Lumitsalon mielestä yhteiskunnan kovat asenteet ja odotukset tiettyyn muottiin sopimisesta nuijivat etenkin nuorten itsetuntoa. Hän toivoo, että jo koulussa nähtäisiin jokaisen yksilölliset vahvuudet ja kannustettaisiin uskomaan itseensä. Sitä tämä ankea aika hänen mielestään kaipaa.

– Meitä ei opeteta itsevarmoiksi, vaan miettimään, mitä muut meistä ajattelevat. Ihmisistä pitäisi kasvattaa rohkeampia ja itsevarmempia. Silloin he uskaltavat tehdä, mitä haluavat ja saavat asioita aikaan, hän kuvailee.

Lumitsalo myöntää yrittäneensä itsekin aiemmin miellyttää kaikkia. Häntä esimerkiksi jännitti työkavereidensa suhtautuminen SDP:n jäsenyyteen, joten hän ei kertonut edes ammattiosastotovereilleen puolueeseen liittymisestään kuin vasta pari vuotta jäsenenä jo oltuaan. Matkan varrella itsetunto on kuitenkin kasvanut.

Kun Lumitsalo aloitti työelämänsä, hänelle valkeni pian, ettei meininki ollutkaan työntekijää kohtaan niin reilua kuin hänen opettajansa olivat antaneet ymmärtää. Työnantaja saattoikin sanella, kyykyttää, pyörtää lupauksiaan ja mennä sieltä, missä aita on matalin – työntekijän kärsiessä seuraukset.

Pettymys herätti halun vaikuttaa. Hän lähti vuonna 2011 varatyösuojeluvaltuutetuksi ja aloitti Raideammattilaisten osasto 72:n toiminnassa. Nykyisin hän on osaston puheenjohtaja, Kouvolan ratapihan pääluottamusmies ja aktiivinen demari.

– Mieluummin sitä ottaa härkää sarvista ja tekee asioille jotain kuin vain nuijii nyrkkiä pöytään taukohuoneessa ja kiroaa siellä, miten kaikki on paskaa, hän sanoo.

Hänen arvojaan hyvin edustavan SDP:n jäsenyyden hän otti havaitessaan, millainen merkitys poliittisilla päätöksillä on myös työelämään.

– Koin, että puolueeseen liittyminen on osa edunvalvontaa, Lumitsalo selvittää.

Haastattelu on osa Demokraatin Miten minusta tuli demari -juttusarjaa.