1600-luvun ruotsalainen mahtimies Axel Oxenstierna (1583-1654) rohkaisi parikymppistä poikaansa tämän lähtiessä 30-vuotisen sodan päättäviin rauhanneuvotteluihin Euroopan hallitsijoiden kanssa:
”Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

Yhden silloisen supervallan valtiojohtoon kuuluvana Oxenstierna kyllä tiesi mistä puhui. Siihen aikaan syntyperä oli edellytys valta-asemiin pääsystä. Silti hänen huomionsa ei ole vanhentunut näinä myöhempinäkään vuosisatoina, vaikka mukaan on tullut demokratia ja kansan valitsemat johtohahmot.

Huonoa johtamista huonompaa on kuitenkin se, ettei johdeta. Olematon tai heikko johtajuus, jolla ei ole kykyä tai halua tavoitella päämääriä, saa asiat todennäköisesti sekaisin. Demokratiassa tällainen tilanne voi syntyä, jos valtaan nousee heikko johtaja tai jos johdon taakse ei ole saatavissa tarpeeksi poliittista tukea.

Saksassa liittokansleri Olaf Scholtz hajotti marraskuussa hallituksensa ja maassa ovat alkuvuodesta ennenaikaiset liittopäivävaalit. Tämänhetkiset mielipidetiedustelut kertovat, että seuraavaan hallitukseen on jälleen hyvin vaikeaa löytää selkeää enemmistöpuolueiden vaihtoehtoa.

Kuka ikinä liittokansleriksi päätyykin, hän joutuu tekemään isoja kompromisseja, jotka taas helposti tekevät johtajuudesta heikkoa. Ellei johtajuus sitten perustu valmiiksi äärimmäiseen varovaisuuteen, kuten Angela Merkelillä ja hänen seuraajallaan Scholzilla tuppasi olemaan.

Ranskassa presidentti Emmanuel Macron käytti jo keväällä ennenaikaisten vaalien korttinsa. Tuloksena oli kolmeen toisiaan vieroksuvaan osaan jakaantunut parlamentti.

Macronin ratkaisu tilanteeseen oli runnoa syksyksi kasaan vähemmistöhallitus, joka jo joulukuun alussa kaatui luottamuslauseäänestyksessä. Macronilla on vahva halu johtaa Ranskaa ja koko Eurooppaa, mutta kykyä hänellä siihen ei juuri nyt ole.

Sekä Ranskassa että Saksassa parlamentaaristen enemmistöjen syntymisen vaikeus johtuu ennen kaikkea äärioikeistolaisten puolueiden suurehkosta kannatuksesta. Kun perinteiset puolueet eivät halua ääriryhmiä hallituskumppaneikseen, mahdollisuudet enemmistöhallituksiin vähenevät suuresti.

EUROOPAN KAAOSTA mielellään lietsova Venäjä on pitkään tukenut sekä Ranskan Kansallista liittoumaa että Saksan AfD-puoluetta. Tukea ja myönteisiä kantoja kulkee näistä myös Kremlin suuntaan.

Venäjän näkökulmasta nämä puolueet pitävät Euroopan mahtimaat päätöksentekokyvyltään heikkoina. Eikä Moskovassa oltaisi varmasti pettyneitä siihenkään, jos nämä heidän kannaltaan myönteiset voimat nousisivat hallitukseen. Unkarissa ja Slovakiassa jo onkin heidän mieleisensä hallitukset, jotka heikentävät Euroopan unionia sisältäpäin.

Kun entiset vahvat keulakuvamaat taantuvat, EU:n henkiselle johtajuudelle on uusia ottajia.

Puolalla on nykyisessä tilanteessa tähän halua ja kykyä. Maa on nousemassa Euroopan suurimmaksi sotilasmahdiksi, ja käyttää varustautumiseen ensi vuonna yli neljä prosenttia bruttokansantuotteestaan.

Äärioikeistolaisen Giorgia Melonin johtama Italian hallitus nauttii vankkaa suosiota kotimaassaan, sillä oppositio on hajalla ja maan talous on vaihteeksi kasvu-uralla.

Melonin ulkopoliittiset kannanotot ovat olleet Euroopan mittakaavassa varsin keskustaoikeistolaisia ja näin laajasti hyväksyttyjä. Tämä on antanut hänelle odotettua enemmän painoarvoa.

EU:n hienoinen valtatyhjiö avaa uusia mahdollisuuksia myös toisen puheenjohtajakautensa Euroopan komissiossa aloittavalle Ursula von der Leyenille. Ensin koronapandemian ja sitten Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen von der Leyen on ottanut vahvan aseman Euroopan ulkopolitiikassa. Nyt hän pääsee lennosta jatkamaan työtään.

VAHVOJA tai heikkoja, mutta demokraattisesti määräajaksi valittuja Euroopan johtajia vastassa maailmanpolitiikan kentillä on niin sanottuja vahva mies -johtajia.

Tällaisille johtajille on luonteenomaista pyrkimys kahdenkeskisyyteen monenkeskisyyden sijaan. Päätöksenteossa heillä korostuu yksinvaltiuden kaltaisesti heidän itsensä näkemys asiasta ja vastapuolesta. Eivätkä he ole demokraattisten arvojen ystäviä.

Näitä johtajia ovat Kiinan Xi Jinping, Venäjän Vladimir Putin, Intian Narendra Modi ja Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump. Syystä tai toisesta heikot johtajat eivät ole näiden kanssa oikein pystyneet pitämään puoliaan.

Toivottavasti demokraattisesta Euroopasta nousee nyt heidän vastinpareikseen päteviä johtajia ja johtajuutta, sillä sitä tarvitaan kipeästi.

Tässä kohtaa katsoisin merkittävästi Helsingin kauppatorin laidalle: presidentinlinnasta on ennenkin otettu Suomelle kokoamme suurempia rooleja kansainvälisessä politiikassa. Nyt tällaiselle lujuudelle ja positiiviselle erottautumiselle on yhä suurempi tarve.