Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.5.2017 08:50 ・ Päivitetty: 3.5.2017 08:51

IS: Halla-aholaisista ei tullut ryntäystä perussuomalaisiin

Jussi Halla-ahon (ps.) asettuminen mukaan perussuomalaisten puheenjohtajakilpailuun ei ole aiheuttanut voimakasta kasvua perussuomalaisten jäsenhakemuksissa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-sanomat.

Ilta-sanomien mukaan Halla-ahon nettikannattajien liittyminen puolueen jäseneksi jäi uhoamiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtajavaaleissa äänivaltaisia ovat kaikki, jotka ovat maksaneet puolueen jäsenmaksun ja saapuvat paikalle puoluekokoukseen. Puolueen jäsenmaksu olisi pitänyt maksaa viimeistään 28. päivä huhtikuuta, jotta äänioikeutta olisi voinut käyttää Jyväskylän puoluekokouksessa.

Ita-sanomat  uutisoi, että Halla-ahon kannattajat eivät ole rynnänneet liittymään perussuomalaisten jäseniksi, vaikka puoluekokous olisi voinut olla vallattavissa pienellä vaivannäöllä.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Rikka Slunga-Poutsalo (ps.) kertoo Ilta-sanomille, että puolue ei ole hollitupa, jonne tullaan ovesta sisään, huudellaan mitä sattuu, tullaan äänestämään ja lähdetään pois.

– Meillä on toive, että kaikki puolueeseen liittyneet ovat sitoutuneet tekemään töitä puolueen eteen muutenkin kuin käymällä kerran puoluekokouksessa, Slunga-Poutsalo toteaa Ilta-sanomille.

Slunga-Poutsalon mukaan kuntavaalien jälkeen jäsenhakemuksia on tullut suurin piirtein saman verran kuin ennen vaaljea. Ennen kuntavaaleja perussuomalaisten puoluehallitus hyväksyi noin 300 jäsenhakemusta.

Puheenjohtajaksi Timo Soinin (ps.) tilalle valitaan ehdokas, joka saa puoluekokousedustajien enemmistön taakseen. Puoluekokous järjestetään 10.-11. kesäkuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU