Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kosteita juhlia ennen hautajaisia – Johnsonin kuoppa syvenee, työväenpuolue johtaa kyselyissä

LEHTIKUVA / AFP Tolga Akmen

Britanniassa pääministeri Boris Johnsonin jo valmiiksi kiikkerä paikka heiluu entistäkin kovemmin, kun konservatiivinen Daily Telegraph -lehti uutisoi Johnsonin henkilökunnan järjestäneen kosteita juhlia viime vuonna vain tunteja ennen kuin prinssi Philip haudattiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Telegraphin uutisen mukaan pääministerin henkilökunta järjesti kahdet läksiäisjuhlat prinssin hautajaisia edeltävänä iltana. Toiset läksiäiset olivat pääministerin viestintäpäällikölle ja toiset yhdelle Johnsonin henkilökohtaisista valokuvaajista. Johnson itse ei kuitenkaan ollut tuolloin paikalla.

Seuraavana päivänä kuningatar Elisabet istui prinssi Philipin siunaustilaisuudessa yksin, sillä koronavirusrajoitukset edellyttivät turvavälien pitämistä. Valokuva kirkossa yksin istuvasta kuningattaresta puolisonsa hautajaisissa on ollut yksi Britannian koronasulun puhuttelevimmista.

Aiemmin tällä viikolla Johnson viimein myönsi osallistuneensa juhliin keväällä 2020 tiukan koronasulun aikaan eli tilanteessa, jossa monet eivät esimerkiksi päässeet vakavasti sairaiden tai kuolevien läheistensä luokse tai voineet osallistua läheistensä hautajaisiin. Paljastus on herättänyt raivoa useissa briteissä, jotka kuuliaisesti noudattivat sääntöjä samaan aikaan kuin sääntöjä tekevät poliitikot rikkoivat niitä.

Johnson väitti uskoneensa juhlia “työtapahtumaksi”

Johnsonin myöhäinen anteeksipyyntö juhliin osallistumisesta ei ole lohduttanut moniakaan, ja myös omasta puolueesta on käännytty pääministeriä vastaan. Suuri osa hallituksen ministereistä on ollut Johnsonin tukena, mutta mahdollisista seuraajista esimerkiksi valtiovarainministeri Rishi Sunakin tuen osoitukset ovat olleet melko puolivillaisia.

Pääministeri itse on pyytänyt, että kaikki malttaisivat odottaa sisäisen tutkinnan lopputuloksia.

Johnsonia on myös pilkattu siitä, että hän on väittänyt uskoneensa vuoden 2020 toukokuun juhlien olleen “työtapahtuma”.

Skotlannin konservatiivien johtaja Douglas Ross ja muutamat muut konservatiivikansanedustajat ovat vaatineet Johnsonin luopuvan pääministerin paikasta juhlakohun seurauksena. Ilmoilla on ollut varoituksia, että osa konservatiiveista saattaa olla ajamassa luottamusäänestystä.

Parlamentin alahuoneen johtaja, konservatiivi Jacob Rees-Mogg vähätteli Rossia kutsumalla tätä “kevytsarjan” konservatiiviksi. Lausahdus herätti vastustusta muissa kansanedustajissa, ja yläluokkaisen englantilaisen onkin varoiteltu kommenteillaan työntävän Skotlantia kohti itsenäisyyttä.

Pohjois-Irlannista vastaava ministeri Brandon Lewis on vakuutellut Johnsonin olleen “hyvin, hyvin vilpitön” anteeksipyynnössään. Myöhemmin hän joutui puolustelemaan uutisia, joiden mukaan Johnson olisi anteeksipyyntönsä jälkeen huomauttanut Rossille ja muille konservatiiveille, ettei hän usko tehneensä mitään väärää.

Keskiviikkona oppositiojohtaja, työväenpuolueen Keir Starmer liittyi ensimmäistä kertaa Johnsonin eroa vaativien oppositiojohtajien joukkoon.

Työväenpuolue johtaa kyselyissä

Pääministerin suosio on romahtanut kyselyissä sen jälkeen kun niin kutsuttu partygate viime kuussa alkoi. YouGovin ja Timesin torstaina julkaistussa kyselyssä työväenpuolue oli 10 prosenttiyksikköä konservatiivien edellä. Johto on suurin sitten vuoden 2013.

Lontoon poliisi ei ole vielä sulkenut pois rikostutkinnan mahdollisuutta. Juhlien aikaan vuonna 2020 briteiltä oli kielletty muiden ihmisten tapaaminen ulkona.

Tällä hetkellä Johnsonin kohtalo vaikuttaa kuitenkin olevan lähinnä virkamies Sue Grayn käsissä. Johnson antoi Graylle tehtäväksi selvittää sekä toukokuun 2020 tapahtumia että muita Downing Streetin tapahtumia saman vuoden ajalta.

Kovin vakaa pääministerin pesti ei nyt ole, ja potentiaalisia seuraajia on pohdittu jo jonkin aikaa. Yksi mahdollinen olisi Rishi Sunak, joka sanoi Johnsonin olleen anteeksipyynnön velkaa ja pyysi kärsivällisyyttä Grayn raporttia odotellessa.

Toinen mahdollinen seuraajaehdokas voisi olla ulkoministeri Liz Truss. Häneltä kesti tunteja osoittaa tukeaan pääministerille, mutta lopulta hän ilmoitti olevansa sataprosenttisesti Johnsonin tukena.

Johnsonin tiedottaja on vakuuttanut, että hallitus on edelleen yhtenäinen ja aikoo jatkaa työtään suunnitellusti. Hän on myös painottanut, että Johnson on luvannut julkaista Grayn raportin ja tiedottaa siitä parlamentille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE