Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Joe Bidenin kuppi lopullisesti nurin Trumpin toimintaan: “Se on hyvä asia, ettei hän näyttäydy siellä”

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Chip Somodevilla
Joe Biden on juuri pitänyt tiedotustilaisuuden ja vastannut median kysymyksiin.

Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden piti juuri tiedotustilaisuuden.

Demokraatti

Demokraatti

Virkaatekevä presidentti Donald Trump on ilmoittanut, ettei hän osallistu Bidenin virkaanastujaisiin.

Biden kertoi, että hän oli saanut asiasta tiedon ennen tilaisuutta.

– Yksi harvoista asioista, joista olemme koskaan olleet samaa mieltä, Biden tykitti.

– Se on hyvä asia, ettei hän näyttäydy siellä, Biden jatkoi ja on nyt siis käytännössä muuttanut kantaansa Trumpin osallistumiseen.

Biden totesi myös, että Trump on ylittänyt jopa hänen pahimmat käsityksensä hänestä.

Biden lisäsi, että Trump on ollut häpeä maalle, ympäri maailmaa eikä presidentin viran arvoinen.

Sen sijaan varapresidentti Mike Pencen osallistuminen virkaanastujaisiin olisi Bidenin mielestä kunnia.

– Hän on tervetullut.

CNN:n lähteen mukaan myöskään Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump ei olisi tulossa virkaanastujaisiin.

Virkaanastujaisten turvallisuus on herättänyt huolta kongressirakennuksessa nähdyn mellakoinnin jälkeen. Biden uskoo, että tilaisuus pystytään järjestämään turvallisesti.

Mahdolliseen virkarikossyytteeseen Donald Trumpia kohtaan Biden ei ottanut kantaa. Hän totesi sen olevan kongressin asia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE