Ulkomaat
13.11.2025 09:04 ・ Päivitetty: 13.11.2025 09:04
Internetin vapaus on kaventunut useissa vapaiksi luokitelluissa maissa – kärjessä Georgia, Saksa ja Yhdysvallat
Internetin vapautta on kavennettu jopa puolessa niistä maista, joissa internet on luokiteltu vapaaksi, kertoo yhdysvaltalaisjärjestö Freedom House vuotuisessa Freedom on the Net -raportissaan.
Vapaus verkossa on näissä maissa murentunut eniten Georgiassa, jota seuraavat Saksa ja Yhdysvallat.
Saksassa kristillisdemokraattien hallitus on nostanut syytteitä poliitikoista tehdyistä meemeistä nojaten pykäliin, jotka kieltävät halventamisen tai kunnianloukkauksen sekä vihapuheen. Raportin mukaan Saksassa äärioikeiston painostus toimittajia ja verkossa hallitusta arvostelleita ihmisiä kohtaan on lisännyt myös itsesensuuria. Samalla sekä vihapuhe että verkon ulkopuolella tapahtuneet väkivaltaiset hyökkäykset ja uhkailut niin muslimeja kuin juutalaisiakin kohtaan ovat lisääntyneet.
Lisäksi Saksan verkkovapautta uhkasivat Venäjään liittyneiden hakkerien kyberhyökkäykset kristillisdemokraatteja vastaan ennen europarlamenttivaaleja kesällä 2024.
YHDYSVALLAT säilytti luokituksensa vapaan verkon maana, mutta sielläkin havaittiin merkittävää heikkenemistä presidentti Donald Trumpin hallinnon aikana. Trumpin hallinto otti kiinni useita ulkomaalaisia ja piti heitä vangittuina jopa kaksi kuukautta sen jälkeen, kun nämä olivat protestoineet internetissä viisumiensa peruuttamista.
Kiinniotot ovat olleet osa laajempaa Trumpin siirtolaisvastaista kampanjaa ja ulkomaalaisten karkottamisia.
Yhdysvalloissa viranomaiset ovat myös painostaneet oikeustoimilla kansalaisjärjestöjä sekä media- ja teknologiayrityksiä, mikä vaikutti raportin mukaan tuloksiin. Viranomaiset ovat yrittäneet puuttua verkkosisältöjen moderointiin ja medioiden toimitukselliseen päätöksentekoon sekä tukahduttaa verkossa tapahtuvaa aktivismia, raportissa sanotaan.
TÄMÄN vuoden raportissa arvioiduista 72 maasta olosuhteet heikkenivät 28:ssa, kun taas 17 maassa havaittiin kohentumista. Maailman vapain verkkoympäristö on yhä Islannissa.
Voimakkain lasku nähtiin Keniassa, jossa viranomaiset vastasivat kesäkuussa 2024 maanlaajuisiin mielenosoituksiin katkaisemalla verkkoyhteydet noin seitsemäksi tunniksi ja pidättämällä satoja mielenosoittajia.
Vuoden aikana eniten verkko vapautui Bangladeshissa, jossa väliaikainen hallitus on tehnyt myönteisiä uudistuksia. Bangladeshissa opiskelijoiden johtama kansannousu syrjäytti maan johdon elokuussa 2024.
Eniten internetiä rajoittivat yhä Kiina ja Myanmar.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
