Turva – Hymy

Joko EU:n mitta tulee täyteen? –  Komissiolta odotetaan tänään ratkaisuja Puolasta

Kuva: AFP Photo / John Thys
Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki.

EU-komissio arvioi tänään, minkälaisiin toimiin se ryhtyy Puolan oikeusvaltiohuolien takia. Komissio saattaa aktivoida Lissabonin sopimuksen seitsemännen artiklan, joka voisi johtaa viime kädessä Puolan äänioikeuden epäämiseen.

Komissio käynnisti oikeusvaltioprosessin jo viime vuoden tammikuussa. Lähes kahden vuoden aikana vuoropuhelua on käyty ja selvityksiä pyydetty, mutta Puola ei näytä perääntyvän kiistanalaisista oikeuslaitoksen uudistuksista.

Uudistusten on arvioitu kyseenalaistavan vallan kolmijako-opin ja oikeuslaitoksen riippumattomuuden, jotka ovat EU:n keskeisiä arvoja. Viimeisenä pisarana on pidetty sitä, jos maa etenee uudistuksissa, jotka pakottaisivat korkeimman oikeuden tuomarit eläköitymään.

Komission johto keskustelee tänään Puolan tilanteesta, mutta komissiosta ei ole suostuttu ennakoimaan mahdollisten päätösten sisältöä. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kertoi jo viime viikolla, että komissio olisi hänen mukaansa ottamassa askeleen artiklan käynnistämisessä.

Saksan ja Ranskan johtajat kertoivat perjantaina tukevansa komissiota sen ratkaisuissa.

(STT)

AVAINSANAT

”Virstanpylväs” – Pohjois-Korean talviolympiakilpailijat ottavat osaa kolmeen lajiin

Kuva: Lehtikuva-AFP

Pohjois-Korea lähettää 22 urheilijaa ensi kuun talviolympialaisiin Pyeongchangiin, ilmoittaa Kansainvälinen olympiakomitea KOK. Pohjoiskorealaiset urheilijat kilpailevat kolmessa eri lajissa.

KOK vahvisti myös, että Pohjois- ja Etelä-Korean joukkueet marssivat yhdessä kisojen avajaisissa. Maat osallistuvat naisten jääkiekkoon yhteisellä joukkueella.

– Tämä päivä merkitsee virstanpylvästä pitkällä tiellä, KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach sanoi.

Keskustelua aiheesta

11 kuoli bussionnettomuudessa Turkissa, kun linja-auto iskeytyi moottoritien reunassa oleviin puihin

Turkissa yksitoista ihmistä kuoli ja yli 40 loukkaantui varhain tänä aamuna linja-auto-onnettomuudessa.

Ankarasta Bursaan matkalla ollut linja-auto iskeytyi moottoritien reunassa oleviin puihin tuntemattomasta syystä.

Suurin osa yöbussin matkustajista oli turkkilaisperheitä, jotka olivat matkalla lomalle paikalliseen laskettelukeskukseen.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Kaksi yksityisen linja-autoyhtiön kuljettajista on pidätetty.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Venäjän kommunisteilta taas raju ehdotus

Kuva: Getty Images

Venäjän kommunistipuolue on jälleen ehdottanut, että maa eroaa Maailman kauppajärjestöstä WTO:sta, kertoo uutistoimisto Tass.

Kommunistipuolue latasi ehdotuksensa duuman sähköiseen lakialoitteiden tietokantaan perjantaina.

Puolueen mukaan Venäjä ei ole hyötynyt järjestön jäsenyydestä. Edellisen kerran kommunistipuolue ehdotti kauppajärjestöstä eroamista marraskuussa. Ehdotus hylättiin.

Keskustelua aiheesta

UPIn Aaltola arvelee pattitilanteen jatkuvan USA:ssa ainakin päiviä

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Poliittinen pattitilanne Yhdysvalloissa jatkunee vielä useita päiviä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Liittovaltion hallinto suljettiin varhain tänä aamuna Suomen aikaa, sillä senaatti ei päässyt sopuun maan budjetista. Väliaikaista ratkaisua vastustivat demokraatit sekä jotkut republikaanit, kertoo Washington Post.

Aaltolan mukaan tilanne kertoo sekä kahtiajakautumisesta että republikaanipuolueen tilasta. Vaikka puolueella on enemmistö paikoista sekä senaatissa että edustajahuoneessa presidenttiyden lisäksi, ei puolue silti pysty pitämään liittovaltiota käynnissä, Aaltola sanoo.

AVAINSANAT

Some-jättiläinen lähestyy 2 000 000 000 käyttäjäänsä uutiskyselyllä

Kuva: AFP / Justin TALLIS

Sosiaalisen median jätti Facebook pyytää kahta miljardia käyttäjäänsä arvioimaan palvelussaan leviävien uutisten luotettavuutta.

Yhtiö kertoi perjantaina, että se tekee käyttäjilleen uutislähteiden luotettavuutta koskevan kyselyn, jonka tarkoituksena on vähentää epäluotettavien tai valheellisten uutisten näkymistä Facebook-käyttäjien uutisvirrassa. Jatkossa näkyvyyttä saavat eniten ne uutiset, joiden lähteitä käyttäjäyhteisö pitää kaikkein luotettavimpina.

Facebookin johtajan Mark Zuckerbergin mukaan yhtiö pohti eri tapoja arvottaa uutislähteiden luotettavuutta ja päätyi siihen, että kysyminen suoraan käyttäjiltä on objektiivisin tapa.

Käyttäjät pääsevät arvioimaan uutislähteitä ensi viikosta alkaen.

AVAINSANAT