Urpilainen, SDP:n ex-puheenjohtaja, nimettiin Suomen komissaariehdokkaaksi 13.6.2019. Viikko ennen Urpilainen ja hänen aviomiehensä Juha Mustonen olivat saaneet tiedon, että he saavat adoptoitavakseen kolmevuotiaan tytön Kolumbiasta. Lapsi haettiin pian Suomeen ja niin ikään adoptoitu Johannes, 5, sai pikkusiskon.

Äärimmäisen isoja ja onnellisia uutisia yhden perheen elämään.

Urpilaisen komissaarius varmistui, ja syyskuussa päättyivät salkkuspekulaatiot. Hänelle esitettiin EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin salkkua.

Urpilaista tentattiin Euroopan parlamentin kehitysvaliokunnassa. Nopeana oppijana tunnetulta entiseltä valtiovarainministeriltä kaikki sujui moitteettomasti.

Jutan mies aloitti alkusyksystä Suomen pysyvän EU-edustuston hallintopäällikkönä. Siksi perhe asui jo loppuvuodesta Brysselissä. Suomessa he yrittävät käydä töiden ja vapaiden niin salliessa.

Mies oli joulukuuhun asti töissä, kunnes siirtyi vanhempainvapaalle.

Tytär Joanna on nyt uudessa Brysselin kodissa isänsä hoivissa päivät ja Johannes käy eskarissa, jossa hän pystyy opiskelemaan suomeksi.

Urpilaiselle Brysseliin muutto on ollut iso elämänmuutos.

– Jo se, että oppii ruokakaupasta ostamaan maitoa eikä piimää, hän naurahtaa ja kertoo pikku lipsahduksesta.

– Ranskan kieli ei ole ihan vielä niin hallinnassa, mutta olen aloittanut sen aktiivisen opiskelun.

Asettautuminen Brysseliin on sujunut hyvin. Kummityttö on tuonut apua lastenhoitoon.

Entisiä komissaareja Erkki Liikasta, Olli Rehniä ja Jyrki Kataista Urpilainen kiittää lämpimästi. Heiltä tuli tarpeellisia ohjeita EU:n pääkaupungissa asumiseen.

– Tapasin kaikki. Sain vinkkejä, missä kannattaa asua sekä myös kabinetin tekemiseen ja työn haltuunottoon. Esimerkiksi, että on järkevä asua kohtuumatkan päässä koulusta. Brysselin liikenne on hieman erilainen. Jos manaamme Suomessa vaikkapa Kehä kolmosta aamuisin, tervetuloa Brysseliin. Liikenne on käsittämätön, ei koskaan tiedä meneekö johonkin matkaan 10 vai 40 minuuttia.

Ministeriajoilta Urpilaisella on myös jonkin verran vanhoja tuttuja Brysselissä. Läheisin on Tanskan komissaari Margrethe Vestager. Kun Urpilainen oli valtiovarainministerinä, Vestager toimi samaan aikaan Tanskan talousministerinä.

– Ystävystyimme ja olemme pitäneet yhteyttä siitä lähtien.

Kun Urpilainen oli salkkunsa saanut, Suomessa kiinnittyi huomio ennen muuta Afrikkaan. Toki suhde Afrikkaan on EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista yksi keskeinen, mutta ei lähellekään ainoa.

Maanosan kehityksestä on kiinni se, miten sen väestö voi, työllistyy, perustaa yrityksiä, kouluttaa lapsiaan ja tuntee elävänsä turvallisessa sekä vakaassa yhteiskunnassa. EU:n Afrikka-yhteistyö myös vaikuttaa ihmisten harkitessa pyrkimistään Eurooppaan.

– Olen todella innostunut salkusta. Olen hyvin motivoitunut tehtävästä. Minulle työssä on tärkeää se, että se on merkityksellistä, Suomen ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajanakin hiljattain toiminut Urpilainen sanoo.

