Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

JHL:n Niemi-Laine hurjana – “Emme suostu Sipilän kurjistamiseen ja pakottamiseen”

JHL:n puheenjohtajan Päivi Niemi-Laineen mukaan hallitus tekee jo kiky kakkosta, vaikka ykkönenkään ei ole vielä voimassa.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on huolestunut maan hallituksen tahdosta leikata jatkuvasti työttömien ansiosidonnaista päivärahaa. Vuoden 2017 alusta tulee voimaan laki, jolla leikataan ansiosidonnaisen kestoa jo muutenkin merkittävästi 100 päivällä.

– Hallituksen on nyt saatava aikaan lupaamiaan työpaikkoja esimerkiksi kilpailukykysopimuksessa työntekijöille tehtyjen ansiotasoleikkausten vastineeksi. Nyt jos koskaan hallituksen on saatava yhteisiin talkoisiin mukaan omistajat. Heille on annettava velvoite luoda työpaikkoja ja työllistää. Muutoin työttömien aseman kurjistuminen on noidankehässä, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa.

– Kikyssä hallitus lupasi, että ainakin 35 000 uutta työpaikkaa syntyy. Tätä me odotamme kovasti. Julkisen sektorin työntekijöiden ostovoima on miinusmerkkinen ensi vuonna. Ostovoimaa pitää olla myös työttömillä, Niemi-Laine huomauttaa.

Työllisyyspaketti näyttää kilpailukykysopimus kakkoselta

Hallitus on tarjonnut työllisyyssopimusta, jonka tarkoitus on parantaa työllisyyttä. On hämmästyttävää, miksi tällainen paketti pitäisi luoda, kun kiky on tulossa voimaan ensi vuoden alusta.

–  Työllisyyspaketti näyttää kilpailukykysopimus kakkoselta, vaikka ykkönenkään ei ole vielä voimassa. Hallituksen läpinäkyvänä tavoitteena on romuttaa ammattiyhdistysliikkeen asema yhteiskunnassa ja käydä pienipalkkaisten ja naisvaltaisten alojen kukkarolla. Yrittääkö hallitus tehdä Suomeen matalapalkkatyöntekijöitä Björn “Nalle” Wahlroosin unelman mukaisesti?, Niemi-Laine kysyy.

– Tämä on selkeästi kurjistamista ja pakottamista. JHL ei suostu taipumaan sosiaaliturvan heikentämiseen työllisyyspaketin varjolla, Niemi-Laine sanoo.

Lisää aiheesta

Niemi-Laine toteaa kilpailukykysopimusta tehdessään monen muun liittojohtajan tavoin luottavansa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen lupaukseen kuntatalouden tasapainosta ja aikovansa punnita toimenpiteitä, mikäli lupaus ei pidä.

– Hallitus antoi keväällä kikyneuvotteluissa lupauksen, että kuntien talouteen ei tule lisää leikkauksia. On kuitenkin ikävää huomata, miten kunnissa juuri laadittavan ensi vuoden budjetin tiimoilta kikyä käytetään syynä leikata palveluja, Niemi-Laine sanoo.

– Monissa kunnissa on leikkausten kohteena varhaiskasvatus ja koulutus. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa ja sen jälkivaikutukset tulevat maksamaan paljon. JHL:n mielestä nykyisessä matalasuhdanteessa pitäisi toimia juuri päinvastoin ja satsata lapsiin ja nuoriin ja heidän perheisiinsä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE