Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Irak turvallinen maa? Maahanmuuttovirasto puolustautuu: “Perustuu väärinkäsitykseen”

Maahanmuuttoviraston mukaan kielteisten päätösten osuus on kasvanut merkittävästi irakilaisten turvapaikkapäätöksissä. Asian taustalla on toukokuinen lakimuutos, joka poisti humanitaarisen suojelun ulkomaalaislaista, ja Maahanmuuttoviraston uusi Irak-päätöslinjaus.

Tammi–kesäkuussa 2016 turvapaikka tai muu oleskelulupa myönnettiin 1 424 irakilaiselle, 19 prosentille päätöksen saaneista. Kielteisiä päätöksiä samalla ajalla tehtiin 3 064 irakilaiselle, eli 40 prosentille päätöksen saaneista. Toukokuun laki- ja linjausmuutosten jälkeen tehdyissä päätöksissä kielteisten osuus korostuu, sillä kesäkuussa 77 prosenttia irakilaisille tehdyistä päätöksistä oli kielteisiä.

Migrin mukaan kielteisen päätöksen perusteena on usein ollut se, että henkilö on kotoisin alueelta, jolla oleskelusta ei tällä hetkellä aiheudu erittäin vakavaa henkilökohtaista vaaraa, tai henkilöllä on mahdollisuus maan sisäiseen pakoon.

Bagdad on valtavan iso kaupunki, jossa on enimmäkseen rauhallisia alueita. Katsomme, että Bagdadiin voi myös palata.

Maahanmuuttovirasto ottaa tiedotteessaan kantaa myös kirjoitteluun sosiaalisessa mediassa. Monet ovat hämmästelleet, miksi Maahanmuuttovirasto on julistanut Irakin turvalliseksi maaksi.

Migrin mukaan tämä perustuu väärinkäsitykseen.

“Suomi on tiukentanut kansainvälisen suojelun myöntämisen edellytyksiä 16.5. voimaan tulleessa lakimuutoksessa, jossa humanitaarisen suojelun antaminen poistettiin laista. Tämä sulkee automaattisesti joitakin hakijoita suojelun ulkopuolelle, mutta Irakia ei kuitenkaan katsota ulkomaalaislaissa määritellyksi turvalliseksi maaksi.”

Lisäksi Maahanmuuttovirasto on tarkentanut toissijaisen suojelun myöntämisen perusteita puolivuosittain tehtävässä maalinjauksessa, jossa otetaan huomioon maan tai alueen turvallisuustilanne.

“Irakilaisille toissijaista suojelua ei nykytilanteessa myönnetä pelkästään hakijan kotipaikan tilanteen perusteella.”

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo sanoo lisäksi, että viime päivien pommi-iskut ovat olleet satunnaisia ja liittyneet mahdollisesti ramadanin päättymiseen ja ISIS:n heikentyneeseen asemaan.

— Niillä ei ole suoranaista vaikutusta kaikkien bagdadilaisten elämään, hän väittää.

– Bagdad on valtavan iso kaupunki, jossa on enimmäkseen rauhallisia alueita. Katsomme, että Bagdadiin voi myös palata. Jokaisen hakemuksen perusteet ja palaamismahdollisuus tutkitaan kuitenkin yksilöllisesti.

Vuonna 2015 ja tammi–kesäkuussa 2016 yhteensä 11 334 irakilaista on saanut turvapaikkapäätöksen. Heistä 2 122 (19 prosenttia) on saanut myönteisen ja 3 183 (28 prosenttia) kielteisen päätöksen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE