Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Jan Vapaavuori: “Juuri nyt olemme vain yhtä vahvoja kuin heikoin lenkki”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kuvasi pääkaupunkiseudulle esitettäviä tuoreita koronarajoituksia ja -suosituksia “rajuiksi”.

Johannes Ijäs

Demokraatti

–  Ne laittavat monelta osin tauolle tavallisen elämän, mutta se on itse asiassa juuri niiden tehtävä.

Vapaavuori perusteli tiukkoja toimia muun muassa sillä, että pääkaupunkiseudulla täyttyvät kaikki koronan leviämisvaiheen kriteerit.

– Sen takia meidän pitää noudattaa valtioneuvoston hybridistrategiassa leviämisvaiheeseen liitettyjä toimenpiteitä.

Vapaavuori kiinnitti erityistä huomiota siihen, että nyt myös sairaalahoidon tarve on kasvussa. Tauti päässyt jossain määrin leviämään myös ikäihmisten asumisyksiköihin sekä asunnottomien pariin. Taudin jäljitys on ruuhkautumassa.

– Tiedämme, että voimassaolevia suosituksia ei noudateta niin tiukasti kuin pitäisi.

– Olemme saaneet paljon palautetta siitä, ettei ole todistettuja tartuntaketjuja vaikkapa kirjastoissa, kaikissa harrastuspaikoissa tai vaikkapa teatterissa. Tämä on totta. Mutta juuri nyt olemme vain yhtä vahvoja kuin heikoin lenkki. Tämä tarkoittaa, että yleinen varovaisuus ei enää riitä, vaan ihan jokaisen on nyt otettava nämä suositukset erittäin vakavasti ja noudatettava niitä.

Vapaavuori totesi, että kaupungille ja paikallisille viranomaisille on asetettu kova vastuu taltuttaa tartunnat.

– Elämme epätäydellisessä maailmassa, jossa on myös epätäydellinen lainsäädäntö. Hallitus on korostanut paikallista vastuuta ja me kannamme vastuuta niillä keinoilla, jotka käytössämme ovat.

– Olemme nyt käytännössä ottaneet käyttöön kaikki ne keinot, jotka kaupungeilla on käytettävissään lukuun ottamatta peruskoulun etäopetukseen siirtämistä.

– On myös hyvä huomata, että kaupungeilla ei esimerkiksi ole valtuuksia edellyttää yksityisiltä toimijoilta mitään, mutta vetoamme nyt vahvasti ja suosittelemme, että kaikki yksityiset toimijat ottaisivat käyttöön kaikki ne toimenpiteet, joihin kaupungitkin ryhtyvät, Vapaavuori painotti.

Vapaavuori ennakoi, että pääkaupunkiseudun linjaukset toimivat myös pohjana paikalliselle päätöksenteolle muualla, mikäli niiden koronatilanne pahenee yhtä lailla.

Viime kädessä rajoitukset, määräykset ja suositukset eivät Vapaavuoren mukaan ratkaise koronaongelmaa. Sen ratkaisee se, miten ihmiset niitä noudattavat.

– Noudattaminen ratkaisee.

Vapaavuori toivoi ihmisiltä kärsivällisyyttä ja kestävyyttä ja että asia otetaan vakavasti.

– Jos ja kun me kaikki nyt seuraavat kolmisen viikkoa aidosti, tinkimättömästi noudatamme kaikkia näitä ja muita ohjeita, meillä on hyvät mahdollisuudet siihen, että joulu voidaan kuitenkin viettää ainakin jonkin verran levollisemmissa mietteissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE