Oikeistokonservatiivisessa mediassa, kuten AlfaTV:llä (jolle Kortesuo itse tekee töitä) siitä nostettiin keskusteluun kohdat, joissa Kortesuo tulkitsee nuoremman polven toimittajat poliittiseen aktivismiin taipuvaisiksi ja väittää muutamien esimerkkien kautta median muuttuneen Sanna Marinin sylikoiraksi.

NÄIN yksioikoisesti Kortesuo ei ilmiötä kuvaile, mutta analyysi oli silti varsin ohutta, sillä se pohjautui ainoastaan uutisjuttujen yhteydessä tapahtuvaan ”fanittamiseen” sekä yhteen tutkimukseen toimittajien näkemyksistä ja opinnäytetyöhön.

Huomiotta jäi kokonaan toimittajien mielipidetekstit eli näkökulmat, kommentit, kolumnit ja pääkirjoitukset, jotka nykyisin muodostavat ehkä merkittävimmän osan poliittisesta journalismista. Sekä tietysti julkaisupäätöksiä tekevän mediaeliitin poliittiset näkemykset, joita esimerkiksi professori Ilkka Ruostetsaari on ansiokkaasti avannut tutkimuksessaan Vallan sisäpiirissä.

Ei nyt jumalauta.

OLEN kohtuullisen pitkän uran tehnyt kaupallisen median palveluksessa, ja oma kokemus sekä Ruostetsaaren tutkimus maalaavat täysin erilaisten kuvan median vallankäytöstä.

Puolet mediaeliitistä kannatti Ruostetsaaren tutkimuksen mukaan jo vuonna 2014 kokoomusta ja siihen vielä muut oikeistopuolueet päälle. Ja osuus on ollut vahvasti nouseva. En keksi puoluelehtiä lukuun ottamatta ensimmäistäkään mediaa, jossa julkaisuvaltaa käyttäisi vasemmistolaista ajatusmaailmaa edustava päätoimittaja.

Iltapäivälehtien politiikan toimitukset ovat taas täpötäynnä oikeistolaisia ”setämiehiä”, jotka eivät enää jaksa edes teeskennellä objektiivisia journalisteja, vaan tutkimustenkin perusteella ovat jo poliittisia toimijoita, joiden sympatiat esimerkiksi Sipilän hallitusta kohtaan eivät ole jääneet epäselviksi. Lähes jenkkien Fox News -leveleillä mennään jo.

TÄTÄ kirjoittaessa riehuu kuumimmillaan (taas) pääministerin bilettämistä käsittelevä kohu, jonka lopputulos ei ole vielä selkeä, mutta mitä tullaan varmasti käsittelemään vielä Julkisen sanan neuvostossa.

Kyseessä kun ei ole pelkästään pääministerin yksityisyys, vaan myös hänen ystäviensä, jotka on nyt hyvin hataralla näytöllä leimattu huumeiden käyttäjiksi, ”Jauhojengiksi”. Lisäksi nyt näyttää vahvasti siltä, että kyseinen termi saatiin trendaamaan julkisuuden keskiöön manipuloimalla sosiaalisen median kautta.

Kortesuon kirjan nimi oli silkka täky, koska hän ei pidä journalismia kuolleena. Marinin aseman ohella nyt pitäisi nousta punnintaan myös median uskottavuus ja toimintatavat ihan uudella tavalla. Vaikka toimittajat itseensä kohdistuvaan kritiikkiin yleensä osaavatkin valitettavasti vastata vain henkilöön menevällä kostolla.