Puolue on onnistunut konkreettisella tavoitteellaan herättämään keskustelua. Siitäkin huolimatta, että mikään puolueista ei ole tainnut sulkea kyseistä tavoitetta pois.

Kyse on samalla myös palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta.

”Sote-keskusten on tarjottava niitä lähipalveluja ja palvelujen kokonaisuuksia, joita ihmiset tarvitsevat. Palvelut on saatava helposti ja matalalla kynnyksellä, ilman pompottelua”, esimerkiksi SDP linjaa omassa aluevaaliohjelmassaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus lieneekin yksi aluevaalien kärkiaiheista.

Joka kunnassa tai ainakin miltei joka kunnassa on tälläkin hetkellä terveysasema. Sen sijaan terveyskeskusta ei kaikkialla ole.

– Suomessa on tällä hetkellä noin 500 terveysasemaa. En ole varma, onko ihan joka kunnassa. Varmaan lähes jokaisessa ainakin, sanoo lääkintöneuvos Tapani Hämäläinen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Vuonna 2019 terveysasemia oli 510.

– Jos nyt on 500 terveysasemaa, todennäköisesti niiden määrä pienenee. Tulevaisuuden hyvinvointialueilla osa korvautuu liikkuvilla yksiköillä tai digi- ja etäpalveluilla. Hyvinvointialueet voivat virittää kokonaisverkoston sellaiseksi kuin haluavat. Voisi ennustaa, että fyysisten asemien lukumäärä vähenee, mutta niin että vähintäänkin sama tai mieluummin parempi palvelu pystytään tuottamaan uusilla moderneilla keinoilla, Hämäläinen näkee.

Terveyskeskuksia, joihin niitä pienemmät terveysasemat palveluverkkoina linkittyvät, on Hämäläisen mukaan Manner-Suomessa tällä hetkellä 134. Koska kuntia Manner-Suomessa on vähän reilut 290, likimainkaan joka toisessa kunnassa ei ole terveyskeskusta.

Kuntaliitto pitää tilastoa terveyskeskusten määrästä. Kuntien terveyskeskuksia 134:stä on tällä hetkellä 75, kuntayhtymien 33 ja vastuukuntien 26.

Kuntayhtymä ja vastuukuntamalli ovat yhteistoiminta-alueiden vaihtoehtoisia organisointimuotoja. Vastuukuntamallissa yksi kunta hoitaa tehtäviä sopimuksen nojalla myös muiden kuntien puolesta.

75 perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut itse järjestävässä kunnassa asuu väestöstä 48 prosenttia. Yhteistoiminta-alueilla, joita on yhteensä 59 ja niissä on 218 kuntaa, väestöstä asuu 52 prosenttia.

Kuntaliiton sote-muutosjohtaja Tarja Myllärinen selventää, että nykyinen terveyskeskus on lainsäädännöllinen terveydenhoidon perusyksikkö. Terveyskeskus voi ylläpitää myös terveysasemia. Kun 21 hyvinvointialuetta käynnistää toimintansa, terveyskeskuksista ja terveysasemista tulee sote-tai hyvinvointikeskuksia ja sote-asemia. Palveluverkosto määritellään kullakin hyvinvointialueella. Poikkeuksena on Helsinki, joka järjestää omat palvelunsa.

– Jos otetaan esimerkiksi nykyinen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, sen alueella on tällä hetkellä joka kunnassa terveysasema. Asemien palvelutarjonta vaihtelee ja vaikkapa kesäloman aikana ne saattoivat olla vaihdellen suljettuna parisen viikkoa, Myllärinen toteaa.

Kuntaliiton Myllärinenkään ei tiedä kuntaa, jossa ei tällä hetkellä olisi terveysasemaa.

Myllärinen sanoo, että hyvinvointialueen järjestäjä vastaa alueensa sote-keskuspalvelurakenteesta kokonaisuutta tarkastellen ilman että siinä erityisesti tarkastellaan, onko palvelun sijainti nimenomaan jonkin tietyn kunnan alueella.

– Palveluverkkopäätös on keskeinen hyvinvointialueen valtuustopäätös.

Hän muistuttaa, että kunnat ovat hyvin erilaisia.

– Jos pannaan vierekkäin Kauniaisten kaupunki ja Inarin kunta, Inari on pinta-alaltaan yli 2 000 kertaa suurempi kuin Kauniainen. Tai pannaan rinnakkain suuria kaupunkeja tai saaristokuntia. Järjestäjän on ratkaistava tapauskohtaisesti alueen erityispiirteisiin soveltuva palveluverkko, Myllärinen muistuttaa.

– Paljon palveluverkoston muodostumiseen vaikuttaa myös julkinen liikenne. Pääseekö hyvinvointialueen keskuskaupunkiin tai kuntakeskukseen sujuvasti. Ja miten paljon saadaan digipalveluita käyttöön ja miten paljon niillä voidaan suunnata kysyntää. Ihmisten palveluiden käyttötavatkin saattavat muuttua.

Myllärinen sanoo pitävänsä hyvänä keskusteluteemana sitä, onko joka kunnassa sote-asema. Aihetta pitäisi kuitenkin käsitellä aina alueellisissa konteksteissa. Hän toteaa, että esimerkiksi Varsinais-Suomessa – joka sattuu olemaan keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon kotialuetta – on pieniä kuntia ja alueellisesti lyhyitä matkoja kuntakeskusten välillä.

– Niinpä siellä ei ehkä ole viisasta pohtia asiaa per kunta vaan lähteä siitä, miten palvelut voisi turvata järjestelemällä ne kohtuullisten asiointimatkojen päähän. Eli palveluiden sujuvuus etunenässä eikä se että jokaisen kirkonkylän kupeella on sote-asema, Myllärinen toteaa.

Lääkintöneuvos Tapani Hämäläinen STM:stä muistuttaa hänkin, että palveluverkko on tyypillinen asia, jonka hyvinvointialueet itse pystyvät parhaiten arvioimaan ja ratkaisemaan.

– Niiden on ratkaistava, millaisen kokonaisuuden ne haluavat, mikä on fyysisten asemien osuus, etäpalveluiden, kotiin tuotavien palveluiden ja digipalveluiden osuus, miten paljon keskitetään tai hoidetaan lähipalveluilla.

Hämäläinen uskoo fyysisten rakennusten merkityksen vähenevän digi- ja etäpalveluiden yleistyessä. Keskeistä onkin, että palvelut saadaan tavalla tai toisella kaikkiin kuntiin, olipa siellä sote-keskusta, sote-asemaa tai ei.

– Hirttäytyminen fyysiseen rakennukseen vähenee, ei ne seinät ketään auta. Kyse on siitä, miten osaaminen kyetään tuomaan paikalle. Se voidaan tehdä fyysisen rakennuksen kautta ja yhä lisääntyneesti etänä, mobiilisti ja digisti.

Kovin nopeaan fyysisten palvelupisteiden määrän vähenemiseen Hämäläinen ei kuitenkaan usko.

Hämäläinen suuntaisi aluevaaleissa keskustelua esimerkiksi siihen, minkätyyppistä palvelua ihmiset nimenomaisesti haluavat jatkossakin lähipalveluna.

STM:n sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaat ja palvelut -osaston johtaja Eveliina Pöyhönen painottaa hänkin asiakkaiden palvelutarpeen tarkastelua. Viesti on linjassa muiden asiantuntijoiden kanssa:

– Pitää katsoa, mikä on järkevin tapa järjestää palvelut. Tärkeintä on palveluiden saavutettavuus ja samaan aikaan resurssien järkevä käyttö. Saavutettavuutta voidaan edistää fyysisten asiakaspalvelujen lisäksi etä- ja digipalveluilla ja liikkuvilla yksiköillä, Pöyhönen toteaa.

Tuleeko joka kuntaan sote-asema?

– Se on alueiden itsensä päätettävissä ja tulisi perustua alueen tilanteeseen, asukkaiden palvelutarpeisiin ja rajallisten resurssien tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Pienimpiin kuntiin ei varmasti ole tarkoituksenmukaista perustaa resurssisyistä sote-asemaa. Lähipalvelut pitää kuitenkin turvata esimerkiksi liikkuvilla tiimeillä ja etäpalveluilla. Tulee varmaan erilaisia ratkaisuja alueiden monista tarpeista lähtien, hän pohtii.

Pöyhönen haluaa jättää politiikkojen päätettäväksi sen, onko vaaleissa järkevä taittaa peistä sote-pisteiden kuntakohtaisuudesta.

– Itse en näe tätä järkevänä. Seiniä tärkeämpää on varmistaa palvelujen saavutettavuus hyvinvointialueella. Sote-uudistuksen yksi suurista tavoitteista on myös perus-ja erikoistason palveluiden integraatio ja sosiaalihuollon ja terveydenhuollon integraatio. Integraatiolla pystytään tukemaan erityisesti paljon palveluja käyttäviä, jotka usein kokevat palvelujärjestelmän pirstaleisena ja ulossulkevana. Eli hyvinvointialueen pitää huolehtia palvelukokonaisuuksista ja palvelupoluista, Pöyhönen maalaa isoa kuvaa.

