Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Iranin ulkoministeri vaati Yhdysvaltoja noudattamaan ydinsopimusta: ”Se on täydellinen, koska kukaan ei pitänyt siitä”

Lehtikuva / Markku Ulander

Iranin ulkoministerin Mohammed Javad Zarifin mukaan Suomen tai minkään muunkaan maan toimiminen välittäjänä Iranin ydinsopimuksessa ei ole mahdollista ennen kuin Yhdysvallat alkaa noudattaa sopimusta, jota oli itse mukana luomassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Sopimus on täydellinen, koska kukaan osapuolista ei pitänyt siitä. Sopimus, jota jotkut rakastavat, ei olisi hyvä, koska silloin toisen osapuolen pitäisi vihata sitä. Käsittääkseni valta Washingtonissa vaihtui vaaleilla, ei vallankaappauksella. Siksi edellisen hallinnon tekemien sopimusten pitäisi sitoa myös uutta hallintoa, sanoi kollegansa Pekka Haaviston (vihr.) Helsingissä tavannut Zarif.

Hormuzinsalmen kriisistä Zarif tyytyi huomauttamaan, että Iranilla on eniten rantaviivaa Persianlahdella.

– Siksi Iran on avainasemassa Hormuzinsalmen turvallisuuden suhteen. Ja totta kai salmi ja sen turvallisuus on tärkeä myös meille, Zarif sanoi.

Ulkoministeriltä udeltiin myös, mihin iranilainen Grace 1 -alus suuntaa nyt, kun se päästettiin jatkamaan matkaansa Gibraltarilta.

Zarif tyytyi toistamaan Iranin pitävän koko tankkerin pysäyttämistä laittomana, koska EU:n pakotteet eivät koske Irania. Hän jatkoi myös, ettei voi kertoa mihin tankkeri lopulta öljylastinsa vie ”koska Yhdysvalat alkaisi heti uhkailla lastin vastaanottajaa”.

Haavisto: ”EU:n pakotteet ja kannat ovat kaikkien tiedossa.”

Aiemmin päivällä ennen tapaamista ulkoministeri Haavisto totesi, että Hormuzinsalmella haltuun otetun Stena Impero -aluksen vapauttaminen otetaan voimakkaasti esille Iranin ulkoministerin kanssa.

Haavisto toivoi, että tilanne rauhoittuisi Hormuzinsalmessa, joka on kriittisen tärkeä meriväylä öljynkuljetukselle.

– Nythän puhutaan kaikenlaisista merivalvontaoperaatioista siellä. Paras lähtökohtahan olisi, että kukaan ei uhkaa merellistä turvallisuutta siellä ja mitään operaatiota ei tarvittaisi, Haavisto sanoi.

Haavisto totesi, että Iranin on täytynyt ymmärtää, että EU:n alueella toimeenpannaan EU:n pakotteita.

– EU pitää kiinni omista pakotteistaan ja toteuttaa pakotetoimenpiteitä. EU:n pakotteet ja kannat ovat kaikkien tiedossa.

Haaviston mukaan Grace 1:n haltuunottoa ei kuitenkaan voi verrata Stena Imperon tilanteeseen. Britannian ja laivavarustamon mukaan Stena Impero pysäytettiin syyttä. Iran kertoo viralliseksi syyksi sen, että Stena Impero muun muassa törmäsi pienempään alukseen ja liikkui ilman trasponderia.

Brittiläisaluksen vapauttamista on odotettu, sillä Gibraltarin korkein oikeus päätti torstaina vapauttaa iranilaistankkerin vastoin Yhdysvaltain esittämiä toiveita. Grace 1 lähti liikkeelle myöhään sunnuntai-iltana.

Helsingissä Senaatintorilla järjestetään ulkoministeri Zafirin vierailun yhteydessä mielenosoitus. Suomen Kurdiliiton puheenjohtajan Welat Nehrin mukaan mielenosoituksen tarkoituksena on muistuttaa Suomen päättäjiä Iranissa tapahtuvista ihmisoikeusrikkomuksista, joita tapahtuu hänen mukaansa toistuvasti. Mielenosoituksen taustalla ovat Suomen kurdijärjestöt.

– Iranissa poliittinen toiminta on kielletty. Kaikesta, mikä koetaan nykyhallinnon kritisoimiseksi, voi saada koviakin rangaistuksia, Nehri kertoi STT:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE