Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

1.8.2025 07:22 ・ Päivitetty: 1.8.2025 07:22

Iran kiistää syytökset tiedustelupalvelunsa rikoksista ulkomailla – Myös Suomi mukana lausunnossa

AFP / LEHTIKUVA /
Iranin mukaan syytökset ovat yritys siirtää huomio pois Gazan sodasta ja Palestiinan tilanteesta.

Iran kiistää länsimaiden syytökset siitä, että maan tiedustelupalvelu tappaa, kaappaa ja vainoaa toimittajia, toisinajattelijoita ja viranomaisia länsimaissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Iranin ulkoministeriön tiedottaja Esmaeil Baqaei kuvaili perjantaina syytöksiä perättömiksi ja yritykseksi siirtää huomiota pois Palestiinan tilanteesta.

Yhteensä 14 länsimaan torstaina julkaisemassa yhteislausunnossa tuomittiin Iranin tiedustelupalveluiden toiminta maiden alueilla. Lausunnossa oli mukana myös Suomi.

LAUSUNNON mukaan Iranin tiedustelupalveluiden länsimaissa toteuttama kaappaaminen, tappaminen ja vainoaminen on selkeä loukkaus maiden suvereniteettia kohtaan.

-  Nämä toimijat tekevät enenevissä määrin yhteistyötä kansainvälisten rikollisjärjestöjen kanssa kohdistaessaan toimiaan toimittajia, toisinajattelijoita, juutalaisia kansalaisia sekä entisiä ja nykyisiä viranomaisia vastaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, lausunnossa todettiin.

Suomen lisäksi lausunnossa ovat mukana Yhdysvallat, Britannia, Albania, Itävalta, Belgia, Kanada, Tshekki, Tanska, Ranska, Saksa, Alankomaat, Espanja ja Ruotsi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU