Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

5.1.2026 11:26 ・ Päivitetty: 5.1.2026 11:26

Ilotulitteiden kieltoa käsitellään eduskunnassa – kansalaisaloite sai nimet kasaan muutamassa päivässä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ilotulitteiden kieltoa Suomeen esittävä kansalaisaloite on saanut yli 50 000 allekirjoitusta ja etenee siten eduskunnan käsittelyyn.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aloite on laadittu viime vuoden viimeisenä päivänä, joten se keräsi tarvittavan määrän allekirjoituksia vain muutamassa päivässä.

Aloitteessa vaaditaan ilotulitteiden valmistuksen, maahantuonnin, myynnin ja käytön kieltämistä. Tarkoituksena on suojella ihmisten terveyttä, turvallisuutta, ympäristöä sekä eläinten hyvinvointia.

Nykyisellään ilotulitteita saa Suomessa myydä 27.-31. joulukuuta, ellei ostajalla ole erillistä lupaa tuotteiden käytölle. Yksityisille ihmisille tarkoitettujen ilotulitteiden käyttäminen on sallittua uudenvuodenyönä iltakuuden ja aamukahden välisenä aikana.

Lisäksi elokuun lopulla venetsialaisten aikaan pelastuslaitokset voivat päättää alueellisesti, onko ilotulitus kesänpäätösjuhlan aikaan sallittua vai vaaditaanko siihen erillinen ilmoitus.

KANSALAISALOITTEITA ilotulitteiden kieltämiseksi tai niiden käytön rajoittamiseksi on laadittu aiemminkin. Esimerkiksi viime tammikuussa nimiä kerättiin ainakin kahteen ilotuliteaiheiseen kansalaisaloitteeseen, jotka eivät kuitenkaan edenneet eduskunnan käsittelyyn. Vuonna 2018 eduskunnassa käsiteltiin aloitetta F2 ja F3 luokkiin kuuluvien pyroteknisten tuotteiden käytön rajoittamiseksi.

Kansalaisaloitepalvelussa nimien keräämisen alkamista odottaa parhaillaan myös kansalaisaloite, jossa vaaditaan ilotulitteiden myynnin myöhäistämistä siten, että myynti saisi alkaa vasta 30.12. Aloite avautuu allekirjoitetavaksi 12. tammikuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU