Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

Jutta Urpilainen: ”Tittelini on viisas”

Lehtikuva

Komissaariehdokas Jutta Urpilainen (sd.) lupaa EU:n kehitysyhteistyön keskittyvän ihmisten elinolosuhteiden parantamiseen myös maahanmuuton lähtömaissa. Euroopan parlamentin kehitysvaliokunnassa kuullaan Urpilaista hänen salkkunsa sisällöstä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Urpilaista tentattiin vajaan kolmen tunnin ajan. Hän selvitti meppien kysymyspatterin vaikeuksitta ja läpäisee todennäköisesti ilman ongelmia.

Ensimmäisissä kysymyksissä Urpilaiselta pyydettiin vastausta siihen, voiko EU kehitysavulla puuttua Eurooppaan suuntautuvaan maahanmuuttoon.

– Olen rehellinen ihminen, joten haluan olla rehellinen.

– Me emme voi pysäyttää maahanmuuttoa ehdollisuudella, Urpilainen sanoi.

Kehityspolitiikka on hänen mukaansa osa maahanmuuttopolitiikkaa, mutta se ei voi olla sen ainoa työkalu. EU:n, joka on maailman suurin kehitysavun antaja, pitää Urpilaisen mukaan jatkaa kehitysyhteistyötä maahanmuuton lähtömaiden, mutta myös muiden maiden kanssa.

Kokoomuksen eurooppapuolueen EPP:n unkarilainen György Hölvenyi avasi meppien tentin vaatimalla muutosta maahanmuuttopolitiikkaan. Hän halusi tietää, pitäisikö ihmisille turvata mahdollisuus pysyä kotimaissaan.

Urpilainen viittasi työhönsä ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana ja muisteli, miten koskettavaa on ollut kohdata nuoria afrikkalaisia, jotka ovat menettäneet tulevaisuudenuskonsa. Hän lupasi kehitysavun kohdistuvan maahanmuuton juurisyihin.

Kehityskomissaarin titteli on elänyt vuosien varrella. Urpilaisesta on tulossa kansainvälisten kumppanuuksien komissaari.

– Tittelini on viisas. Se lähettää kumppanimaille viestin, että me emme halua suhdetta joka perustuu vain apuun. Haluamme tasa-arvoisen suhteen, Urpilainen sanoi mepeille.

Hän lupasi työskennellä köyhyyden poistamisen, naisten voimaannuttamisen sekä muiden kestävän kehityksen tavoitteiden puolesta. Kehitysyhteistyössä niin järjestöillä kuin yrityksilläkin on hänen mukaansa tärkeä rooli.

– Komissaarina varmistaisin, että EU on luotettava ja vakaa kumppani.

”Vanhasta Afrikka-narratiivista päästävä eroon”

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on antanut Urpilaisen tehtäväksi Afrikka-strategian tekemisen yhdessä EU:n ulkoministerin Josep Borrellin kanssa.

Urpilaisen mukaan Afrikan ja EU:n kumppanuutta pitää syventää siten, että se hyödyttää molempia.

– Meidän täytyy kääntää selkämme vanhalle narratiiville Afrikasta epävakauden ja köyhyyden mantereena.

Kehitysavun asiantuntijat ovat arvostelleet EU:n kehitysyhteistyövarojen ohjautumista muuhun kuin perinteiseen köyhyyden vähentämiseen. Myös Urpilaiselta kysyttiin, mitä mieltä hän on siitä, että kehitysavulla tuetaan esimerkiksi rajavalvonnan tehostamista. Urpilainen ei suoraan vastannut kysymykseen, mutta sanoi maahanmuuton kauttakulkumaiden tukemisen ja läpinäkyvyyden olevan tärkeää.

Toinen pitkään keskustelua herättänyt kysymys on, onko kehitysapua tehokasta maksaa suorana budjettitukena eli maan budjettiin. Urpilaisen mukaan suoralla budjettituella on saatu hyviä tuloksia ja sitä tullaan jatkamaan.

– Kun käytämme budjettitukea, tarvitaan erittäin suurta avoimuutta ja seurantaa.

Jokainen komissaariehdokas käy kuultavana yhdessä parlamentin valiokunnassa. Komissaariehdokkaista yleensä joku putoaa kuulemisten jälkeen.

Uuden komission on määrä aloittaa marraskuun alussa. Aloitus voi viivästyä, jos komissaarien nimittäminen pitkittyy tai parlamentti ei anna hyväksyntää komissiolle 23. lokakuuta, jolloin parlamentti äänestää koko komission luottamuksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE