Täsmälleen tällä viikolla vuonna 2016 satakunta valtion virkamiestä sai ensimmäisen kerran nykyaikaista koulutusta informaatiovaikuttamisen tunnistamisesta ja torjumisesta.

Valtioneuvoston kanslian (VNK) järjestämässä koulutuksessa oppia haettiin Harvardista asti, sillä kurssituksesta vastasi yhdysvaltalainen Jed Willard.

(Vaikka koulutuspaikkana oli pääkaupunkiseutu, monet kursseista kiukustuneet venäjämieliset toimijat väittävät yhä virheellisesti miten ”Suomi lähetti sata virkamiestä Amerikkaan infosotaa oppimaan”.)

Myöhemmin Mantila ja Mölsä julkaisivat valtiollisesta vaikuttamisesta yhdessä jopa tietokirjan.

INFORMAATIOLLA häiritsemisestä ja häiriköinnistä oli alettu puhua enemmän Venäjän 2014 tekemän Krimin valtauksen jälkeen.

Asiat mainittiin jo Juha Sipilän (kesk.) hallituksen (2015-2019) ulko- ja turvallisuus- sekä puolustuspoliittisissa selonteoissa.

Jo kesällä 2015 Suomi oli liittynyt Riikaan perustettuun Naton Stratcom-osaamiskeskukseen. Se ei ole sotilaallinen toimija, vaan tutkimuskeskus. Ensimmäinen suomalainen siellä oli sittemmin huoltovarmuuskeskukseen Informaatioturvallisuuden osaamiskeskuksen perustanut Antti Sillanpää.

Noihin aikoihin olennaisia herättelijöitä aiheeseen olivat myös Yleisradion toimittajan Jessikka Aron palkittu juttusarja Venäjän trolleista sekä sotatieteiden tohtorin Saara Jantusen kirja Infosota.

Kansalaisyhteiskunnan puolella alkunsa sai Faktabaari, poliittisesti sitoutumaton suomalainen faktantarkistuspalvelu, verkkomedia ja mediakasvattaja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin puhui asiasta useampaan kertaan vuosien 2015-2016 aikana. Hän muistutti, että käynnissä olevassa infosodassa olemme kaikki maanpuolustajia.

Sen ajan yleisen näkemyksen mukaisesti Niinistökään ei ollut huolestunut suomalaisten medialukutaidoista. Huolettomuuteen oli syynä ehkä hyväksi tiedetty koulujärjestelmämme, joka aloittaa kasvatuksen aiheesta jo esikoulussa.

VUONNA 2020 alkanut koronapandemian aika salaliittohuhuineen ja rokotepelotteluineen oli meille tässä mielessä herätys: väärä tieto leviää suomalaisillekin liukkaasti ja voi olla jopa tappavaa.

Tässä tilanteessa valtioneuvoston kanslian toimijat Päivi Tampereen johdolla tekivät hyvää työtä. Toimittaja Johanna Vehkoon panos disinformaation torjunnassa on myös ollut merkittävä, muun muassa Yleltä yhä löytyvän Valheenpaljastaja-sarjan myötä.

Suomalaiseen informaatioympäristöön korona loi myös pienen, mutta varsin pysyväluonteisen vaikuttajajoukon, joka kamppailee omasta rinnakkaistodellisuudestaan päättäjiä ja etenkin tiedettä vastaan.

Samaan aikaan akateemisessa maailmassa informaatioturvallisuuden soihdun otti näkyvimmin kantaakseen entinen tiedustelueversti Martti J. Kari. Nyt jo edesmennyt Kari puski Jyväskylän yliopistoon Kilpi-hankkeen, jota on kiittäminen alan tutkimuksen laajentamisesta.

Lehtori Panu Moilanen on kollegoineen luonut Jyväskylään alan osaamiskeskittymän, jonka soisi saavan haasteen suuruutta vastaavia resursseja.
Monet muutkin tutkijat ovat ansiokkaasti käsitelleet alan teemoja julkisesti, väistämättä seuraavasta nettihäirinnästä huolimatta.

JOSTAIN SYYSTÄ tämä hidas mutta positiivinen kehitys informaatioturvallisuuden valtiollisten kykyjen ja koordinaation kehittämisestä loppui kesän 2023 hallitusneuvotteluissa.

Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmaan päätyi informaatioturvallisuudesta vain maininta siitä, että asia käsiteltäisiin osana kyberturvallisuusstrategiaa.

Sen tiivistelmässä asia mainitaan osana strategisen viestinnän toimintamallia ja puolustuspoliittista selontekoa. Mainitussa selonteossa taas luvattiin, että joskus Suomelle laaditaan informaatioturvallisuuden konsepti.

Myös upouudessa valtioneuvoston turvallisuusjohtamisen toimintamallin kehittämishankkeen loppuraportissa kerrotaan, miten kohta “selvitetään tarve Suomen ensimmäiselle informaatioturvallisuuden strategialle, jossa määritellään yhteiset tavoitteet ja kehittämiskohteet.”

Samalla alan varautuminen määriteltäisiin osaksi jonkin toimialan ”lakisääteisiä tehtäviä”. Mikäli tämä kirjaus etenee, Suomessa on vihdoin joku taho, joka vastaa asiasta.

NYKYISIN JOKAISEN hallinnonalan odotetaan hoitelevan oman alueensa informaatioturvallisuutta muiden toimiensa ohella, siinä sivussa. Kun ketään ei ole aiheeseen korvamerkitty päältäkatsojaksi, kokonaisuutta ei myös oikein tunne kukaan.

Tämän toiminnan, varautumiskyvyn ja -keinojen kuntoon saaminen luulisi olevan mukana seuraavan hallituksen ohjelmassa. Sitä kannattaisi alkaa valmistella jo nyt eri puolueiden kabineteissa.

Geopoliittinen kaaos, polarisaatio ja tekoälyn vauhdittama digitalisaatio takaavat, että myös tulevan kymmenen vuoden aikana informaatioturvallisuuttamme koetellaan lujasti.

Siksi sitä pitää rakentaa järjestelmällisesti ja erilaisten toimijoiden avulla niin, että lopputulos toimii eri olosuhteissa kunnolla Suomen hyväksi.