Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Järkyttävä lääkäriarvio: “Navalnyi voi kuolla millä hetkellä hyvänsä”

Lehtikuva

Vankilassa olevan venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin henkilökohtainen lääkäri Anastasia Vasiljeva ja kolme muuta lääkäriä ovat pyytäneet vankilaviranomaisilta pääsyä tapaamaan Navalnyia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lääkäreiden mukaan terveydentilan nopean heikkenemisen takia Navalnyia uhkaa sydämenpysähdys. Vasiljeva sanoi lauantaina Twitterissä, että Navalnyin veren kaliumpitoisuus on saavuttanut kriittisen tason.

Lääkäreiden kirje vankilaviranomaisille julkaistiin lauantaina niin ikään Vasiljevan Twitter-tilillä.

Navalnyi on ollut yli kaksi viikkoa syömälakossa ja vaatinut kunnollista lääkärinhoitoa selkäkipuihin sekä raajojen tunnottomuuteen.

Useat kansainväliset kirjailijat ja taiteilijat ovat vedonneet presidentti Vladimir Putiniin, jotta Navalnyi saisi heti kunnon hoitoa. Ranskalaisessa Le Monde -sanomalehdessä perjantaina julkaistun vetoomuksen allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa näyttelijät Jude Law, Vanessa Redgrave ja Benedict Cumberbatch.

Navalnyi kärsii tuomiotaan Pokrovin rangaistussiirtolassa

Navalnyi pidätettiin tammikuussa, kun hän palasi Venäjälle Saksasta, missä hän oli saanut hoitoa viimekesäisen myrkytyksensä jälkeen. Navalnyi on syyttänyt myrkytyksestä Venäjän hallintoa.

Helmikuussa Navalnyi tuomittiin reiluksi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan, kun hänen vanha kavallustuomionsa muutettiin ehdottomaksi. Navalnyin tuomiota on pidetty poliittisena, sillä hän on Putinin hallinnon näkyvin kriitikko.

Navalnyi kärsii vankeusrangaistustaan kovasta kuristaan tunnetussa Pokrovin rangaistussiirtolassa runsaan sadan kilometrin päässä Moskovasta.

“Potilaamme voi kuolla millä hetkellä hyvänsä”

Vankilaviranomaisilta vankilaan pääsyä pyytäneiden lääkäreiden joukossa on sydäntautilääkäri Jaroslav Ashikhmin.

–  Potilaamme voi kuolla millä hetkellä hyvänsä, Ashikhmin sanoi Facebookissa lauantaina.

Navalnyi pitäisi hänen mukaansa siirtää tehohoitoon.

–  Kohtalokas rytmihäiriö voi kehittyä hetkellä millä hyvänsä, Ashikhmin lisäsi.

Jos veren kaliumpitoisuus on yli 6 millimoolia litrassa tarvitaan tavallisesti välitöntä hoitoa. Lääkäreiden mukaan Navalnyilla pitoisuus oli 7.1.

Lääkärit sanoivat, että Navalnyille täytyy tehdä tutkimuksia, joissa otetaan huomioon verikokeet ja taannoinen myrkytys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE