Mielipiteet
30.5.2025 10:24 ・ Päivitetty: 30.5.2025 10:24
Jo joutui armas aika – suomalaisen koulutusjärjestelmän rikkomiselle
Näinä päivinä kouluissa ja opinahjoissa ympäri Suomen tuoreet ylioppilaat kajauttavat ilmoille Gaudeamus Igiturin, Suvivirsi saattelee koululaiset kesälaitumille ja mahtuupa mukaan monia juhlavuuksia myös ammattiin valmistuneiden kunniaksi.
Sitä riemua, kun pitkä uurastus opintojen parissa palkitaan, on aina ilo katsella, herkistää vuosi toisensa jälkeen. Aihetta juhlaan ja ylpeyteen totisesti on!
Itselläni pinnan alla tunneskaalasta pyrkivät nyt esiin kuitenkin myös monet tummemmat, epämiellyttävämmät tunteet, sillä koko koulutusjärjestelmämme on vaarassa tulla rikotuksi.
Suomalaista koulutusjärjestelmää on sen sata vuotta rakennettu sillä ajatuksella, että jokaisella tulee olla oikeus oppia, sivistyä, tavoitella unelmiaan ja tehdä itselleen ja kansakunnalle merkityksellisiä asioita.
Pyrkimys opintojen maksuttomuuteen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, pääsykoejärjestelmän reiluuteen ja opettajien ammattitaitoon luottaminen ovat olleet systeemin kantavat rakenteet tuoden hyviä tuloksia ja mahdollistaen kehittää sitä edelleen.
TÄMÄN KAIKEN oikeistohallitus on nakkaamassa romukoppaan. Se on toki vain yksi osanen siinä keinojen jatkumossa, millä oikeistohallitus tietoisesti jakaa kansaa kahtia pärjääjiin ja päähän potkittaviin.
Luokkayhteiskunta betonoi vallan rikkaille ja näyttää lopuille kansalaisille karttakepillään kaapin paikan.
Leikkaaminen sivistyksestä ja osaamistason laskeminen on toteutettu nihilistisen järjestelmällisesti ja vastoin hallituksen julkilausumia tavoitteita työllisyys- ja koulutusasteen nostosta.
Kuntien osuuksien leikkaukset osuvat väistämättä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Näin koulutuspolku uhkaa katketa ennen kuin on ehtinyt kunnolla edes alkaa.
Pieni ja syrjäinen kansakunta on pärjännyt ja tulee pärjäämään vain korkealla koulutustasolla.
Ammatillisen koulutuksen leikkaukset vaikuttavat niin oppivelvollisiin kuin ammattia vaihtaviin tai osaamisen päivittämistä kipeästi kaipaaviin. Saatu opetus ei anna enää kaikille riittäviä valmiuksia työllistymiseen ja heikentää jo opiskelijoiden jatko-opintokelpoisuutta. Aikuiskoulutustuen taas poisto estää suurinta osaa työntekijöistä vaihtamasta alaa tai jatkokouluttautumasta.
Suurin puhallus ja järisyttävin vaikutus tulee olemaan avoimien korkeakoulujen tutkinnonanto-oikeudella, joka luo ohituskaistan hyvin toimeentuleville ohi opiskelijavalintajärjestelmän.
SUOMEN TALOUS kasvaa tällä hetkellä lähes heikoimmin kaikista länsimaista.
Millä saisimme taottua järkeä kovakalloisen hallituksen päähän: pieni ja syrjäinen kansakunta on pärjännyt ja tulee pärjäämään vain korkealla koulutustasolla, jokaisen potentiaalin täysimääräisellä käytöllä ja vahvalla hyvinvointivaltiolla.
Lopettakaa tämän kastijärjestelmän luominen ja tuokaa takaisin kaipaamani sivistysporvarit! En tosin aio pidättää henkeä odotellessani tuota tapahtuvaksi.
Juhlin kevättä, valmistuvia ja koulunsa päättäneitä ihmisiä riemurinnoin heidän kanssaan ja tulevaisuudenuskoa heihin valaen, sillä he ovat sen ansainneet.
Kirjoittaja on JHL:n aluetoiminnan asiantuntija Mustasaaresta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.