Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

13.2.2025 13:35 ・ Päivitetty: 13.2.2025 13:35

Ilmari Nurminen: ”Täysin käsittämätön päätös”

Jukka-Pekka Flander / SDP

Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha on päättänyt muuttaa ikääntyneiden sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistavan päivätoiminnan vain etänä tapahtuvaksi.

Demokraatti

Demokraatti

SDP:n kansanedustaja ja Tampereen pormestariehdokas Ilmari Nurminen pitää päätöstä täysin käsittämättömänä.

– Tampereen pormestarina en vain hiljaa hyväksyisi Pirhan päätöstä, vaan tekisin töitä sen eteen, ettei Tampereen kaupunki jättäisi ikääntyneitä vain etäpäivätoiminnan varaan, hän sanoo tiedotteessaan.

Nurminen viittaa myös Aamulehdessä olleeseen kirjoitukseen, jonka mukaan päiväkeskuksen vanhuksia ei saanut normaaliin tapaan haastatella. Asiasta linjattiin Pirhassa.

– Ikääntyneet ovat hädissään ja loukkaantuneita – ja todella hyvästä syystä. Ihmisillä on oikeus ja velvollisuus käydä keskustelua heitä koskevista päätöksistä, varsinkin jos toimittaja heitä itsenäisesti lähestyy. Tästä syystä kannustan ikääntyneitä vaikuttamaan ja pitämään ääntä oikeuksistaan, Nurminen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU