vaikuttavuusarviointi lisäisivät alueellista yhdenvertaisuutta ja palauttaisivat kansalaisten luottamusta palvelujärjestelmään.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja SEAMK Oy:n hallituksen jäsen Seinäjoelta.