Lähdetään Ihalaiselle ominaisesti liikkeelle hyvistä uutisista ja totta kai rakentavalla sävyllä. Hän panee tyytyväisenä merkille maamme talouskasvun. Se on nyt laajapohjaisempaa kuin aiemmin. Tähän on vaikuttanut muun muassa EKP:n rahapolitiikka sekä viennin ja investointien piristyminen. Ihalainen antaa kiitosta myös kilpailukykysopimukselle eli kiky-sopimukselle. Kustannuskilpailukyky on parantunut. Yhtä lailla hyvää on taustalla tehnyt jo joitakin vuosi sitten aikaan saatu eläkeuudistus.

Liittokierroskaan ei horjuttanut talouden isoja positiivisia päämääriä.

Työnantajapuoli oli tarkistanut periaatteellisella tasolla linjaansa. Se katsoo nyt, ettei keskusjärjestöillä ole enää roolia palkanmuodostuksessa. Ihalainen toivoo silti yhä järjestöillä tärkeätä roolia ja osoittaa siihen monta hyvää tapaa. Siihen hän palaa myöhemmin haastattelun aikana.

Kilpailukykysopimuksen jälkeen puhuttiin paljon Suomen mallista. Avoimessa taloudessa viennille alttiiden alojen palkanmuodostuksen raamiksi asettuminen on Ihalaisenkin mukaan perusteltua.

– Mutta ei niin, että muiden pitää jäädä jälkeen, hän lisää.

Suomen mallia ei syntynyt. Työnantajapuoli, EK, onnistui kuitenkin koordinoimaan neuvotteluja, yleinen linja piti. Ihalaisen mukaan palkansaajapuolikin pärjäsi liittokierroksella kohtuullisesti, mutta kehitettävää jäi. Kierros eteni odotettua nopeammin. 3,2 prosentin kustannusraami kesti. Se oli sekä katto että lattia.

Vain joidenkin osapuolten pidemmät sopimuskaudet saattoivat hieman nostaa alakohtaista prosenttia. Pyrkimys, että kaikki sopimukset saataisiin ajallisestikin samalle viivalle ei nytkään täysin toteutunut. Niin kutsuttua viuhkaa jäi. Palkansaajapuolen paremman koordinaation kannalta vähäisempi sopimuskausien hajonta voisi olla Ihalaisen mukaan parempi ratkaisu.

Ihalainen pohtii liittokierrosta alkuun työnantajapuolen näkökulmasta. Siellä oli eittämättä kova halu näyttää, että liittotason sopiminen toimii. Taloudellisen kasvun aikana on ollut “parempi sopia kuin sotia”.

Maamme hallituksen toiminta kuviossa ihmetyttää. Neuvottelujen aikana se ajoi läpi palkansaajapuolelle vaikeita työttömyysturvan leikkauksia, aktiivimallia. Palkansaajapuoli koki työttömyysturvan leikkaukset kiky-sopimuksen vastaiseksi.

– En jaksa ymmärtää, miksi se ei edestauttanut, vaan omilla toimillaan heikensi jo valmiiksi huteraa luottamuspääomaa, jota työmarkkinajärjestöjen kanssa tarvitaan. Ei ihan parhaalla henkisellä tuella ollut hallitus liikkeellä. He tekivät sen varmaan tietoisesti.

Ihalainen nostaa esiin kysymyksen, ovatko kaikki työmarkkinaosapuolet riittävällä tavalla mukana palkkalinjan määrittelyssä.

– Tämä on se kohta, joka voi aiheuttaa närää tai heijastua seuraavillekin kierroksille, eli kyse on osallisuuden tunteesta linjan määrittelyvaiheessa.

Juuri tässä kohtaa Ihalainen tulee keskusjärjestöjen rooliin.

– Löytyisikö jokin rakenteellinen seikka, joka mahdollistaisi tavoitteenasettelun vaiheessa laajemman pohjan? hän kysyy.

– Tässä kävi niin, kun keskusjärjestöillä ei ollut liittokierroksella koordinaation roolia, että paine kasvoi suoraan valtakunnansovittelijan pöytään. Siellä oli nyt muitakin kuin perinteiset kanta-asiakkaat. Tavallaan linjan kestävyyttä punnittiin siellä. Tästä nousee kysymys, voiko liittokierroksen ja sovittelun välissä olla roolia keskusjärjestöjen keskinäisellä yhteistyöllä ja koordinaatiolla, jotta kaikki paine ei menisi valtakunnansovittelijan pöytään? Voivatko keskusjärjestöt olla roolissa, joka tukisi ja kannustaisi eri aloja kehikkoon tai raamitukseen?

Ihalainen korostaa, ettei hän ole esittämässä tupoihin palaamista, mutta hän näkisi silti keskusjärjestöjen edustajilla paikan olla liittotason sopimusprosesseissa mukana. Näin on ollut ennenkin, mutta nyt se jäi tapahtumatta. Hänen mielestään näin toimimalla voitaisiin estää pahimpia neuvottelujen karikoita.

Ihalainen näkisi mielellään keskusjärjestöillä myös vahvan mandaatin käydä keskusteluja nimenomaan maan hallituksen kanssa. Puhetta voisi piisata esimerkiksi talous- ja työmarkkinapolitiikan yhteensovittamisesta verotusta pohdittaessa.

Ihalaisen silmissä työnantajapuoli on tätä keskustelua nykyhalituksen aikana karttanut. Sieltä on sen sijaan pyritty tiputtelemaan hallitukselle toimintavinkkejä.

– Pitemmässäkin juoksussa luulen, että olisi työnantajapuolenkin etu, että työmarkkinajärjestöt pitäisivät yhdessä maan hallitukseen parempaa yhteyttä.

Ihalainen toivoo keskusjärjestöiltä tulevaisuudessa myös aktiivista roolia palkkaperusteisen sosiaaliturvan ja työlakien valmistelussa. Kolmikantavalmistelulla on pitkä perinne ja hyvät tulokset. Keskusjärjestöjen ei pitäisi menettää aloitteellisuuttaan tai ilmatilan ottaa joku muu.

– Nyt hallitus on ottanut ja keskusjärjestöjen rooli on ollut reagoiva, Ihalainen summaa.

Tästä asiasta hän on kirjoittanut myös yhdessä Elinkeinoelämän keskusliiton eläkkeellä olevan työmarkkinajohtaja Lasse Laatusen kanssa Helsingin Sanomiin. “Kun palkkaratkaisut ovat siirtyneet keskusjärjestöiltä liitoille, työmarkkinakeskusjärjestöjen keskinäinen kyky tai halukkuus toimia yhdessä aloitteellisesti työlakien ja palkkaperusteisen sosiaaliturvan uudistamiseksi on herpaantunut”, he päättelivät.

Ihalainen toivoo keskusjärjestöiltä kasvavaa roolia myös elinkeinopolitiikan, koulutukseen ja osaamiseen sekä talouteen ja tuottavuuteen liittyvien asioiden hahmottamisessa, sillä niiden parista on luotavissa perustaa myös palkankorotusvaralle. Ihalainen toteaa, että tällä saralla Teollisuusliitolla ja Teknologiateollisuudella onkin jo yhteistyötä.

Viimeisin Ihalaisen keskusjärjestöyhteistyön alueista on Eurooppa-politiikka, esimerkiksi ilmastopolitiikka ja sosiaalisten uudistusten edistäminen maanosan tasolla.

Haastattelun aikana Ihalaisella on sanottavaa myös Suomen Yrittäjien toiminnasta. Hän katsoo SY:n yrittäneen ottaa haltuunsa sitä ilmatilaa, joka Elinkeinoelämän keskusliitolla oli, kun vielä neuvoteltiin palkanmuodostuksesta.

– Vaikka he eivät ole sopimusneuvottelussa mukana, he haluavat tulla tähän rooliin ja sille tontille omalla aloitteellisuudellaan. Jos EK hellittää kyvystään neuvotella myös työlainsäädäntöön ja palkkaperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvistä asioista, se jättää SY:lle entistä enemmän poliittista pelitilaa. Ei liene sattuma, että EK tänään julkistaessaan keskeisiä eduskuntavaalitavoitteitaan halusi kiinnittää huomiota pk-yritysten toimintaedellytysten parantamiseen.

– En lähde neuvomaan Suomen Yrittäjiä, mutta miettisin, kannattaako tykinpiiput panna joka suuntaan ja ampua kaikkea liikkuvaa, mikä nyt näyttää olevan tyypillistä. Siinä on se pieni riski, että oma uskottavuus kärsii, jos näin tekee asiassa kuin asiassa.

Ihalaisen mielestä Suomen Yrittäjät teki ison arviointivirheen kikyssä, kun se ei tullut mukaan kuvioon, jossa järjestäytymätön työnantaja olisi tullut samojen paikallisten sopimusten mahdollisuuksien ja velvoitteiden piiriin kuin järjestäytynyt työnantaja.

– Heidän olisi kannattanut olla mukana, mutta heidän analyysinsä on ollut toinen.

Ihalainen näkee, että Suomen Yrittäjien toiminnan poliittinen kärki osuu usein SDP:hen.

– En muista, että järjestö olisi kovistellut kokoomusta yrittäjäasioissa.

– Se moittii aika kärkkäästi SDP:n aktiivisuutta milloin veropolitiikassa ja milloin missäkin. Kuitenkin SDP:llä on erittäin paljon pk-yrittäjyyteen ja itsensätyöllistämiseen liittyviä tavoitteita. SY:n toiminta on harkinnanvaraista politisoitumista, usein reagointi tapahtuu kun SDP tekee jotain. Se on yksi tyylilaji, mutta kuinka kauan sellaista kannattaa tehdä. SY:llä on varmasti paikka yhteiskunnassa ajaa pk-yrittäjien asioita,mutta jotenkin tuntuu, että onko tämä tapa jolla toimitaan myöskään heidän itsensä kannalta kaikkein fiksuin.

Palataan vielä kikyyn. Ihalaisen mielestä sitä on aiheellisesti arvosteltu lomarahaleikkausten takia.

– Mutta ei saisi unohtaa, että epäonnistuneen yhteiskuntasopimusyrityksen harharetken jälkeen kikyllä siivottiin pois agendalta pakkolait ja paikallisen sopimisen vieminen erillisellä lailla eteenpäin. Minun silmissäni ne ovat niin isoja fundamentaalisia asioita, merkityksellisempiä kuin jokunen sentti palkanokorutuksessa. Jos perusrakenteet murretaan, murtuu paljon. Jos yleissitovuus murtuisi, se johtaisi erittäin suureen eriarvoisuuteen palkanmuodostuksessa sekä miesten ja naisten välillä ja muutoinkin.

– Yleissitovuus on palkansaajan perusturva. Sen kimppuun käydään jatkuvasti, niin kauan kuin minä muistan. Työnantajapuolen ja poliittisen oikean laidan kulkijoiden perimmäinen tavoite ei ole siirtää sopimuksia liittotasolle vaan murtaa sopimusten yleissitovuus, Ihalainen sanoo.

Hän pitää luovuttamattoman tärkeänä, että sopimustoiminnan “perusturvarakenteet” säilyvät ja niitä voitaisiin myös yhdessä kehittää. Hän muistuttaa, että tällä tavoin myös paikallista sopimista on jo viety eteenpäin.

– Jopa EK on tunnustanut, että sitä on pystytty kikyssä ja liittokierroksilla kehittämään. Sekä kiky-sopimuksen että liittokierroksen aikana lisättiin paikallisen sopimisen edellytyksiä. Noin 70 alan sopimuksessa on valmiuslauseke ja lisää tulee, mikä mahdollistaa kriisin tullen poikkeamisen alan työehtosopimuksesta.

Kun kiky-sopimuskausi loppuu, seuraavalla liittokierroksella pohdittaneen muun muassa sitä, mitä tehdään vaikkapa kikyyn kuuluneelle 24 tunnin työajan lisäykselle. Kitkaa voi olla luvassa.

Ihalainen muistuttaa myös, että on paljon sellaisia ajattelijoita, jotka katsovat, että onneksi “kiky-kahle” loppuu. Nämä ajattelijat näkevät tehdä tämän jälkeen sitoumuksista riippumatta isoja reformeja ja kajota muun muassa yleissitovuuteen.

Tällaista halua oli tiettävästi jo hallituksen kehysriihessä. Siniset on tiedottanut kokoomuksen ajaneen kehysriihessä työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumista. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on asian kuitenkin kiistänyt.

Sinisten väitteiseen ei ole joka puolella suhtauduttu kovin vakavasti mutta ei savua ilman tulta, arvioi Lauri Ihalainen.

– Minulla on se käsitys, että hallituksen sisällä sinisillä oli tärkeä rooli siinä, että yleissitovuutta ei lähdetty ropeloimaan kehysriihessä, Ihalainen vahvistaa.

Ihalaisen mukaan usein äänettömällä yhtiömiehellä sinisillä oli tässä asiassa kehysriihessä roolinsa. Hänen käsityksensä on, että nimenomaan siniset pystyi kasvattamaan riihessä tunnetta, jonka mukaan kyseessä on niin fundamentaalinen asia, että siihen kajoaminen saisi aikaan voimakkaita ja myös hallituspuolueisiin vaikuttavia reaktioita.

– Tässä kohtaa sinisillä oli oikeat merkkivalot päällä ja sen ymmärtäminen, miten tärkeä asia yleissitovuus on ay-liikkeelle, mitä taas ei kaikissa kokoomuksen porukoissa tunnuta ymmärrettävän vieläkään.

Ihalaisen mukaan aivan olennaista SDP:n kannalta on menestyä tulevissa eduskuntavaaleissa, olla suurin puolue, mikä toisi hallitusneuvotteluihin hyvät asemat.

– Sellainen hallitus, missä demarit on mukana, kunnioittaa aitoa kolmikantayhteistyön valmisteluprosessia. Tämä puolue ei lähde murtamaan sopimusten yleissitovuutta. Ne, jotka sitä haluavat murtaa ovat huolissaan ja eivät toivo hallituspohjaa, jossa demarit on mukana. Siinä on aika paljon pelissä.

Lauri Ihalaisen mukaan pitkään jatkunut taloudellinen taantuma osoitti, että Suomi on haavoittuva kansantalous viennin kapeuden takia.

– Selviytymisemme kannalta meidän ei pitäisi hukata työvälineitä, joilla voimme reagoida joustavasti maailmantalouden murroksiin.

Ihalainen painottaa, että nyt Suomessa pitäisi miettiä, miten toimimme, jos tulee uusia taantumia. Ihalainen panostaisi erityisesti ammatilliseen aikuiskoulutukseen, jotta ihmiset pystyvät siirtymään uuden osaamisen ja oppimisen avulla ammatista toiseen.

– Tarvitsisimme erittäin ison ammatillisen aikuiskoulutuksen reformin.

Ihalainen rakentaisi puskuria ja muuttaisi koulutusrahaston työllisyys- ja koulutusrahastoksi, jotta ihmisiä voidaan kouluttaa tai käyttää lomautusaikaa ammattipätevyyden nostamiseen.

Hän toteaa myös, että tulokseen ja tuloksellisuuteen liittyvät palkanmuodostuksen osat ovat jatkossa entistä merkityksellisempiä.

– Eikö se voisi olla aidon paikallisen sopimisen kysymys eikä työnantajan sanelua?

Ihalainen summaa näkevänsä työmarkkinapolitiikalla jatkossakin keskeisen merkityksen vakaassa ja ennustettavassa talous- ja yhteiskuntakehityksessä.

– Sen erilaisia toimintatapoja ei pitäisi hukata, ei koordinaation tarvettakaan. Työmarkkinajärjestöjen keskinäinen luottamuspääoma ei saisi rapautua vaan vahvistua. Kyky yhteistyöhön työmarkkinajärjestöjen kesken pidemmän aikavälin Suomen selviytymistarinassa olisi todella tärkeää.