Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Itä-Suomen hovioikeus kovensi lapsia hyväksikäyttäneen miehen rangaistusta – 4 vuotta ja 4 kuukautta

Itä-Suomen hovioikeus on koventanut useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomitun miehen rangaistusta.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus oli tuominnut viisikymppisen miehen kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen. Tuomio tuli kuudesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhrit olivat 10–13-vuotiaita lapsia.

Hänet tuomittiin myös yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jossa uhri oli hänen lähisukulaisensa.

Lisäksi miehen hallusta löydettiin suuri määrä pornografista lapsen hyväksikäyttömateriaalia, josta osa oli ladattu internetistä ja osa oli miehen itsensä valmistamaa. Tämän osalta mies tuomittiin muun muassa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä ja hallussapidosta.

Hovioikeus kovensi miehen rangaistuksen neljään vuoteen ja neljään kuukauteen vankeutta. Hovioikeuden tuomion julkisesta osuudesta ei selviä perusteita rangaistuksen koventamiselle.

STT ei julkaise tuomitun nimeä uhrien henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE