– En tiedä yhtään Euroopan maata, missä työmarkkinajärjestöt olisivat tehneet sellaisia sopimuksia, joita teimme EU-jäsenyyden alla, Emu-ratkaisun alla ja EU:n laajentumisen alla. Haimme työmarkkinajärjestöjen roolia muuttuneessa tilanteessa.

– Luulenpa, että sillä, että nämä järjestöt olivat jaa-liikkeen eivätkä ei-liikkeen puolella, saattoi olla aika suuri merkitys Suomen EU-jäsenyyden kannalta, Ihalainen sanoi.

– Totesimme, että Emu-ratkaisu ei edellytä yleissitovuuden murtamista. Se on aika tärkeä linjaus. Toivon, että se pidetään tänäkin päivänä mielessä.

Aiemmin Suomella oli käytössä kolme talouspolitiikan instrumenttia: budjetti- ja finanssipolitiikka, oma raha ja työmarkkinapolitiikka. Emun myötä määrä putosi kahteen.

– Analysoimme silloin yhdessä, että työmarkkinapolitiikan ja finanssi- ja budjettipolitiikan yhteensovittamisen tarve ei vähene vaan kasvaa.

– Vaikka sopimuksen teon muodot nyt muuttuvat, toivoisin, että nyt jaksettaisiin ymmärtää, että pienen maan etu on, että me kykenemme sovittamaan näitä yhteen.

Ihalaisen mukaan hallituksille on Suomessa ollut väristä riippumatta tärkeää, että yhteistyö työmarkkinajärjestöjen kanssa toimii, koska palkanmuodostus on osa talouspolitiikkaa ei vain työmarkkinapolitiikkaa.

– Siitä periaatteesta olemme koettaneet pitää huolta, että työlainsäädännössä ja palkkaperusteisen sosiaaliturvan valmistelussa ei käytetä poliittisia suhdanteita puolin ja toisin hyväksi. Ei tehdä poliittisia ohituskaistoja mitä Sipilän hallituksen ensimmäinen yritys yhteiskuntasopimuksesta oli. Se oli ohituskaista, josta työnantajakin vähän innostui.

Ihalaisen mukaan hänen ja Laatusen kaudella työmarkkinaosapuolet eivät lähteneet rikkomaan pyrkimystä edistää asioita yhteisymmärryksessä.

– Kun sopimukset on tehty yhdessä, niiden soveltaminen arkeen käy paremmin ja niihin sitoudutaan työelämän arjessa paremmin kuin riitaisiin ratkaisuihin.

– Hallituksen näkökulmasta kolmikantayhteistyön vahvuus on ollut siinä, että palkkapolitiikka, sosiaaliset tulonsiirrot, inflaatio, joka oli aikaisemmin aika suuri haaste ja verotus yhteensovitettiin niin, että tavoitteena oli hyvä ostovoima, ei korkeat yleiskorotukset. Tämä oli meidän nyrkkisääntö. Se ei ihan huonoa ajattelua olisi tänäkään päivänä.