Urpilaisen salkku todella mahdollistaa vaikuttamisen. Vai mitä sanotte siitä, että hänellä on Euroopan komission suurin pääosasto, yhteensä peräti 3 800 alaista. Komissaareista hänellä on kolmanneksi suurin budjetti; vain maatalous- ja aluekehitysbudjetit ovat suurempia.

– 126 maata kuuluu salkkuuni. Suomessa on aika paljon puhuttu Afrikasta, mutta salkku on globaalimpi kattaen alueita Grönlannista Etelä-Amerikkaan ja Afrikasta Aasian kautta aina Tyynelle valtamerelle, hän muistuttaa.

Tärkeämpää kuin edellä mainitut luvut Urpilaiselle on kuitenkin salkun taustafilosofia.

– Kehitysmaat ovat entistä enemmän tasavertainen kumppani. Oikeasti lähdetään miettimään sitä, miten yhdessä ratkomme kansainvälisiä ongelmia. Tämä on kumppanuutta niin valtioiden, kansalaisjärjestöjen kuin yritystenkin kanssa. Kehitys- ja ulkopolitiikan pitkän linjan harrastajalle tämä on unelmaduuni.

Mihinkään Suomen hallituksen ministerin pestiin Urpilainen ei osaa salkkuaan verrata. Joka tapauksessa salkun ydin on kehityspolitiikka.

Urpilainen luo linjaa yhdessä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Josep Borrellin ja muiden ulkosuhdekomissaarien kanssa.

– Minun työni on päättää politiikkasisällöistä, kehityspolitiikan painopisteitä ja rahoituksesta. YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ovat EU:n kehityspolitiikan perusta.

Tavoitteita ei kuitenkaan saavuteta vain julkisilla varoilla. Tarvitaan myös yksityistä rahoitusta. Siksi täytyy rakentaa kumppanuuksia yksityisten rahoituslaitosten ja yritysten kanssa, jotta ne investoisivat kolmansiin maihin ja sinne saataisiin tulopohjaa.

– Juuri siksi tittelini on kansainväliset kumppanuudet. Se ei ole vain kumppanuutta suhteessa kehitysyhteistyömaihin vaan myös kansalaisyhteiskuntaan ja yrityksiin.

Osana Borrellin johtamaa ulkosuhdekomissaarien klusteria Urpilainen seuraa EU:ssa laajasti ulkopolitiikkaa ja kansainvälisiä kysymyksiä.

– Isoja ulkopoliittisia kysymyksiä ja maailman konfliktienkin äärellä olemista, Urpilainen luonnehtii tehtäväänsä.

– Esimerkiksi ”tapaus Irakissa” minun tehtävänäni on miettiä, että jos haluamme vakauttaa Lähi-idän tilannetta, voiko sitä jotenkin tukea taloudellisilla instrumenteilla.

Irakissa on runsaasti nuoria miehiä työttöminä. Maahan pitäisi pystyä luomaan työpaikkoja yhtä lailla kuin Afrikan maihin.

– Suurin ero ministerin työn ja komissaarin työn välillä on ehkä se, että ministerinä vastaat omasta salkustasi. Komissaarina minulla pitää olla kanta kaikkiin asioihin, jotka kulkevat komission läpi, koska päätökset tehdään kollegiaalisesti. Kabinetissani pitääkin olla monenlaista asiantuntemusta, Urpilainen kuvaa.

Kuva: Jani Laukkanen

Ilmastonmuutoksen torjuminen on iso siivu Urpilaisen laajaa salkkua niin Tyynenmeren saarivaltioissa, joissa merenpinta nousee kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, joka painii kuivuuden kanssa.

– Ilmastonmuutos on asia, joka on monella tapaa esillä päivittäisessä työssäni. Afrikka-strategia on ensimmäinen iso vastuullani oleva aloite, ja valmistelen sitä yhdessä Josep Borrellin kanssa. Se on tarkoitus saada jo maaliskuussa komission keskusteluun.

Toisin sanoen komissio antaisi tiedon­annon strategiasta jo ensi kuussa.

Tästä alkaisi prosessi, jossa strate­giasta keskustellaan jäsenmaiden ja eri yhteistyökumppanien kanssa. Alkukesästä voitaisiinkin jo hyväksyä strategian päätelmät EU:n huippukokouksessa.

Polku uuteen kumppanuuteen kulkisi edelleen kohti loppuvuodesta pidettävää Euroopan unionin ja Afrikan unionin huippukokousta, jossa sovitaan yhteisestä linjauksesta.

– Tämä on vuoden kestävä prosessi.

Urpilainen toteaa, että tähän asti Afrikka on näyttäytynyt pitkälti ongelmien, konfliktien ja kielteisen maahanmuuton valossa.

– Haluamme luoda positiivisen kehityksen kierteen ja narratiivin, jossa Afrikka on EU:lle mahdollisuuksien ja nuorten maanosa. Siellä on 1,2 miljardia ihmistä, joista puolet on alle 30-vuotiaita.

Urpilainen ja koko komissio kokoustavat helmikuun lopussa Afrikan mantereella yhdessä Afrikan unionin kanssa.

– Haluamme vahvasti viestittää että Afrikka on meidän naapurimme ja todella tärkeä partneri. Haluamme rakentaa uuden­laista kumppanuutta. Henki on ollut hyvin positiivinen. Afrikkaanhan kohdistuu tällä hetkellä todella paljon mielenkiintoa. Siellä ovat niin Persianlahden maat, Kiina, Venäjä, USA kuin Intia, jotka näkevät Afrikan mahdollisuutena.

Urpilainen muistuttaa, että Afrikassa on yli 50 maata. Mikään monoliitti se ei siis ole.

– Siellä on erilaisia alueita, pääsääntöisesti Afrikan keskimääräinen talouskasvu taitaa olla yli neljä prosenttia vuodessa. On maita, joissa talouskasvu on paljon voimakkaampaakin. On kehittyneitä maita ja konfliktialueita. Sen takia strategiaa pitää rakentaa niin, että siinä on kirjo erilaisia lähestymistapoja ja näkökulmia.

Tulevan Afrikka-strategian pää­viestejä on se, että Afrikan nuoret haluavat kouluttautua, tehdä työtä ja nähdä positiivisia tulevaisuudennäkymiä. Kumppanuudella Afrikan kanssa on totta kai kytkös myös maahanmuuttoon.

– Miten pystytään huolehtimaan siitä, että ihmisten perustarpeet täyttyvät, jottei heillä ole tarvetta lähteä hakeutumaan laittomilla keinoilla Eurooppaan, Urpilainen sanoittaa.

Myös Suomi on tekemässä omaa Afrikka-strategiaansa, jota Jutta Urpilainen oli kesällä keskeisesti ajamassa maamme hallitusohjelmaan. Urpilainen toivoo, että Suomen ja EU:n strategioilla on sama suunta.

– Siksi halusimme tehdä EU:ssa Afrikka-strategian jo kauden alkuvaiheessa, jotta se voisi olla tukena eri jäsenmaille.

Urpilainen vakuuttaa, että EU:n kehityspolitiikan tuloksia seurataan tarkkaan.

– Entisenä valtiovarainministerinä pidän sitä itse erittäin tärkeänä. Kun veronmaksajien rahoilla toimitaan, pitää olla hyvin tarkka läpinäkyvyys siinä, mitä rahoituksella saadaan aikaan. Ihmisten pitää tietää, mitä investoinnit tuottavat.

Moni varmasti myös pohtii, kuinka Afrikan nousu heijastuu kasvihuonepäästöihin ja ilmastonmuutokseen.

– Polku elintasoon ei voi olla sama kuin meillä. Täytyy rakentaa polku ympäristöystävällisellä tavalla, uudella tavalla. Heidän pitää tehdä toisin kuin me teimme ja meidän avullamme, Jutta Urpilainen sanoo.

Komissaarin työssä Urpilaiselle on kaikkein tärkeintä luottamuksen ja vakauden edistäminen.

– Henkilökohtainen missioni on eriarvoisuuden vähentäminen.

Lue koko haastattelu Demokraatti 125 vuotta -juhlanumerosta!