Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

25.2.2026 14:02 ・ Päivitetty: 25.2.2026 13:56

”Jos kaivataan kovia päätöksiä, aloitetaan näistä” – näin oppositio ohjeisti hallitusta

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kutsui hallitusta miljonäärien hallitukseksi valtiopäivien avajaiskeskustelussa.

Valtiopäivien avajaiskeskustelussa oppositio kritisoi hallitusta kovin sanoin ja esitti omia vaihtoehtojaan epäonnistuneeksi katsomalleen hallituksen politiikalle. Yhteiseksi suosikiksi nousi yhteisöveron alennuksen poisto.

Demokraatti

Demokraatti

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen arveli, ettei hallitus välitä suomalaisista työntekijöistä saati työttömistä. Hän muistutti, että Suomeen ollaan nyt tuomassa perusteettomia määräaikaisia työsopimuksia, vaikka edes hallituksen omassa esityksessä sen ei arvioida lisäävän työllisyyttä.

– Kun työntekijöiden asemaa heikennetään, tavoitteena on tietysti paisuttaa miljonäärien voittoja. Työpaikkoja sillä vain ei synny – kuten ei ole syntynyt tähänkään mennessä.

– Kasvava joukko työttömiä on joutunut toimeentulotuen varaan, kun työttömyysturvaa ja asumistukea on romutettu. Kun toimeentulotuen menot käännettiin ensin rajuun kasvuun, tietysti siitäkin leikattiin. Vaikeimmassa asemassa olevat suomalaiset maksavat näin hinnan oikeistohallituksen epäonnistuneesta politiikasta, hän sanoi.

Pekosen mielestä hallitus palvelee miljonäärejä avokätisesti, julkisesta taloudesta ja velkaantumisesta välittämättä. Esimerkiksi yhteisöveron alennuksessa olisi kyse lahjasta, jonka vastineeksi elinkeinoelämä valmistautuu jakamaan ennätyspotin vaalirahaa eduskuntavaaleissa.

Pekosen mukaan suomalainen politiikka kaipaa vasemmistolaista käännettä.

– Jos kaivataan kovia päätöksiä, niin aloitetaan näistä: perutaan yhteisöveron miljardiale ja terveysjättien voittoihin valuneet Kela-korvaukset. Säädetään miljonäärivero ja ratkaistaan sillä sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusvaje. Nämä päätökset eivät ole välttämättä kaikille mieluisia tai mukavia, mutta yleisen edun mukaisia ne ovat.

Lisää aiheesta

SDP:n ratkaisumallit esitteli puheenjohtaja Antti Lindtman puheessaan.

MYÖS vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen esitti puheenvuorossaan hallitukselle kolmea korjausliikettä:

– Perukaa tehoton ja kallis yhteisöveron alennus. Hylätkää lisäleikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluista. Palauttakaa sosiaaliturvan suojaosat.

Tynkkynen moitti hallituksen päätöksiä kohtuuttomiksi. Hän kuvasi, kuinka ihmisten epävarmuutta luovat synkät uutiset maailmalta, mutta ennen kaikkea arjen huolet.

– Arjen murheiden kanssa kamppaileville ihmisille ei ole epäselvää, mikä on Suomen talouden näkymätön jarru. He näkevät sen elämässään joka päivä. Se on talouden, työn ja turvan läpi kaikkialta elämään tunkeva epävarmuus, hän sanoi.

Hän muistutti, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) on vaalikauden alussa sanonut, ettei keneltäkään vaadita kohtuuttomia. Tynkkynen myönsi, että hallitus on saanut kantaakseen raskaan taakan.

– Mutta sen sijaan, että olisitte jakaneet tuota taakkaa kantokyvyn mukaan, te päätitte sysätä ison osan siitä kaikkein köyhimpien, kaikkein hauraimpien ja kaikkein haavoittuvimpien tämän yhteiskunnan jäsenten kannettavaksi. Ja se jos jokin on läpeensä kohtuutonta.

KESKUSTAN puheenjohtaja Antti Kaikkonen suomi hallitusta huonosta työttömyyden hoidosta ja epäonnistuneesta velkaantumiskehityksen suunnan kääntämisestä.

– Hallituksen keskeinen tavoite oli kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Tässäkin asiassa työ on pahasti kesken, ja kesken näyttää jäävän.

– Tälle työlle olisi nyt entistä enemmän selkänojaa, kun olemme päässeet sopuun velkajarrusta. Ryhdikästä olisi, että hallitus tarttuisi toimeen nyt kevään kehysriihessä, eikä koko nähtävissä olevaa taakkaa siirrettäisi seuraavien hallitusten niskaan.

Tynkkysen ja Pekosen tapaan myös Kaikkonen nostaa esiin velkaantumista lisäävän yhteisöveron alennuksen perumisen.

– Sen sijaan tarvitaan toimia, joilla edistetään kasvua, yrittämistä ja työllisyyttä, tässä ja nyt. Vaikka säästöjäkään emme voi väistää, kestävin tie nousuun on kasvun tie.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU