Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.12.2025 14:34 ・ Päivitetty: 3.12.2025 15:13

Budjettilait hikoiluttavat sote-valiokunnassa – työpaine ”sanoinkuvaamaton”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (oik.) eduskunnassa Helsingissä 3. joulukuuta.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) on ajautunut perinteiseen joulunalusruuhkaan, jossa hiertää päällimmäisenä kolme valtion ensi vuoden budjettiin kytkettyä hallituksen lakiesitystä.

Simo Alastalo

Demokraatti

Budjettilait pitäisi saada valtiovarainvaliokunnan käsiteltäväksi ensi viikon alkupuolella.

StV:tä kuormittavat vielä apteekkilakiesitys ja esitykset teknologian käytöstä vanhustenhuollossa ja toimeentulotuen uudistamisesta. Oppositio näkee kaikki esitykset ennen muuta säästölakeina.

Vihreiden Bella Forsgrenin mukaan meneillään olevan joulunodotuksen erottaa edellisistä niin ikään työmäärältään StV:tä rasittaneista syksyistä se, että useammassa lakiesityksessä on ilmennyt käsittelyn loppumetreillä perustuslaillisia ongelmia.

VALIOKUNNAN puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) luonnehtii työpainetta ”sanoinkuvaamattomaksi”.

– Tämä kovin ydin, voisiko sanoa vaikein häntä, on tällä hetkellä vielä pöydällä, Kiuru kommentoi medialle keskiviikkona.

Perustuslakivaliokunta on jo kertaalleen käsitellyt kaikkia kolmea lakiesitystä. Sanomista on tullut.

– Käytännössä olemme saaneet pakit näissä kaikissa esityksissä.

– Näiden budjettilakien ja kiireellisten lakien heikkoutena on ollut tämä tauti, joka on vaivannut jo muinakin syksyinä: osa näistä esityksistä on niin huonosti valmisteltuja, että niiden ongelmat ovat näkyneet täällä eduskunnassa, Kiuru sanoi.

Kiurun mukaan valiokunnassa on keskusteltu esitysten palauttamisesta vielä kertaalleen perustuslakivaliokuntaan b-lausuntoa varten. Palauttaminen tarkoittaisi hyvin todennäköisesti esitysten käsittelyn lykkääntymistä ensi vuoteen.

– Käytännössä meidän pitäisi perjantaihin aamupäivään mennessä tietää, mikä näistä kokonaisuuksista saadaan eteenpäin.

Ministeriö on tehnyt muutoksia jokaiseen esitykseen palautteen perusteella. Valiokunta on Kiurun mukaan ministeriön vastineet käsitellyt ja järjestänyt myös kuulemisia.

VASEMMISTOLIITON Aino-Kaisa Pekonen toivoo kolmen jäljellä olevan budjettilain lykkäämistä ensi vuodelle.

– Näissä on isoja ongelmia, jos puhutaan vaikka teknologiasta. Ihmisten koteihin asennettaisiin valvontakameroita ilman, että ihmiset antaisivat siihen suostumustaan. Onhan se sen kokoluokan kysymys, että todellakin toivon, että eduskunta ei mene sellaista päätöstä tekemään ilman, että sitä on vielä kertaalleen perustuslakivaliokunnassa käytetty. Tässä on kysymys ihmisten itsemääräämisoikeudesta, ihmisten kodeista ja ennen kaikkea vanhusten hoivasta, Pekonen sanoi.

SDP:n Ville Merisen mukaan oppositio ei pyri ensisijaisesti kaatamaan vanhusten hoivaan ja teknologiaan liittyvää esitystä, vaan kyse on lakiesitykseen liittyvästä epäselvyydestä.

– Veikkaan, että sama on myös hallituspuolueiden edustajilla, Merinen sanoo.

STV:N varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) ei vaikuta pitävän hankalampien budjettilakien siirtämistä ensi vuodelle mahdottomana.

– Jos joku esitys on sellainen mitä ei pystytä käsittelemään valiokunnassa, aikataulu ei riitä, niin silloin siihen täytyy ottaa lisäaikaa ja tehdä vielä tarkempaa valmistelua, Laiho sanoo.

Laiho pitää vanhusten hoivaa ja teknologiaa koskevan esityksen huolellista käsittelyä tärkeänä. Teknologiaa käytetään jo nyt myös vanhusten hoivassa mutta ilman kunnollista sääntelyä.

Kun sanot huolellinen, kuulostaa siltä, että olet itsekin sitä mieltä, että laki kannattaisi siirtää helmikuulle?

– En ota tänään tähän kantaa. Se jäi nyt pöydälle ja huomenna jatketaan käsittelyä.

PERUSSUOMALAISTEN Pia Sillanpää kieltäytyy keskustelemasta vanhuspalvelua koskevasta esityksestä. Hän kommentoi kuitenkin lyhyesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan tilannetta.

– Haluan sanoa sen, että puheenjohtajan toiminta on nyt kolmatta vuotta hyvin kyseenalaista. Valiokunnassa ei edistetä budjettilakeja niin kuin asiallisesti kuuluisi. Ja muu oppositio komppaa ja viivytystä on ilmassa kolmatta vuotta putkeen.

Nyt on näitä perustuslaillisia asioita uutena piirteenä…

– Kyllä ja ne käsitellään asiallisesti niin kuin kuuluukin. Mutta se, että pidetään pitkittäviä puheenvuoroja ja monologeja ei ole asiallista, niin kuin ei ollut aikaisemminkaan.

Toistaiseksi StV on siirtänyt ensi vuodelle alkoholin etämyyntiä koskevan lakiesityksen. Syynä ovat perustuslakivaliokunnan aikataulut. Myös lastensuojelulakia ollaan siirtämässä helmikuulle.

Korjattu klo 16.43 Aino-Kaisa Pekosen sitaatista Ikonen Pekoseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU