Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Iowa on näyttänyt suuntaa aiemminkin – demokraattien presidenttiehdokaskisa alkaa tänään

Yhdysvalloissa demokraattipuolueen esivaalien ja vaalikokousten sarja presidenttiehdokkaan valitsemiseksi käynnistyy tänään Iowassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vaikka Iowassa valitaan vain runsas prosentti ehdokasvalinnan tekevistä puolue-edustajista, sen painoarvo pelinavaajana on huomattavasti suurempi.

Iowa on aloittanut demokraattien presidenttiehdokaskilvan jo lähes 50 vuotta ja toiminut usein suunnannäyttäjänä lopputuloksesta.

Mielipidekyselyjen mukaan Iowassa kärkipaikkaa pitää senaattori Bernie Sanders, mutta entinen varapresidentti Joe Biden on aivan hänen kintereillään. Molemmille on ennustettu runsaan 20 prosentin kannatusta.

Pete Buttigiegin ja Elizabeth Warrenin kannatus pyörii 15 prosentin kieppeillä ja viime aikoina nousussa olleen Amy Klobucharin noin 10 prosentissa.

Sen sijaan jälkijunassa kampanjansa aloittanut miljardööri Michael Bloomberg ei aio ollenkaan osallistua helmikuun äänestyksiin, vaan panostaa supertiistain osavaltioihin.

Supertiistaina maaliskuun alussa on jaossa yli kolmannes puolue-edustajista. Silloin vuorossa ovat muun muassa suurimmat osavaltiot Kalifornia ja Texas.

Lisää aiheesta

Vaatimukset valintaprosessin uudistamisesta ovat kiihtyneet.

Iowan vaalikokouksissa on kutsuttu äänestämään noin 600 000 rekisteröityä demokraattia. Osallistumisaktiivisuuden odotetaan jopa ylittävän ennätysvuoden 2008, jolloin 240 000 demokraattia valitsi muun muassa Barack Obaman ja Hillary Clintonin välillä. Obama voitti ja valittiin lopulta myös presidentiksi.

Vaatimukset valintaprosessin uudistamisesta ovat viime vuosina kiihtyneet. Arvostelijoiden mukaan nykysysteemissä pieni ja hyvin valkoinen Iowa saa suhteettoman painoarvon.

– On jo aika, että presidenttiehdokkaan nimitysprosessi edustaa valtiomme ja puolueemme monimuotoisuutta, sanoi ehdokaskisasta vuoden alussa luopunut entinen Obaman hallinnon ministeri Julian Castro.

Presidenttiehdokas valitaan puoluekokouksessa, joka järjestetään 13.–16. heinäkuuta Wisconsinissa, mutta todennäköisesti demokraattien ehdokas on selvillä jo ennen sitä.

Presidentinvaalit järjestetään 3. marraskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE