Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ihalainen antoi hallitukselle vinkit Suomen kasvun edistämiseksi ja muistutti: “Pohjimmiltaan meidän tärkein voimavara on ihminen”

Lauri Ihalainen ehdottaa, että Suomen EU-puheenjohtajakaudella noin parin vuoden päästä kierto- ja jakamistalous on Suomen yksi keskeinen kärkihanke.

SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen kiinnitti tänään alkaneessa eduskunnan budjettikeskustelussa huomiota siihen, että on tärkeää puhua myös kakun kasvatettamisesta eikä vain sen jakamisesta.

Hän lähestyi asiaa SDP:n vaihtoehtobudjetin pohjalta.

– Me olemme peräänkuuluttaneet oikeudenmukaisuutta, kaikkien mukana pitämisen tärkeyttä ja kasvavan eriarvoisuuden vähentämistä kansakunnan eheyden näkökulmasta, Ihalainen tiivisti.

Hän totesi vaihtoehtobudjetin rakentuvat julkisen talouden vastuulliselle taloudenhoidolle. Hän painotti myös työllisyyden merkitystä syrjäytymisen estämiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi.

– Me olemme esittäneet poikkeuksellisen paljon asioita, jotka liittyvät kasvuun ja kakun kasvattamiseen, ja tässä mielessä me tarvitsemme tällaista osaamisperusteista, vientivetoista kasvua. Me tarvitsemme innostavaa ilmapiiriä investoida nimenomaan Suomeen. Me tarvitsemme pk-yritysten ja itsensätyöllistäjien tukemista, näiden yritysten kansainvälistymistä, ja se pidemmän aikavälin kasvu rakentuu siitä, että luodaan edellytyksiä lisärahoittamalla ennen kaikkea tutkimusta ja tuotekehitystä, joita nyt on leikattu ja rajusti, parantamalla osaamista, koulutusta ja sivistystä, sitäkin on leikattu rajusti, Ihalainen sanoi.

Ihalaisen mukaan Suomessa tarvitaan myös elinkeinorakenteen uudistumista, työelämän uudistumista ja kilpailukyvyn parantamista. Tässä hän nosti esiin erityisesti kierto‑ ja jakamistalouden merkityksen.

– Toivon, että Suomen EU-puheenjohtajakaudella kierto- ja jakamistalous on Suomen yksi keskeinen kärkihanke.

Lisää aiheesta

Arktisen alueen kehittäminen heikolla pohjalla valtion budjetissa.

Ihalaisen mielestä iso asia on myös palvelualojen arvostuksen nostaminen, yleisesti ottaen ja erityisesti matkailun.

– Meidän pitää edelleen tukea, rakentaa infraa, tehdä valtion, kuntien ja yrityksien yhteistyötä palvelukeskittymien aikaansaamiseksi myös turismin näkökulmasta.

Uuden kasvun lähde on myös arktisen alueen kehittäminen.

– Varsin heikolla ja ohuella on ohitettu tämä kysymys myös ensi vuoden valtion budjetin yhteydessä. Olisimme odottaneet vahvempaa aktiivisuutta.

– Meidän huolemme on se, että vaikka nyt vienti vetää, niin korkean teknologian jalostusarvon viennin osuus on edelleenkin erittäin heikko. Meidän pitää nostaa jalostusarvoa ja saada uusia vienninlähteitä niin, että ne ovat ympäristön kannalta ja ilmaston kannalta kestäviä, ja tällaisia ovat ympäristöteknologiaan panostaminen, energiatehokkuus, osin myös palvelujen vienti.

Ihalainen mainitsi myös sen, että SDP on ehdottanut, että jokainen maakunta rakentaa omille vahvuuksilleen omat kasvu- ja elinkeinopoliittiset tavoitteensa.

– Pohjimmiltaan meidän tärkein voimavara on ihminen, sen osaaminen, jaksaminen ja siitä huolehtiminen, että kaikki pysyvät mukana. Suomen pitää olla sivistys‑ ja osaamisyhteiskunta. Meidän pitää ennen kaikkea myös panostaa työssä olevien ihmisten elinikäiseen oppimiseen, työn ja oppimisen vuorotteluun, ja tähän tarvitaan erittäin paljon uusia toimenpiteitä, jotka koskevat sekä yrityksiä että yhteiskunnan rahoitusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE