Kun pikkupoikana kaivelin tomerasti kuoppaa mummolan liiterin lattiaan, muistan jonkun aikuisen kyselleen huvittuneesti, ”Kiinaanko asti aiot kaivaa”.

Ajatus oli, että Kiina on maapallon toisella puolella, niin kaukana kuin mahdollista. Vuonna 2024 Kiina on edelleen maantieteellisesti kaukana, mutta silti monin tavoin nyt hyvinkin läsnä täällä.

Ennen kaikkea Kiina on täällä, koska se on Putinin Venäjän liittolainen. Venäjällä ja Kiinalla on erilaisia omia pyrkimyksiään, mutta strategisella tasolla ne jakavat saman perustavoitteen. Suojelupoliisin vuoden 2023 vuosikirjan sanoin:

Kiina on myös Venäjän hyökkäyssodan mahdollistaja, vaikka se pyrkiikin esiintymään puolueettomana siinä. Monet arvelevat, että Kiina tutkii Venäjän hyökkäyksen synnyttämiä reaktioita ja prosesseja siksi, että se välttäisi samat virheet aikanaan mahdollisen Taiwanin-valtauksensa kanssa.

Putkiyhteydet maiden välillä ovat maksimaalisessa käytössä, mutta ne eivät riitä. Äskettäin Mongolia jättäytyi syrjään maan läpi suunnitellusta putkihankkeesta.

Siksi venäläistä öljyä pitää kuljettaa Kiinaan laivoilla Itämeren ja Mustanmeren satamista. Tässä on varmasti yksi syy Kiinan aktiivisuuteen Itämerellä. Koska Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden takia Itämeren asetelma muuttui, Kiina haluaa nyt ainakin turvata venäläistankkerien kulkua.

Arktinen alue on myös Kiinalle erityisen tärkeä. Ilmaston lämpeneminen avaa uuden, lyhyemmän laivareitin Siperian yläpuolelta Aasiasta Eurooppaan. Juuri valmistunut Yhdysvaltain arktinen strategia nimeääkin Venäjän lisäksi myös Kiinan yhä isommaksi uhaksi pohjoisessa.

SUOMEN suuntaan Kiina on käyttäytynyt tähän asti maltillisesti. Monet naapurimaamme, kuten Ruotsi ovat saaneet tuta susisoturidiplomatiaa; Kiinan suurlähettiläät ovat välillä moittineet asemamaidensa toimintaa hyvinkin aggressiivisesti. Meihin Kiina on kokeillut julkista ystävällisyyttä ja pandadiplomatiaa.

Kuuluisat Ähtärin eläinpuiston pandat ovat siis Kiinan valtion omistamia ja vain hoidossa täällä. Kiina tekee selväksi, että se vuokraa pandoja yleensä vain ystävällismielisiksi luokiteltuihin maihin.

Toki Suomi on samaan aikaan kulissien takana ollut Kiinan laajojen kyberoperaatioiden yksi kohde. Vuonna 2020 kiinalaiset yrittivät tunkeutua Suomen eduskunnan järjestelmiin. Tässä yhteydessä harvinaista oli, että viranomaiset kertoivat yrityksestä ja nimesivät, mistä suunnasta hyökkäys tuli.

Viime kesänä Kiina suuttui Natolle, kun Washingtonin huippukokouksen julkilausumassa Kiinaa kutsutaan Venäjän sodan ”ratkaisevaksi mahdollistajaksi”. Nato ennusti, että Kiina luo järjestelmällisiä turvallisuushaasteita Euroopalle ja Natolle.

Tämä sai Kiinan ärähtämään ja kehottamaan Natoa lopettamaan “niin sanotusta Kiina-uhasta meuhkaaminen.”

Vastikään Kiina kuitenkin myönsi varsin ohimennen, että kiinalaislaiva tosiaan katkaisi viime syksynä Balticconnector-kaasuputken.

Asiantuntijat arvioivat tunnustuksen johtuneen siitä, että Kiina edelleen haluaa ylläpitää suhteitaan Eurooppaan. Kuitenkin tämän tuhotyön – jota on vaikea kuvitella vahingoksi – jälkeen Kiinan laivasto on harjoitellut Venäjän kanssa Itämerellä. Kiinan maavoimien sotilaita on treenattu Valko-Venäjällä, Puolan rajalla.

VALTIOIDEN hybridivaikuttamisessa pyritään pitämään vastustaja hämmentyneenä, epätietoisena ja ennen kaikkea passiivisena.

Venäläiset eivät yleensä ole kovin hyviä piilottelemaan aikeitaan, vaan rymistelevät ympäriinsä ja tekevät näin sylttytehtaat hyvin selviksi.

Kiina sen sijaan osaa olla kärsivällinen, hyvätapainen sekä käyttää taloudellista valtaansa taitavasti. Moni Afrikan mantereen valtio on jo liukunut kaikessa hiljaisuudessa tiukasti kiinalaisen rahan ja investointien otteeseen.

Asetelma on ikävän selvä. Kiina yrittää yhdessä Venäjän, Iranin, Pohjois-Korean, Kuuban, Syyrian, Venezuelan ja joidenkin muiden harvainvaltaisten valtioiden kanssa horjuttaa demokraattisia maita ja pakottaa ne hylkäämään arvonsa. Tämä lähtökohta on hyvä muistaa kaikkia Kiinan liikkeitä tarkastellessa.

PS. Jos olisin poikasena tosiaan saanut kaivettua mummolan liiterin maalattiasta maapallon läpi kuopan, se ei olisi osunut Kiinaan. Tunnelin toinen pää olisi tullut Eteläiselle jäämerelle, suurin piirtein Uuden Seelannin ja Patagonian kärjen puoleen väliin.