Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Jolon ex-panttivanki Risto Vahanen syytteessä Hok-Elannon johtajan lahjonnasta

Risto Vahanen (oik.) ja kumppaninsa joutuivat panttivangeiksi. Jolon saarella. Heidät vapautettiin. Nyt Vahanen on syytteessä lahjonnasta.

Jolon saarella panttivankina ollut Risto Vahanen on saanut syytteen lahjomisesta elinkeinotoiminnassa. Rikosepäily liittyy vyyhteen, jossa HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan epäillään vastaanottaneen lahjuksia, joita käytettiin hänen tyttäriensä hevosurheiluharrastukseen.

Epäiltyjä on kymmenkunta. Vahasen ja arkkitehtitoimisto Innovarchin osuus epäillyistä 800 000 euron lahjuksista on noin 25 000, kertoo syyttäjä. Innovarch on kuulunut Vahanen-yhtiöihin vuodesta 2008.

Vahasen mukaan hän ja muut Innovarchin hallituksen silloiset jäsenet kiistävät, että sponsorituella urheilijoiden taustaorganisaatiolle olisi tavoiteltu etuja.

– Innovarch Oy ei ole sponsoroinnilla saanut tai pyrkinyt saamaan taloudellista hyötyä. Yrityksellä on ollut aina nollatoleranssi kyseessä olevissa asioissa. Olemme avustaneet rikospoliisia tapauksen tutkinnassa.

Vuonna 2000 Vahanen joutui toisen suomalaisen kanssa 140 päiväksi panttivangiksi Jolon saarella Filippiineillä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE