Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Kotimaa

Journalistien yhdistyksen sivut ja ylläpitäjien profiilit katosivat Facebookista – ”Voimme vain arvailla syytä”

LEHTIKUVA / AFP / LIONEL BONAVENTURE

Sovittelujournalistit – Sopiva ry kertoo, että Facebook poisti lauantaina yhdistyksen sivun ja sivuston kuuden ylläpitäjän henkilökohtaiset käyttäjätilit.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Yhdistyksen mukaan Facebook ei antanut poistamisesta ennakkovaroitusta, eikä tarkempia tietoja sivun ja käyttäjätilien poistamisen syistä ole pyynnöistä huolimatta saatu.  Yhdistys odottaa, että Facebook korjaa virheensä mahdollisimman pian ja palauttaa sekä Sopiva ry:n sivun että sen ylläpitäjien tilit takaisin toimintaan.

Poistettujen käyttäjätilien joukossa olivat muun muassa yhden Helsingin Sanomien toimittajan Anna Takalan, Yleisradion toimittajan Noora Kettusen, Mediakasvatusseuran suunnittelijan Ninni Ahosen sekä kahden tutkijan, Helsingin yliopiston Mikko Hautakankaan ja Tampereen yliopiston Matleena Ylikosken tilit.

– Voimme vain arvailla syytä sivun ja tilien poistolle. Olemme myös havainneet, että Facebookin edustajiin on tällaisessa tilanteessa lähes mahdoton saada yhteyttä, yhdistys kertoo tiedotteessaan.

Yhdistys on tutkinut Facebookin käyttöehtoja ja yhteisönormeja löytämättä kohtaa, jota vastaan yhdistyksen toiminta olisi rikkonut. Yhdistys arvelee, että syy saattaa olla lukupiiriä mainostanut Facebook-tapahtuma, jonka sisältöön voi tutustua täällä.

– Lukupiirissä keskustellaan salaliittoteorioita käsittelevästä tutkimuksesta ja pohditaan, miten samanmielisten kuplia syntyy ja miten niitä voitaisiin puhkoa, yhdistys kertoo.

Sopiva on sovittelujournalistien yhdistys, joka kokeilee uusia tapoja tehdä journalismia. Sovittelujournalismilla yhdistys pyrkii ehkäisemään ja purkamaan vastakkainasetteluja yhteiskunnassa sekä luomaan keskusteluyhteyden eri tavoin ajattelevien ihmisten välille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Simo Alastalo

Toimituksen kommentit
23.1.2021
Kokoomus havittelee vaalivoittoa – Lissun on syytä olla varuillaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE