Päätepysäkki oli joulunalusviikolla Helsingissä.

Päärautatieaseman asema-aukiolla SDP:n presidenttiehdokkaalla oli aikaa vaihtaa jokaisen juttusille tulevan kanssa sana jos toinenkin. Eräskin nuori nainen odotti jännittyneenä Urpilaisen tapaamista – ihmisen, jota hän kertoi ihailleensa teinistä lähtien. Palkkioksi rohkeudesta lähestyä tuli lämmin halaus.

Tärkeintä Urpilaiselle näytti olevan juuri ihmisten kohtaaminen – hän piti vain lyhyen puheen, jossa kertasi oman ydinviestinsä: ketään ei jätetä ja sinä kelpaat. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydin tuli myös selväksi: puolustamme rajojamme ja arvojamme.

Maakuntakierros ympäri maan veti Urpilaisen mukaan hyvin väkeä kuuntelemaan, millaista Suomea SDP:n presidenttiehdokas haluaa olla rakentamassa. Sekin kävi selväksi, mikä kansaa askarruttaa: konfliktit maailmalla ja erityisesti arvaamaton Venäjä naapurissa.

– Mutta kyllä suomalaisia huolestuttaa myös sisäinen turvallisuus, joka on jäänyt keskustelussa hieman vähemmälle. Osattomuuden kokemus, huoli omasta pärjäämisestä – saako apua tarvittaessa – on leimallista riippumatta paikkakunnasta. Sen takia perusviestini, ettei ketään jätetä, osuu tähän aikaan, Jutta Urpilainen pohtii.

KYSELYIDEN perusteella kansa kaipaa tällä hetkellä vahvaa presidenttiä. Urpilainen painottaa, että vahvuutta tarvitaan ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisessa, joka on presidentin ykköstehtävä. Vahvuuden voi osoittaa hyvin eri tavoin. Urpilainen nostaa esille sanan jatkuvuus.

– Me rakennamme kumppanuuksia muidenkin kuin naapurimaiden ja suurvaltojen välillä. Me uskomme sääntöihin perustuvaan kansainväliseen monenkeskiseen järjestelmään. Siinä tarvitaan vahvuutta, ettemme ”pienennä” Suomea.

Sillä hän tarkoittaa sitä, että Suomi voi olla kokoaan suurempi toimija tuomalla ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutokseen tai tarjoamalla keinoja rauhanvälitykseen, eriarvoisuuden kasvun hillitsemiseen tai terrorismin lisääntymisen estämiseen omien arvojensa kautta.

Arvojohtajuus tarkoittaa taas sitä, että presidentti uskaltaa uida välillä myös vastavirtaan katsoessaan pitemmälle tulevaisuuteen, Urpilainen huomauttaa.

– Hän voi nostaa keskusteluun myös teemoja, jotka eivät juuri sillä hetkellä nauti suurta gallupsuosiota, mutta jotka ovat kuitenkin kansakunnalle tärkeitä.

Sellaisina hän mainitsee esimerkiksi vähemmistön ja yleensä ihmisoikeudet tai oikeusvaltioperiaatteen puolustamisen – niiden esillä pitämisessä vaaditaan myös sitä vahvuutta.

NUORTEN usko tulevaisuuteen hiipuu niin Suomessa kuin maailmalla. EU:n ja 126 Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maan kumppanuuksista vastaavana komissaarina Urpilaisella on ollut kaksi henkilökohtaista painopistettä: koulutus ja nuoret. Näiden maanosien väestöstä suurin osa on nuoria, joten on tehtävä kaikkensa, jotta he pääsevät osallisiksi yhteiskunnassa.

Suomalaisnuoretkin kantavat harteillaan monia paineita, jotka heijastuvat esimerkiksi lisääntyneinä mielenterveyden ongelmina.

– Moni nuori kokee, ettei pysty ylittämään asetettua rimaa ja se tuottaa kelpaamattomuuden tunteita. Siksi olen ilmoittanut, että haluaisin olla ”kohtaamisten presidentti” – tuoda eri tavalla ajattelevia ihmisiä yhteen.

Urpilainen itse kiertäisi aktiivisesti maakuntia presidentti Martti Ahtisaaren tavoin, ja yhdistäisi siihen presidentti Tarja Halosen konseptin foorumista, jossa ihmiset kokoontuivat keskustelemaan tietystä teemasta.

– Minusta olisi kiva viedä tällainen mahdollisuus myös maakuntiin. Nuorille olisi erillinen fooruminsa, jossa presidentti olisi läsnä, kuulisi nuorten näkemyksiä, oppisi heiltä ja antaisi heille mahdollisuuden saada äänensä kuuluville.

Seuraavaksi tasavallan presidentiksi on tarjolla iso liuta miehiä ja kolme naista. Lasikattojen murtaminen on Jutta Urpilaiselle tuttua: hän oli SDP:n ensimmäinen naispuheenjohtaja ja myös ensimmäinen naispuolinen valtiovarainministeri. Näissä tehtävissä on toiminut hänen jälkeensä myös naisia, valtiovarainministereinä jopa kolme.

Mutta Suomen itsenäisyyden aikana 12 presidentin joukosta löytyy vain yksi nainen.

– Ystäväni Tarja Halonen totesi minulle, ettei riitä, että rikkoo lasikaton kerran vaan pitää huolehtia siitä, että joku seuraa perässä. Siksi minulle on tärkeää tarjota näissä vaaleissa vaihtoehto, Urpilainen kertoo.

EDELLINEN hallitus vahvisti Suomen brändiä tasa-arvon maana, erityisen näkyvä oli pääministeri Sanna Marin (sd.), mutta myös koko naisista koostuva puheenjohtajien ministeriviisikko sai paljon huomiota. Myös Urpilainen törmäsi maailmalla kiertäessään ihasteluun, kuinka Suomessa naiset ovat vahvasti päättämässä maan asioista.

– Viisikko rakensi positiivista Suomi-kuvaa. Asenneilmapiiriä on Suomessa pystytty muuttamaan siitä, kun minut valittiin puolueen puheenjohtajaksi 15 vuotta sitten. Olen tosi iloinen siitä, että naisia on paljon enemmän johtavilla paikoilla ja nuoria naisia on toiminut vaativissa tehtävissä.

Ketään ei jätetä ja jokainen kelpaa sellaisenaan. Nämä Jutta Urpilaisen korostamat teemat eivät ole syntyneet hetken päähänpistosta. Lähimmäisenrakkaus on kulkenut hänen mukanaan kodin perintönä.

– Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin hän on taustasta, varallisuudesta, ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Minut on myös kasvatettu oikeudenmukaisuuden eetokseen. Siitä lähtee halu taistella eriarvoisuutta vastaan, sillä asioihin voi vaikuttaa.

Isä, SDP:n kansanedustajana vuosina 1983-1995 ja 1999-2003 toiminut Kari Urpilainen, näytti tyttärelleen esimerkkiä välittämisestä. Hänen luonaan kävi ihmisiä hakemassa apua valituksen teossa, jos esimerkiksi Kelalta oli tullut perusteeton kielteinen päätös.

– Politiikkahan on tavallaan ihmisten palvelemista, tätä asennetta olen kantanut mukanani. Mielestäni presidentin tehtävänä on myös kulkea kanssaihmisenä. Ja hänen ei tarvitse käyttää huutomerkkiä – hänen mielipiteensä ja sanomisensa noteerataan ilmankin.

LAPSUUDENKODIN arvot näyttävät siirtyneen myös jälkipolville. Jutta Urpilainen ilmoitti Tampereella puoluevaltuustossa asettuvansa SDP:n presidenttiehdokkaaksi. 7-vuotias tytär oli kuunnellut puhetta kotona Brysselissä isänsä Juha Mustosen kanssa nähtävästi korva tarkkana:

“Äiti, oliko sinun puheesi viesti siis se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, kaikki ovat sydämestään samanlaisia ja kaikkia pitää kohdella hyvin”, tyttö oli kysynyt, kun äiti ehti kotiin. Ja tulkinta oli “hieman pikkuvanhalta tyttäreltä” aivan oikea, Jutta Urpilainen naurahtaa.

Oman herätyksensä vaikuttamiseen Urpilainen koki lukiolaisena, kun 1990-luvun alussa turvalliseen lintukotoon Kokkolaan alkoi pesiytyä huumeita. Myös hänen kaveripiiristään löytyi käyttäjiä.

– Koin, että meitä nuoria pitää valistaa huumeidenkäytön vaaroista ja teimme parin kaverini kanssa huumevalistuksen lisäämistä koskevan kuntalaisaloitteen. Siitä se lähti.

Myöhemmin hän oli perustamassa Kokkolaan Demarinuorten osastoa ja opiskeluaikana Jyväskylässä Suomen Eurooppanuoria, joiden riveistä on noussut liuta nuoria erilaisiin kansainvälisiin tehtäviin – Urpilainen itse ehkä kirkkaimpana tähtenä.

– En osannut silloin ajatella, että olisin joskus EU-komissaari tai presidenttiehdokas, hän naurahtaa.

17 VUOTTA valtakunnan politiikassa on pitkä aika – ja erityisesti valtiovarainministerin salkku ei ole niitä helpoimpia. Siitäkin Urpilaisella oli kokemusta Jyrki Kataisen (kok.) hallituksessa vuosina 2011-2014 pahimman eurokriisin aikaan. Hän kuvailee noita vuosina todella haastaviksi.

Asialistalla oli muun muassa Kreikan talouden pelastaminen EU:n tukipaketilla, jolle Suomi vaati vakuuksia. Euroryhmä oli vastahankainen ja Suomessakin eduskunta oli eripurainen asiasta. Mutta Urpilainen onnistui tavoitteessaan, joka oli myös hallituksen linja.

– Koin tärkeäksi onnistua valtiovarainministerin tehtävässä eli saada vakuussopimus ja turvata sitä kautta suomalaisten veronmaksajien asemaa. Ja edelleen tilillä on rahaa 900 miljoonaa euroa eli vakuus on olemassa, hän muistuttaa.

Kotimaan taloudenpidossakin riitti paineita, kun julkista taloutta oli pakko sopeuttaa.

– Vaikeiden talouspäätösten tekeminen tuntuu aina pahalta, mutta me yritimme tehdä silloin ratkaisuja mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Hallitus lähti siitä ajatuksesta, että puolet sopeutuksesta tehdään verotuksen keinoin ja toinen puoli säästöjen kautta, Urpilainen muistelee.

– Oikeudenmukaisuus oli itselleni tärkeä lähtökohta ja myös siitä huolehtiminen, että hyvin toimeentulevat osallistuvat talkoisiin. Silloin esimerkiksi heidän verotustaan kiristettiin.

PENTTI SAARIKOSKEN sanoin “elämä on epätasaisesti valoisa”. Tummia hetkiä tulee jokaisen elämään ja sen on Urpilainenkin kokenut. Yksi vaikeimmista paikoista poliitikkona oli häviäminen puheenjohtajavaali Antti Rinteelle muutamalla äänellä istuvana puheenjohtajana. Sen Urpilainen myöntää auliisti.

– Jokainen työnsä menettänyt tietää, että se on kova ja vaikea hetki. Ja kun sen menettää julkisesti, vaikeuskerroin vielä nousee. Pinnalle nousee kokemus häpeästä: siinä käy läpi, miksei kelpaa tai mitä on tehnyt väärin.

Hän viittaa myöskin muusikko, lauluntekijä Samuli Putron sanoihin: “Tappion hetkellä ihminen muuttuu itsensä kokoiseksi.” Mutta riittämättömyyden käsittelyyn menee oma aikansa. Urpilaisella siinä meni noin vuosi.

– Vaikka vallan menettämistä on siinä hetkessä vaikea hyväksyä, se on lopulta hyvin vahvistava kokemus. Saa uudenlaisen näkökulman asioihin, Urpilainen pohtii. Tästä omasta riittämättömyyden kokemuksesta kumpuaa myös toinen kampanjan viesti: sinä kelpaat.

Toipumisessa syvästä pettymyksestä auttoivat oman, Vaasan, vaalipiirin ihmiset, jotka eivät hylänneet. Kannustus sai Urpilaisen jatkamaan politiikassa. Hän sai valtavan äänivyöryn seuraavissa eduskuntavaaleissa ja sitä seuraavissakin.

– Sain ihmisiltä viestin, ettei minun tarinani pidä päättyä näin.

SIIRTYMINEN Brysseliin komissaariksi reilu neljä vuotta sitten oli Urpilaiselle iso hyppy, vaikka EU:n mekanismit olivatkin hänelle tuttuja jo aiemmin. Salkun painavuutta ei hänen mukaansa edelleenkään oikein ymmärretä Suomessa vaan puhutaan hieman vähättelevästi “Afrikka-komissaarista”.

Urpilainen muistuttaa, että EU:ssa hänen vastuullaan on 126 maailman maata, komissiossa hänen alaisuudessaan työskentelee yli 3 800 ihmistä ja hänen vastuualueensa budjetti ylittää 50 miljardin – eli ei mikä tahansa hanttihomma.

– Komissaarin tehtävä on ollut hieno korkeakoulu ulkopolitiikan johtamiseen ja kansainvälisten verkostojen luomiseen. Jo työskentely monikulttuurisessa kansainvälisessä yhteisössä on hyvin kasvattavaa. Se on ollut myös näköalapaikka geopoliittiseen kilpailuun, jossa suurvallat haastavat sääntöihin perustuvaa monenkeskeistä yhteistyötä.

Pienelle Suomelle EU on tärkeä turvallisuusyhteisö ja myös väline vaikuttaa ulkopolitiikassa suuriin globaaleihin haasteisiin, hän muistuttaa.

MIKÄ ON OLLUT tärkein oppi komissaarin työssä ajatellen presidentin tehtävää? Urpilaiselle tulee erityisesti kaksi asiaa mieleen.

– Sen oivallus, kuinka keskinäisessä riippuvaisessa maailmassa me elämme. Koronapandemia avasi silmiä siitä, kuinka pieni virus Kiinassa voi laittaa koko maailman polvilleen. Siksi isot globaalit kysymykset kuten ilmastonmuutos, terrorismi tai teknologian kehittyminen sitovat meitä tiivisti toisiimme.

Eli kansainvälisen yhteistyön tarve on vain kasvanut. Suomi tai edes Euroopan unioni ei voi ratkoa haasteita yksin, Urpilainen korostaa.

Toinen iso oppi liittyy ihmisten kohtaamiseen. Urpilainen on komissaarina tavannut vaikeissa tilanteissa valtioiden päämiehiä laidasta laitaan. Joillakin on ollut hyvin erilainen arvomaailma kuin hänellä itsellään.

– Mutta rehellisyydellä, suomalaisella suoruudella ja määrätietoisuudella, toista kunnioittaen pystyy synnyttämään luottamusta ja sitä kautta rakentamaan kumppanuuksia, joita tässä ajassa tarvitaan.

– Näin varmasti tulisin presidenttinäkin toimimaan, kun ajatellaan tämänhetkistä hankalaa naapuria tai Yhdysvaltoihin liittyvää epävarmuutta tulevissa presidentinvaaleissa, Urpilainen lisää.

MONI IHMETTELI, miksi Urpilainen “panttasi” ilmoitustaan presidenttiehdokkuudesta. Taustalla ei ole sen kummempaa kuin, että hän oli EU:n pääneuvottelija Samoan sopimuksessa 79:n Afrikan, Karibian, Tyynenmeren maan kanssa. Se allekirjoitettiin 15. marraskuuta.

– Halusin hoitaa sen sopimuksen maaliin ja olin sopinut komission puheenjohtajan kanssa, että kun tämä prosessi saadaan päätökseen, ilmoitan ehdokkuudestani. Asioiden saattaminen loppuun hyvin on mielestäni tärkeää.

Suomalaiset ovat aina kiinnostuneita, mitä meistä ajatellaan maailmalla. Urpilaisella on näköalapaikka tähänkin kysymykseen, millaisena Suomi näyttäytyy maan rajojen ulkopuolella.

– Suomella on vahva brändi maailmalla. Joku muistaa meidät vielä Nokiasta, mutta vielä enemmän meidät muistetaan pohjoismaisesta, tasa-arvoisesta yhteiskuntamallista. Edellisen hallituksen vahva naisjohtajuus vahvisti sitä.

Brysselissä noteerattiin hallituksen vaihtuminen viime vuonna ja ennen kaikkea kesän kohut joidenkin ministereiksi nousseiden rasistisista kirjoitteluista ja puheista.

– Jouduin kyllä selittämään kollegoille, mistä oikein on kyse, mitä Suomessa oikein tapahtuu. Kontrasti oli niin suuri edelliseen hallitukseen.

POSITIIVISISTA asioista Suomi tunnetaan vahvimmin korkeatasoisesta koulutuksesta.

– Siitä on pidettävä kiinni, että Suomen menestys perustuu vahvaan ja laajaan osaamiseen ja sitä kautta ihmisille mahdollisuuksien luomiseen, Urpilainen painottaa.

Viimeisimmät Pisa-tulokset suomalaisnuorten osaamisen tasosta eivät kuitenkaan anna syytä tyytyväisyyteen. Opettajan koulutuksen saaneen Urpilaisen mielestä SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin ehdotus parlamentaarisesta työryhmästä on kannatettava. Se rakentaisi tiekarttaa perusopetuksen laadun nostamiseksi.

– Koulutuspolitiikan suunnan muuttuminen aina hallituksen vaihtuessa ei ole viisasta. Järkevää olisi rakentaa pidemmän aikavälin suunnitelma, johon puolueet hallituspohjasta riippumatta sitoutuisivat.

“Pedagogisena paavina” Urpilainen rauhoittaisi oppimisympäristöä rajoittamalla kännyköiden käyttöä koulussa ja lisäisi työskentelyä pienemmissä tiloissa ja ryhmissä.

– Osa lapsista pystyy toimimaan hyvin itsenäisesti, mutta kaikki eivät. Siksi tarvitaan pienempiä ryhmiä, joissa opettajalla on aidosti aikaa huomioida oppilas yksilönä.

SUOMI liittyi tänä vuonna Natoon ja nyt moni kertoo kannattaneensa vuosikymmenet puolustusliiton siipien suojaan hakeutumista, mutta ei ole uskaltanut avata suutaan. Miten on Jutta Urpilaisen laita?

– Olen aina ollut transatlanttisen yhteistyön ja länsi-integraation kannattaja. Mitä tulee Natoon, olen siinä edustanut suomalaista valtavirtaa. En nähnyt Nato-jäsenyyttä Suomelle tarpeelliseksi, mutta halusin pitää yllä samaan aikaan optiota liittyä Natoon.

SDP:n puheenjohtajana hän koki aikoinaan vahvasti, että tämä oli myös jäsenistön kanta, joten keskustelun avaamiselle Nato-jäsenyydestä ei olisi edes ollut maaperää.

Mutta kaikki muuttui Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Se rikkoi Suomen luottamuksen Venäjään.

– Kun luottamus meni, arviomme turvallisuusympäristöstämme muuttui. Se johti haluun hakea laajempia hartioita, päästä Naton turvatakuiden piiriin ja olla osa yhteistä puolustusta. Näin minä sen sanoitan, Urpilainen toteaa.

Hän huomauttaa, että luottamuksen palauttaminen on hyvin vaikeaa on sitten kyse millaisesta tilanteesta tahansa. Näin Urpilainen uskoo tapahtuvan myös Venäjän kohdalla: luottamuksen rakentaminen Venäjään tulee olemaan hyvin pitkä prosessi.

VAATIIKO se sitä, että Vladimir Putin ei ole enää vallassa? Urpilaisen mukaan jonkinlaisen luottamuksen syntymiseen vaikuttaa paljon se, miten sota Ukrainassa päättyy.

– Suomi ja EU ovat sitoutuneet tukemaan Ukrainaa niin kauan kuin se on tarpeen. Arvioni on, että EU:ssa tuki jatkuu hyvin vahvana, mutta enemmän huolta aiheuttaa Yhdysvaltain linja Ukrainan tukemisessa, hän toteaa viitaten maan tuleviin presidentinvaaleihin.

Venäjä teki kiusaa viime vuoden loppupuolilla ohjaamalla maahanmuuttajia Suomen itärajalle. Suomi on reagoinut Venäjän hybridivaikuttamiseen sulkemalla raja-asemia. Urpilaisen mielestä päätös on ollut ymmärrettävä.

– Venäjälle on haluttu välittää kaksi viestiä: meidän yhtenäisyyttämme ei voi horjuttaa emmekä hyväksy maahanmuuton ja turvapaikan välineellistämistä hybridioperaatioissa. Mutta totta kai pidän myös tärkeänä sitä, että Suomi kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia ja velvoitteita hankalissakin tilanteissa.

Urpilainen on puhunut kampanjansa aikana siitä, kuinka tärkeää on, ettei rakenneta pysyviä viholliskuvia Suomen ja Venäjän kansojen välille.

– Samaan aikaan kun tuomitsemme Putinin sotatoimet ja vaadimme nykyjohtoa vastuuseen teoistaan, on tärkeää sanoa venäläisille ihmisille, että arvostamme venäjän kieltä ja kulttuuria sekä niitä venäläisiä, jotka haluavat yhteiskuntaansa muutosta. En halua, että suomalaiset kasvattavat lapsensa vihaamaan Venäjän kansaa.

Suomen pitää rakentaa hänen mukaansa tulevaa Venäjä-politiikkaansa yhdessä muiden EU- ja Nato-maiden kanssa, kun sota Ukrainassa on päättynyt.

Ukrainan lisäksi myös Lähi-idässä on taas leimahtanut. Urpilaista huolettaa maailman jakautuminen kahtia kriiseissä: länsimaat vastaan muut.

– Esimerkiksi globaalin etelän suhtautuminen Ukrainan sotaan on hyvin erilainen kuin länsimaissa. Ne näkevät sodan suurvaltojen, Yhdysvaltain ja Venäjän välisenä taisteluna ja myös voimapolitiikkana. Isolla osalla maita ei ole halua ottaa puolta tässä kiistassa.

SUURIMMAKSI koko ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavaksi riskiksi Urpilainen nostaa kuitenkin ilmastonmuutoksen. Sen lisäksi hän kantaa huolta eriarvoisuuden ja osattomuuden kasvusta. Ja näistä riskeistä puhutaan hänen mielestään aivan liian vähän.

– Haluaisin olla presidenttinä edistämässä rauhaa ja vakautta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta arvojohtajana vahvistamassa myös sisäistä luottamusta ja turvallisuutta yhteiskunnassa. Vaikka olemme eri mieltä, meidän pitää pystyä silti kunnioittamaan ja arvostamaan toistemme mielipiteitä. Sitä kautta luottamus syvenee ja sisäinen turvallisuus vahvistuu.

Jutta Urpilainen valoi Helsingin kampanjatilaisuuden puheessaan uskoa tulevaan, vaikka juuri nyt voi näyttääkin synkältä:

– Toivo voittaa epätoivon ja valo voittaa pimeyden, oli hänen viestinsä.