Vladimir Putinin Venäjällä on ollut 2000-luvun alkupuolelta kaksi tavoitetta ylitse muiden: Putinin vallan lujittaminen ja tsaarinajan Venäjän (tai Neuvostoliiton) imperiumin jälleenrakennus.

Helmikuussa 2022 aloitetun suurhyökkäyksen piti kolmessa päivässä saada Ukraina alistumaan Kremlille ja nostattaa samanlainen kansallishenkinen riemu kuin Krimin valtauksesta syntyi 2014.

Samalla Venäjän imperiumiin aina olennaisena osana kuulunut Ukraina olisi eristetty lännen liberaalista ja demokraattisesta vaikutuksesta.

SAMAAN AIKAAN kun Venäjä käy armotonta ja ihmishengissä kalliiksi käyvää konkreettista sotaansa Ukrainassa, käy se poliittista sotaa länttä vastaan.

Keskeisiksi teemoiksi poliittisessa ja informaatiokamppailussa Kreml on nostanut sodan ja rauhan. Se toisaalta uhkaa demokraattisia maita eri tavoin sodan laajenemisella. Toisaalta Venäjä väittää olevansa se halukas osapuoli rauhaan, vaikka sen kimppuun muka “hyökättiin”.

Ukrainan auttamista koskevassa päätöksenteossa ja Venäjää vastaan säädettävissä pakotteissa on jatkuvasti läsnä ajatus siitä, ylitetäänkö jokin raja, jonka jälkeen Venäjä reagoi laajentamalla sotaa muuallekin kuin Ukrainaan.

Tähän mennessä sitä rajaa ei ole tullut vastaan, vaikka sekä pakotteet että sotilaallinen apu ovat jatkuvasti menneet eteenpäin.

Venäjä on toki uhonnut peitellysti ja välillä julkisestikin, että länsimaat tekevät itsestään sodan osapuolen auttamalla Ukrainaa. Voi myös aavistella, että diplomaattisia kanavia pitkin on kulkenut melkoisia uhkauksia.

Jo Krimin valtauksen jälkeen Venäjä viestitti taustalla länteen olevansa valmis käyttämään ydinaseita pitääkseen ukrainalaisen niemimaan itsellään. Tätä samaa uhkailua eri muunnelmin on kuultu useamminkin suurhyökkäyksen alun jälkeen.

Ilman ydinaseita ja jonkinlaista uskottavuutta niiden käytön uhkailulla, Venäjä ei voisikaan toimia kuten toimii.

MYÖS AIVAN sodan alusta asti, vuodesta 2014, Venäjä on käyttänyt rauhaa ja rauhanpyrkimyksiä aseinaan. Minskin rauhanprosessi oli vuosia kestänyt yritys saattaa Ukraina polvilleen neuvottelupöydässä.

Sitä prosessia piti liikkeellä niin sanottu Normandia-ryhmä, johon tuolloin kuuluivat Saksan, Ranskan, Venäjän ja Ukrainan neuvottelijat.

Venäjä ei missään vaiheessa tunnustanut olevansa edes sodan osapuoli. Silti se hyppyytti rauhanneuvotteluissa Saksan liittokansleria Angela Merkeliä ja Ranskan presidenttiä Emanuel Macronia.

Eräänlainen huipentuma tälle vain nimelliselle rauhan hakemisen taktiikalle koettiin heti 2022 suurhyökkäyksen jälkeen Istanbulissa käydyissä neuvotteluissa.

Siellä Ukraina ja Venäjä pääsivät yllättävän pitkälle sovituissa asioissa. Ukraina oli valmis alueluovutuksiin, pysymään poissa läntisistä organisaatioista ja rajoittamaan omaa puolustuskykyään.

Sopimusluonnoksissa oli Ukrainan turvallisuuden takaajana kohta, jossa Venäjä yhdessä johtavien länsimaiden kanssa sitoutuisi turvaamaan sopimuksessa sovitut Ukrainan rajat. Siis että nämä maa puolustaisivat Ukrainaa, jos se joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.

Viime hetkellä Venäjä esitti tähän sopimuskohtaan lisäystä, että takaajavaltioiden olisi oltava yksimielisiä annetusta sotilaallisesta avusta. Sopimus olisi siis johtanut siihen, että Ukraina olisi sitoutunut hyvin heikkoon puolustuskykyyn. Venäjä olisi voinut hyökätessään ilmoittaa muille Ukrainan rajoja taanneille maille, että he vastustavat Ukrainalle annettavaa sotilaallista tukea.

Juuri samoihin aikoihin Venäjä vetäytyi hävittyään taistelunsa Kiovasta. Silloin paljastuivat sotarikokset Butšassa. Ei mikään ihme, että Ukraina tässä vaiheessa vetäytyi rauhanneuvotteluista.

TÄNÄ KESÄNÄ Venäjä väittää taas haluavansa rauhaa ja sen myötäjuoksijat lännessä kaiuttavat samaa viestiä.

Osa perustelee venäläisen rauhan hyväksymistä kauniilla ajatuksilla kuoleman ja tuhon kierteen pysäyttämisestä.

Jotkut Venäjää ymmärtävät vain haluavat säästää omien valtioidensa rahoja. Jotkut väittävät lännen estävän rauhan syntymisen tavalla tai toisella.

Juuri nyt tilanne on sellainen, että joko Ukrainan tai Venäjän on romahdettava sodan loppumiseksi.

Mutta sotaa seuraa aina jossain vaiheessa rauha. Sitä rauhaa kannattaa nyt rakentaa sitkeästi antamalla Ukrainalle apua, panostamalla sen jälleenrakennukseen, edistämällä maan poliittista integraatiota länteen ja pitämällä kiinni etanadynamiitin tapaan vaikuttavista talouspakotteista Venäjää vastaan.