Myös THL:n Anu Niemi ennakoi, että hyvinvointialueet joutuvat ”taiteilemaan” palveluverkon kanssa. Anu Niemi toimii sosiaaliterveysministeriön rahoittaman Tulevaisuuden sote-keskus- ohjelman 2020-2023 hankejohtajana THL:lla.

Niemi muistuttaa, ettei kaikilla pienillä terveysasemilla ole nytkään välttämättä yhtä lääkäriä fyysisesti paikan päällä. Ne saattavat toimia myös sairaanhoitajavetoisesti ja lääkäri voi olla tavoitettavissa etäyhteydellä.

– Ei ole olemassa sellaista keittokirjaterveysasemakuvausta, että siellä olisi oltava tietty henkilökunta. Tulevat aluevaltuustot ovat keskeisessä roolissa miettiessään palvelupalettia.

Pitääkö Niemi järkevänä vaaliteemana sote-aseman saamista joka kuntaan?

– On huomioitava kuntien erilainen maantieteellinen koko, ja tämän vuoksi fyysisen, täyden palvelun sote-aseman saaminen joka kuntaan ei ole realistista. Kohtuullisen etäisyyden päässä tarvitaan kuitenkin jonkinlainen fyysinen tai liikkuva toimipiste, sillä kaikkea ei pysty missään nimessä hoitamaan etänä. Osa potilaskontakteista vaatii joka tapauksessa fyysistä kohtaamista, hän vastaa.

– Jos mietin nykytilannetta, onhan meillä ollut terveyasemia kunnissa pääsääntöisesti. Mutta jos odotusarvo on se, että aina on oltava lääkäri, niin eihän nytkään ole pystytty sitä aina tarjoamaan. Enkä usko, että tulevat hyvinvointialueetkaan saavat määrättömästi lääkäriresurssia lisää, mutta yhteistä resurssia on pystyttävä jakamaan tasapuolisemmin.

Etäpalveluiden merkityksestä Niemi nostaa esiin Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman myötä käynnistetyn Keski–Suomen digitaalisen sosiaali- ja terveyskeskuksen. Digitaalisessa terveyskeskuksessa on etänä palvelevia lääkäreitä ja muita sote-alan työntekijöitä.

– Työntekijäthän voivat olla missä tahansa hyvinvointialueella tai vaikka toisella puolella Suomea. Lopputoteama etävastaanotolta voi olla sellainen, että oireet,vaivat ja videokuva voivat olla sellaisia, että on järkevä hakeutua saman päivän aikana lähimmälle terveyasemalle. Varmaan tähän tulee jonkinlaisia hybridimalleja.

Myös Niemi näkee, että jotkin palvelut voivat myös olla liikkuvia ja tiettyjä harvemmin tarvittavia palveluita on syytä keskittää.

– Esimerkiksi neuvolatoiminta on tyypillinen lähipalvelu. Sen toteutus on luontevaa olla lähellä, mutta se ei vaadi tiloilta paljon. Sen sijaan esimerkiksi terveyskeskussairaalan tai vuodeosaston ylläpito on paljon kalliimpaa.

Niemi toteaakin, että terveyskeskussairaalat ja vuodeosastot ovat tulevaisuudessa aiempaa enemmän akuuttihoitoa tai sairaalahoidon jatkohoitopaikkoja.

– Sen sijaan esimerkiksi ikäihmisten hoiva- ja asumispalvelut ovat tyypillisiä palveluita, jotka ovat luontevasti osa jokaista yhteisöä, mutta niiden vuoksi ei tarvita erikseen fyysistä terveysasemaa. Hoivakotipalveluita on paikoitellen Suomessa tarpeisiin nähden liian vähän ja vanhukset joutuvat odottamaan hoivakotipaikkaa terveyskeskuksen vuodeosastoilla, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

– En itse rakastu koskaan seiniin, oleellista on että osaaminen liikkuu ja se on käytössä alueella olevissa kunnissa. Pitää puhua palveluiden laadusta ja laaja-alaisesta hyödyntämisestä, ei pelkistä seinistä. Kaikki kunnat tarvitsevat sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Oleellista on, että henkilöstö on käytettävissä ja osaavaa ja voi myös liikkua.

Myös digi-infra pitää saada aikaa myöten mahdollisimman kattavaksi. Digiverkot ja niiden toimivuus nousevat sote-murroksessa myös Niemen mukaan isoon arvoon.

– Joka tapauksessa tulevat hyvinvointialueet joutuvat seuraamaan tiiviisti alueella käytettävissä olevien resurssien käyttöä ja palveluiden kysyntää sekä tasapainoilemaan näiden välillä.