250 vuotta juuri täyttävä Yhdysvallat on viimeiset vajaa sata vuotta ollut merkittävin demokraattisen maailmanjärjestyksen vakauttaja.

Ei se virheetön ole siinä asiassa ollut. Silti ensin akselivaltojen ja myöhemmin Neuvostoliiton kukistaminen sekä liittolaisverkoston rakentaminen ovat tehneet kunniaa 1776 perustetun valtion olemukselle vapauden ja onnen tavoittelun lipunkantajana.

Vahvan asemansa takia Yhdysvallat on ollut toisen maailmansodan jälkeen hegemoni. Tämä on kansainvälisessä politiikassa käytetty termi valtiosta, jolla on muita valtioita selvästi suurempi vaikutusvalta kansainvälisessä järjestelmässä. Arkisempi nimitys tälle asemalle on supervalta.

Kaikkea tätä Yhdysvallat onkin tehnyt, keinovalikoiman ulottuessa kehitysavusta kauppasaartoon ja turvatakuista tankkeihin.

Neuvostoliiton kaaduttua Yhdysvalloille on ollut tärkeää pitää vallitsevat kansainvälisen politiikan asetelmat luotettavasti pystyssä.

Eurooppalainenkin turvallisuusjärjestelmä, jota nyt kovalla kiireellä remontoidaan uusiksi, on Yhdysvaltain omien etujensa mukaisesti aikoinaan Naton ympärille rakentama.

Yhdysvallat sai sopimustensa vastapainoksi liittokunnan, joka paitsi oli sen rinnalla kylmässä sodassa, myös vakautti aiemman kaksi kertaa 40 vuodessa suursotaan ajautuneen ”vanhan” mantereen.

TOINEN MAAILMANPOLITIIKASSA käytetty termi on revisionistinen valtio. Sellainen pyrkii muuttamaan olemassa olevia rajoja, valtasuhteita tai kansainvälistä järjestystä saadakseen alueita, vaikutusvaltaa tai muuten merkittävämpää asemaa.

Revisionistiseen politiikkaan liittyy usein ajatus historiallisten vääryyksien ja epätasapainon korjaamisesta. Tämän hetken revisionisteista sekä Venäjän että Kiinan ajattelutapaan kuuluu juuri tämä ajatus siitä, että maalla ei ole tällä hetkellä sille kuuluvaa asemaa kansakuntien joukossa.

Kumpikin pyrkii nyt omalla tyylillään uusimaan maailmanjärjestystä mieleisekseen.

Kiina on jo pitkään hivuttanut itseään kaupan, juridiikan, toimitusketjujen, teknologian ja kansainvälisten instituutioiden kautta vaikutusvaltaisiin asemiin. Venäjällä käytössä olevat keinot rajoittuvat lähinnä aggressioon ja uhkailuun.

Entisten suurvaltojen vallanjakoa koettavat uudistaa myös niin sanotun globaalin etelän toimijat, uudet ja suurentuvat valtiot Intiasta Argentiinaan. Talous- ja väestönkasvu nostaa niiden merkitystä koko ajan.

Presidentti Alexander Stubb on jo pitkään tuonut eri yhteyksissä esiin näkemyksensä, miten “globaali etelä ratkaisee uuden maailmanjärjestyksen”.

NYT MAAILMANJÄRJESTYS on muuttumassa, ja yksi keskeinen ajuri siihen on Donald Trumpin toisella kaudella hyvin revisionistiseksi kääntynyt ulkopolitiikka.

Yhdysvaltain kaltaiselle hegemonille olisi luontaista puolustaa vallitsevaa, sille edullista järjestystä. Kuitenkin Trumpin aikana maa toimii jopa epäloogisen revisionistisesti.

Trump toistelee narratiivissaan, miten muu maailma ja varsinkin liittolaiset ovat ”hyväksikäyttäneet” Yhdysvaltoja vuosikymmenien ajan.

Nyt Washington on julistanut läntisen pallonpuoliskon omaksi etupiirikseen, jossa se kokee olevansa oikeutettu vaatimaan Grönlantia omakseen, Kanadaa sulautumaan itseensä ja kaappaamaan asevoimin toisten valtioiden johtajia.

ATLANTIN tälle puolelle Trumpin revisionismi näkyy arvopohjaisen liittosuhteen murenemisena. Pienemmistä maista pitää aina olla isolle hyötyä, pelkällä liittolaisuudella ei ole arvoa.

Samaan aikaan Yhdysvallat on sekä käytännössä että strategiatasolla antanut tukensa EU-vastaiselle eurooppalaiselle äärioikeistolle. Trumpin tavoitteisiin kuuluu heidän avullaan heikentää tai jopa hävittää Euroopan unionia.

Ylipäätään sääntöpohjaisen järjestyksen purkaminen on Trumpin tärkein tavoite. Nykyiset rakenteet estävät häntä käyttämästä täysimääräisesti Yhdysvaltain kokoa ja voimaa mahdollisimman häikäilemättä omaksi edukseen.

Eivätkä asiat palaa ennalleen Donald Trumpin kauden jälkeen. Muutos on käynnissä ja se on peruuttamaton.

Vapauden ja onnen tavoittelussa emme enää voi luottaa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin.