Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jan Vapaavuori nuiji hallituksen kaupunkipolitiikan maan rakoon: “Uskooko joku, että maa pärjää paremmin, jos isot kaupungit pärjäävät huonommin”

Jan Vapaavuori tapasi tänään Helsingissä politiikan toimittajia.

Huomenna kaikkien virallisten päätösten jälkeen Helsingin pormestarina aloittava Jan Vapaavuori tapasi tänään politiikan toimittajia.

Puheenvuorossaan hän lähti liikkeelle kannoistaan Trumpin irtautumiseen Pariisin ilmastosopimuksesta. Vapaavuori totesi vähemmälle huomiolle jääneen sen, että melkein kaikki USA:n kaupungit sitoutuvat Trumpin päätöksestä huolimatta ilmastomuutoksen vastaiseen työhön, samoin isot yritykset.

Ylipäänsä valta on siirtymässä valtioliselta tasolta isoille kaupungeille, suuryrityksille ja kansalaisjärjestöille, joista hän mainitsi ympäristö- ja kuluttajaliikkeen.

Valta on pirstoutunut tai pirstoutumassa. Tulevaisuudessa kyse on enemmänkin isojen kaupunkien kilpailusta ja yritysten kilpailusta kuin valtioiden kilpailusta.

Kaupunkipoliittinen ulottuvuus loistaa poissaolollaan hallitusohjelmasta.

Kaupunkien vallan kasvusta globaalisti Vapaavuori saapui sujuvasti kotimaiseen politiikkaan. Hän hämmästeli, että saaristolais- ja maaseutupolitiikkaa juhlitaan erilaisin 10-vuotisjuhlin, mutta kaupunkipoliittista ulottuvuutta on vaikea löytää nykyhallituksen ohjelmasta.

Ainoa mikä muistuttaa kaupunkipolitiikasta on puhe cleantechistä ja keinoälystä. Vapaavuori puhui haikeaan sävyyn Vanhasen (kesk.) kakkoshallituksen metropolipoliittisista tavoitteenasetteluista.

Lisää aiheesta

Kysymykseen siitä, miksi hallitus epäonnistuu kaupunkipolitiikassa tai sitä ei juuri ole, Vapaavuori totesi, että on tiettyjä puolueita, joille se tuntuu vieraalta ja sitten niitä, joilla on tällä hetkellä näköalattomuutta. Nykyhallituksessa hän luki kokoomuksen näköalattomien piiriin, tätä ennen SDP:n ja vihreät.

Oikeastaan mikään puolue ei ole Vapaavuoren mukaan oikein herännyt valtakunnantasolla kunnolla kaupunkien kehittämiseen. Kokoomuksella ja vihreillä on hänen mielestään eniten ymmärrystä, mutta saavutukset eivät niilläkään ole korkeita.

“Onneton harjoitus.”

Maakuntauudistusta Jan Vapaavuori kuvasi onnettomaksi harjoitukseksi. Sitä hän on kritisoinut aiemminkin. Se sotii hänen mukaansa sitäkin vastaan, että nimenomaan kaupunkien merkitys toimijoina kasvaa. Maakuntaverokin tulee jatkossa, hän uskoo. Muutoin ei voida puhua aidosta itsehallinnosta.

Sote-uudistuksen läpivientiin hän kuitenkin kannusti hallitusta, koska sille on ylipäänsä laaja tarve, olipa malli optimaalinen tai ei.

Vaikka maakuntauudistus tehtäisiin, Vapaavuoren mukaan Helsinki ei siihen kaadu. Turun ja Tampereen puolesta hän oli jonkin verran huolissaan. Ne voivat jäädä muun ympäröivän maakunnan kaappaamiksi, mikä on esimerkiksi elinkeinopolitiikan kannalta huono asia. Isoin huoli kohdistui kuitenkin muuhun Suomeen, vaikka uudistusta tehdään hänen mukaansa köyhien pienten kuntien etu edellä.

– Uskooko joku, että maa pärjää paremmin, jos maan isot kaupungit pärjäävät huonommin, Vapaavuori esitti retorisen kysymyksen.

“Elinkeinohistorian mutkikkain muutos.”

Maakuntauudistus sopii Vapaavuoren mukaan esimerkiksi Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen mutta ei Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen. Mitä isompi maakunta, sen vaikeampaa sen toteuttaminen on.

Uudellamaalla sote on hänen mukaansa “Suomen elinkeinohistorian mutkikkain muutos”. Vaikeusastetta olisi Vapaavuoren mukaan riittävästi, vaikka kaikilla olisi hyvää tahtoa.

Vapaavuoren mielestä Suomessa on liian pitkälle menevä into yhdenmukaistaa hallintorakenteista, hän epäili tämän johtuvan myös perustuslain tulkinnasta.

Pääkaupunkiseudulle väläyteltiin aikanaan erillistä sote-ratkaisua. Vapaavuoren mukaan se olisi vähän kuin olisi tikkaria käytetty naaman edessä, mutta sitten se vedettiin pois. Syytä oli sysissä ja sepissä. Ehkä kaupungin ehdotus ei ollut myöskään tarpeeksi hyvä. Tapahtunut on Vapaavuoren mukaan herättänyt kaupungeissa “vähemmän hyvää fiilistä”.

Kritiikitöntä kehua ja haukkua.

Vapaavuori antoi ymmärtää, että hän aikoo olla mukana valtakunnan poliittisessa keskustelussa, ihan kunnon profiililla. Vaikka hän on kokoomuslainen, jatkossa työnantaja on kuitenkin Helsingin kaupunki eikä kokoomus, mikä heijastelee hänen kannoissaam. Hän lupasi, että kaupungin linja ei vaihdu hallituksen vaihtuessa.

Helsingin pitää Vapaavuoren mukaan kilpailla Itämeren alueen isojen kaupunkien kanssa ja kansainvälisesti.

Tämän hetken poliittista keskustelua hän moitti epäasialliseksi.

– Hallitus kehuu kritiikittömästi hallitusta ja oppositio haukkuu kritiikittömästi hallitusta.

Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä Vapaavuori sanoi kannattaneensa niin kauan kun on ollut politiikassa mukana. Tällä hetkellä yhdistyminen ei kuitenkaan ole realistista. Hän on yhteistyön kannalla, se koskee koko Uuttamaata mutta myös Turun ja Tampereen seutuja.

Varapääjohtajaksi mistä puolueesta vain.

Vapaavuori siirtyy Helsingin pormestariksi Euroopan investointipankin EIP:n varapääjohtajan paikalta. EIP:ssä on herrasmiessopimus, että varapuheenjohtajan paikka pysyy samalla maalla, jos kautta on jäljellä yli kaksi vuotta. Nyt on.

Sitä, kuka häntä EIP:ssä seuraa, hän käski kysymään Petteri Orpolta tai Juha Sipilältä. Vapaavuoren mukaan ketään ei ole rajattu pois, seuraaja voi olla kokoomuksesta, muusta puolueesta, sitoutumaton tai kuka vain sopiva.

Presidentti Niinistön presidentinvaalikampanjassa tuleva pormestari sanoi olevansa mukana, jos pyydetään. Hän kuitenkin katsoi, ettei näe luontevaksi, että joku pyytäisi häntä kampanjassa keskeiseen rooliin.

Helsingin suurmoskeijaan Vapaavuorella on kielteinen kanta. Asia kuitenkin etenee normaalisti kaupungin päätöksenteon rattaissa. Vapaavuori pyrkii kuitenkin vaikuttamaan, että kielteinen kanta sen rakentamiseen voittaisi.

Otsikkoa korjattu klo 16:15. “Nuiji” muutettu oikeaan muotoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE