”Eikö teitä pelota?” Se on lähes ensimmäinen kysymys, kun liettualaisten kanssa alkaa suomalaisena keskustella Ukrainan sodasta, Natosta, EU:sta – ja tietysti Venäjän uhasta.

Viesti toistuu samana: vajaan kolmen miljoonan asukkaan Liettuassa ei uskota, että Naton viides artikla riittää suojaamaan maata, jos Venäjä päättää laajentaa hyökkäyssotaansa maahan.

– Nato-joukot eivät ehdi, vaikka halua olisikin. Pelkkä päätöksenteko vie aikaa, ja pahimmassa tapauksessa tänne aukeaa useampi suora käytävä alkaen Valko-Venäjästä, perustelee nimettömänä kommentoiva hallinnon edustaja.

Liettua on myös vahvistanut omaa rajavalvontaansa ja puolustustaan. Alkuvuodesta se julisti käyttävänsä 5,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin seuraavan viiden vuoden aikana, eli täyttävänsä Naton ja Donald Trumpin hallinnon toiveet etukenossa.

Ex-pääministeri Gintautas Paluckas kommentoi keväällä luottavansa Yhdysvaltojen apuun, koska ”he ovat aina pitäneet sanansa ja kunnioittaneet Liettuan, muiden Baltian maiden ja Puolan roolia Naton itäsiipenä”.

Sosialidemokraatteja edustava Paluckas joutui heinä-elokuun taitteessa eroamaan korruptiotutkinnan ja hänen liiketoiminnassaan paljastuneiden laajojen epäselvyyksien vuoksi. Hänet korvasi saman puolueen Inga Ruginienė, 44, joka on entinen ay-johtaja.

Liettuan virallisen maanpuolustussuunnitelman mukaan 5-6 prosentin puolustusmenojen taso on ”tällä hetkellä riittävä pelote Venäjältä tai Valko-Venäjältä tai muualta tulevaa hyökkäystä vastaan”.

Valko-Venäjän raja – jonka yli käytiin aiemmin muitta mutkitta sukuloimassa, ostoksilla ja kauppaa puolin ja toisin – onkin nykyisin jatkuva päänsärky ja ärsytyksen aihe. Liettuan rajaviranomaisten mukaan laittoman ja välineellistetyksikin luonnehditun maahantulon paine on huhtikuusta lähtien suuntautunut Valko-Venäjältä Puolan ohella myös Latvian ja Liettuan rajoille.

VILNAN vanhassa kaupungissa viiden tähden hotellin edustalla parveilee raskaasti aseistettuja turvamiehiä ja poliiseja, vaikka kauempana aukiolla ollut mielenosoitus alkaa olla lopuillaan ja Palestiinan lippuja ja banderolleja heiluttavat osallistujat hajaantua.

Molempien syynä on israelilaisen kauppadelegaation vierailu, jota johti Israelin presidentti Isaac Herzog.

Liettua on muiden Baltian maiden tavoin kieltäytynyt tunnustamasta Palestiinaa, ja maalla on tiiviit tutkimus- ja kauppasuhteet Israeliin. Vilnalaisen turistioppaan Julia Baniukevicin mukaan yhteistyötä tehdään etenkin start up -yritysten, biolääketieteen ja kyberturvallisuuden alalla.

– 1970-80-luvulla Liettuasta muutti paljon juutalaisia Israeliin, kun se tuli poliittisesti mahdolliseksi. Ne sukupolvet alkavat olla iäkkäitä tai edesmenneitä, mutta he pitivät Liettuaa toisena kotimaanaan ja yllä ylisukupolvisia yhteyksiä tänne, Baniukevic kertoo.

Israel-myönteisyyteen voi nähdä synkemmänkin, historiallisen syyn. Vilnaa kutsuttiin 1800-luvulta lähtien elävän ja muun muassa tieteen, kaupan ja kulttuurin eri aloilla vaikuttaneen juutalaisyhteisön vuoksi Pohjolan Jerusalemiksi, mutta toisessa maailmansodassa maan juutalaisväestöstä murhattiin lähes 95 prosenttia eli arviolta 200 000-250 000 ihmistä.

Liettuassa, ja myös Latviassa, paikalliset myös osallistuivat tekoihin aktiivisesti. Juutalaisia syytettiin yhteistyöstä Neuvostoliiton kanssa punamiehitysaikana 1940-1941 ja yhteiskunnassa ja politiikassa oli tietty saksalaismyönteinen, kansalliskiihkoinen ja antisemitistinen pohjavire.

Kaunasissa vain kolme päivää natsien hyökkäyksen alkamisen jälkeen Saksan turvallisuusjoukot kehottivat paikallisia ”puolisotilaallisia” joukkoja toimeenpanemaan juutalaisiin kohdistuvan pogromin. Yhdessä yössä tapettiin 1 500 juutalaista saksalaisten käytännössä vain katsellessa sivusta.

Nyt Vilnan geton alue on taas vilkas keskittymä täynnä trendikkäitä ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja gallerioita. Syyskesän kukkaistutukset hehkuvat auringossa, ja britti- ja amerikanenglannista, espanjasta, ranskasta ja pohjoismaisia kielistä koostuva turistien puheensorina täyttää kapeat kujat.

Vain muistolaatta seinässä kertoo, ketkä täällä elivät ennen. Asuntojen, kauppojen, synagogien ja koulujen juutalaiskortteleista vankilaksi muutetun geton tuhoaminen 23. syyskuuta vuonna 1943 oli Vilnan ja Liettuan juutalaisyhteisölle lopullinen isku.

Auringosta huolimatta on äkkiä kylmä.

Juutalaisten kohtelu on Liettuassa yhä jossain määrin arka asia, josta ei mielellään puhuta. Viranomaisia on arvosteltu haluttomuudesta selvittää natseja myötäilleitten kansalaisten tekoja. Vasta kymmenkunta vuotta sitten silloinen hallitus hyväksyi rahaston, josta maksetaan korvauksia ensin natsien takavarikoimasta ja sen jälkeen neuvostovallan omimasta juutalaisten omaisuudesta.

MUITAKIN kipeitä muistoja riittää: Baltian maiden neuvostomiehitys alkoi juuri Liettuasta 14. kesäkuuta vuonna 1940.

Noin neljän tunnin ajomatkan päässä Vilnasta maan halki, luoteisrannikkokaupunki Palangan tuntumassa sijaitsee entinen neuvostoarmeijan ohjustukikohta, joka toimii nyt Kylmän sodan museona.
1960-luvulla kylmä sota oli kuumenemassa räjähdyspisteeseen asti muun muassa Kuuban kriisin takia.

Liettuaa hallinnut Neuvostoliitto toi vuonna 1960 aloitettuun salaiseen projektiin työvoimaksi virolaisia sotilaita, koska järkeiltiin, etteivät nämä ymmärtäneet riittävästi venäjää voidakseen kertoa, mitä suljetulla alueella todella rakennettiin.

Maanalaisilla bunkkerikäytävillä on jäljellä aitoja komentohuoneita ja kuvia niiden toiminnasta, mutta ohjukset ovat luonnollisesti replikoita ja pienoismalleja. Osa niistä on samaa pohjaa kuin ne, joita Venäjä nyt ampuu ukrainalaisiin siviilikohteisiin: sairaaloihin, oppilaitoksiin, maatiloihin, kerrostalojen olohuoneisiin.

Valtavaa kraatteria muistuttava kuilu, josta keskipitkän matkan ohjus oli määrä laukaista, on jäljellä. Se katsoo takaisin.

Kun miehitysjoukot poistuivat vuonna 1992, he jättivät tukikohdan ja sen sisällön lähes niille sijoilleen. Alun kaaoksen ja köyhyyden keskellä metalli- ja muu materiaali oli haluttua, mutta sen kantamisella kotiin oli hintansa.

Paikalliset eivät tienneet, kuinka myrkyllistä tukikohdasta varastettu tavara oli, ja syöpä- ja muut sairaudet lisääntyivät väestössä seuranneina vuosina huomattavasti.

Palangan kaupungin lähellä Luoteis-Liettuassa toimi neuvostoarmeijan tukikohta, jossa valmistettiin vuosina 1963-1978 ydinkärjillä varustettuja keskipitkän matkan ohjuksia. Nykyisin alueella toimii Kylmän sodan museo.

MITÄ Ukrainaan tulee, liettualaiset tukevat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ja itsenäisyydestään taistelevaa kansaa varauksetta.

Onhan hyökkääjä ”sama kuin aina eli imperalistinen, sadistinen ja läpimätä paskakasa nimeltään Venäjä”, kuten Palangassa asuva opettaja, stand up -koomikkonakin toimiva Antanas Jonaitis tiivistää.

Jonaitis tapaa päätyössään päivittäin myös Ukrainasta paenneita lapsia ja nuoria. Hänen mukaansa he kuten muutkin Ukrainasta tulijat tarvitsevat apua ja jälkihoitoa vielä pitkään.

– Sotatraumat näkyvät lasten oireilussa ehkä selvimmin, ja niitä on helpompi tunnistaa ja hoitaa. Mutta historialla on pitkä häntä, etenkin jos tapahtumia ei ole päästy käsittelemään. Esimerkiksi isovanhempieni sukupolvessa elää yhä tokaisu, että natsit olivat kammottavia, mutta neuvostomiehittäjät vielä pahempia.

EU-TILASTOJEN mukaan Liettuassa oli kesäkuun lopussa noin 47 000 tuhatta tilapäisen suojelun piirissä olevaa ukrainalaista (Suomessa noin 73 000). Suhteessa maan asukaslukuun heitä on eniten Tshekissä, Puolassa ja Virossa. Kaikkiaan Ukrainasta on paennut sotaa EU-alueelle lähes 4,3 miljoonaa ihmistä.

Pinnan alla Liettuassa on kuitenkin kysymyksiä, joita ei ainakaan vielä haluta avoimesti esittää. Yhä osittain maatalousvaltaisessa ja isojen alueellisten tuloerojen maassa pohditaan, mitä omalle tuotannolle tapahtuu, jos ja kun Ukrainaa ja sen mustaa multaa päästään toden teolla jälleenrakentamaan ja tukemaan.

Vielä vähemmän puhutaan siitä, ettei Liettua muiden Baltian maiden tapaan ole järin innostunut muualta kuin Ukrainasta tulevista pakolaisista, siirtolaisista puhumattakaan. Puolan ja Liettuan sisärajatarkastukset ja niillä käytetyt kovat otteet eivät ole kaikkien mieleen EU:ssa, mutta niitä suvaitaan Venäjän aggression ja Ukrainan tukemisen nimissä.

Maan suhteet Puolaan olivat pitkään jännitteiset historiallisista syistä, mutta nykyisin puolalaisia pidetään Antanas Jonaitisinkin mukaan veljeskansana – osin vitsillä, mutta myös hyvässä ja pahassa.

– Ja Suomi… te olitte ehkä vähän hölmöjä jossain vaiheessa suhteessa Venäjään, mutta te pistitte hanttiin, kun oli sen aika. Se ei unohdu Liettuassakaan.