Kolumnit
15.12.2024 16:00 ・ Päivitetty: 13.12.2024 11:12
Ilmastokriisin torjunta maksaa valtavasti, mutta meillä ei ole vaihtoehtoa
Ilmastokriisin torjunnan vaatima teollisuuden ja infrastruktuurin sähköistäminen on mahdollista. Se vain maksaa valtavasti – mutta kyllä maailmassa rahaa on.
Näin lausuttiin energiaministerien keskustelussa YK:n ilmastokokouksessa (COP29) Bakussa marraskuussa.
Lause tuli mieleen, kun luin Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden upottaneen vaalikampanjoihinsa yhteensä 3,5 miljardia dollaria. Kaikkiaan he olivat onnistuneet keräämään 4,2 miljardia.
Vaalit voittanut Donald Trump on kutsunut ilmastonmuutosta huijaukseksi. Hän aikoo pikaisesti irrottaa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta ja purkaa vihreän teollisuuden tukipaketin.
Samaan aikaan Euroopassa soditaan, talous takkuaa ja päättäjien ajatukset ovat kääntyneet pois ilmastokriisistä. Kasvava huoli eurooppalaisen teollisuuden pärjäämisestä Kiinan ja USA:n puristuksessa nostattaa kritiikkiä kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa vastaan.
Suomessakin on kuultu väitteitä, joiden mukaan hiilineutraaliustavoitteet vahingoittavat yritysten kilpailukykyä ja siten koko maan taloutta.
Ilmastopolitiikassa Suomi on sijalla 50.
HALLITUKSEN ilmastovuosikertomuksen mukaan Suomen hiilineutraaliuden saavuttaminen vuonna 2035 ei näytä nykytoimien valossa todennäköiseltä. YK:n ilmastokokouksessa Suomi saikin kyseenalaista mainetta Päivän fossiili -palkittuna, koska on pienentänyt ilmastorahoitusta.
Lisäksi Suomi on romahtanut sijalle 37 kansainvälisessä Climate Change Performance Index -vertailussa, jossa arvioidaan maiden ilmastotyötä. Edelle kipusivat muun muassa Romania, Pakistan ja Nigeria. Ilmastopolitiikassa Suomi on sijalla 50.
Perusteluissa nostetaan esiin hallituksen politiikka, joka peruuttelee ilmastotoimista.
ILMASTOPOLITIIKKAMME seisookin nyt elinkeinoelämän eri toimialojen laatimien vähähiilitiekarttojen toimeenpanon ja yksityisten investointien varassa.
Teknologiateollisuuden omat suorat päästöt ovat vähentyneet neljän vuoden aikana seitsemän prosenttia ja fossiilisten polttoaineiden vuosittainen käyttö laskenut yksitoista prosenttia. Teollisuudessa käytetyn ostoenergian päästöt ovat laskeneet jopa 45 prosenttia.
Ei meillä edes ole muuta vaihtoehtoa.
Muuttuvat päästövähennystavoitteet vaikeuttavat yritysten toimintaa, mutta erityisesti investoinneille maalien liikuttelu muutaman vuoden välein on myrkkyä. Epävakaa investointiympäristö ei rohkaise sijoittamaan miljoonia tai jopa miljardeja euroja.
Teknologiateollisuuden hallituksen vuoden 2025 puheenjohtaja Ville Voipio onkin muistuttanut, että ilmastonmuutos ei ole politiikkariippuvainen ilmiö tai mielipidekysymys. Se on tieteellinen, dataperusteinen fakta.
ILMASTONMUUTOKSEN torjunta on väistämätöntä ja vaatii globaalisti mittavat investoinnit.
Suomelle puhtaiden teknologioiden ja digitaalisten ratkaisujen tuplaloikka on siten ainutlaatuinen kestävän talouskasvun
mahdollisuus, ja insinööriyhteiskuntana meillä on vahva perusta tarttua tilaisuuteen.
Ei meillä edes ole muuta vaihtoehtoa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.